Metsäläisjunttisuomalaisnaisen pitäisi parissa viikossa muuttua tyylikkääksi, suomenruotsalaistyyliseksi kaupunkilaisnaiseksi. Auttakaa!
Olen entinen helsinkiläinen ja silloin kuin Helsingissä asuin, pukeuduin mielestäni hyvin. Sittemmin muutin keskelle korpea 15 vuodeksi miehen työn perässä, perustin perheen ja olin kotiäitinä 11 vuotta. Ne loput neljä olin myös kotona, mutta pyöritin omaa nettiyritystäni.
No, nyt on sellainen tilanne, että me muutamme takaisin Helsinkiin. Minä sain työpaikan, jossa edellytetään kaupunkilaista, tyylikästä smart casual -tyyppistä pukeutumista. Ei tarvitse olla korkokengissä, eikä jakkupuvussa, mutta t-paita ja tennarit (vaikka kuinka kalliit tai tyylikkäät) eivät sovi.
Mistä aloitan? En oikeasti omista kuin tyyliin joogahousuja ja verkkareita, farkkuja ja sitten vain juhlavaatteita ja pari iltapukua. Maalla olen joko ihan rönttävaatteissa tai sitten jos lähdetään kaupunkiin vaikka teatteriin, niin on kotelomekko ja korkokengät. Mitään tältä väliltä ei oikein ole, sellaista normisiistiä vaatetusta.
Olen helppo koko, eli 170cm ja vaatekoko 36. Ei tarvitse siis miettiä, mistä ylipäätään löytyisi vaatteita, mutta minne lähden shoppailemaan?
Ja huom! Kävin jo Sokoksen vaatetusneuvojalla mikälie ja lopputulos oli niin kamala, etten ostanut mitään. Näytin 15 vuotta vanhemmalta tantalta :(
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Zaraan kannattaa mennä.
Unohdin sanoa, että pitäisi myös näyttää siltä, että vaatetus on laadukasta. Eli ei polyesterineuleita henkkamaukasta, vaikka tyyli olisi ok.
Tulevassa työpaikassa se, miltä näyttää, on merkitystä. Ei niinkään kasvot ja kauneus, mutta sellainen "status", siksi mainitsin suomenruotsalaiset. Sellainen vanhan ajan tyylikkyys, arvokkuus, "vanha raha", ei nousukasmaista tyylitöntä.
ap
No ei toi sun esimerkkikuva kyllä siltä näyttänyt, vaan joltain virolaiselta kampaajan tyyliltä.
Musta oli ihan kiva nuorekas tyyli, olematta jakkupuku. Hukset vaan olisin laittanut kiinni töihin.
Sillä mallilla näkyi rintaliivit läpi...
Laittaa topin siihen väliin.
En oo kyllä lakifirmoissa nähny ralph laurenia naisten päällä.

Tosi nuorekasta, tyylikästä ja leikkisää keski-ikäisellä naisella :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda kaupat, tilaa netistä. Arket jos mainostoimistotyyliä, Ralph Lauren jos lakifirmatyyli. Tai ota vklreissu Tukholmaan ja shoppaa sieltä.
Älä kuitenkaan shoppaa kaikkia vaatteita vain yhdeltä merkiltä, muuten näytät sen merkin mainoskasvolta.
Mielellään merkki ei saa näkyä missään vaatteissa, olet varma tyylistäsi etkä pönkitä sitä merkeillä. Aloita laukusta, osta laukku josta pidät, sen tulee olla merkkilaukku, mutta sellainen joka ei ole jokaisen tunnistettavissa, ei LV!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Zaraan kannattaa mennä.
Unohdin sanoa, että pitäisi myös näyttää siltä, että vaatetus on laadukasta. Eli ei polyesterineuleita henkkamaukasta, vaikka tyyli olisi ok.
Tulevassa työpaikassa se, miltä näyttää, on merkitystä. Ei niinkään kasvot ja kauneus, mutta sellainen "status", siksi mainitsin suomenruotsalaiset. Sellainen vanhan ajan tyylikkyys, arvokkuus, "vanha raha", ei nousukasmaista tyylitöntä.
ap
No ei toi sun esimerkkikuva kyllä siltä näyttänyt, vaan joltain virolaiselta kampaajan tyyliltä.
Ja just tollaisia vaatteita myydään H&M:ssä. Paitakin näyttää akryyliltä. Osta paksua pellavaa, puuvillaa, silkkiä ja villaa, aitoja luonnonmateriaaleja. Niillä pääset pitkälle!
Kotelomekkoon voi yhdistää laadukkaat ballerinat, laukun ja kivan ohuen neuleen, hiukset suoristaa ja hyvä meikki. Myös rennot lettinutturat on kivoja. Kannattaa käydä hyvällä kampaajalla (ei + 50v maalla).
Kaikkia siistejä mekkoja on vaikka kuinka 36-kokoiselle.
Sillkipaitoja ja korkeavyötäröisiä housuja löytyy myös koossasi helposti.
Ihan perus stockmann on väärällään ok laadukkaita neuleita.
Eikö teillä käy laadukkaat mustat farkut?
Kirpparit kannattaa tsekata. Muuten esim. Peter Hahnin verkkokaupasta saa laadukasta.
The Vivienne Files- blogi (englanniksi) on tosi hyvä apu vaatekaapin suunnitteluun.
Pieni puvusto riittää alkuun, sitä voi sitten täydennellä 1 vaatteella kuussa. Kun ostat vuosia kestäviä vaatteita, puvustosi on kohta isompi. Päätä etukäteen väripaletti, esim. tumma neutraali, vaalea neutraali ja pari tehosteväriä. Vaatteiden ei tarvitse olla täsmälleen samaa sävyä, mutta väripaletin ansiosta ne ovat helpommin yhdisteltäviä.
Lähtisin itse liikkeelle tästä:
1 "iso" jakkupuku (kotelomekko, bleiseri, housut, hame) Osia on tarkoitus käyttää enemmän erikseen, mutta jos joskus tarvitsee muodollisempaa asua töissä tai vapaalla, niin tästä sen saa
2 muuta päällyskerrosta (bleiseri, siisti neuletakki tai trikootakki) esim. harmaa bleiseri ja värillinen neuletakki
2 nmuuta alaosaa, ei-mustia, esim. harmaa ja tehostevärinen/kuosillinen
3 perustoppia (ei kuitenkaan halvimpia, laatu erottuu). Esim. musta, valkoinen, värillinen. Monikäyttöinen hihanpituus, eli ei ihan hihattomia. 1/2 tai 3/4 on minusta käteviä.
3 peruskauluspaitaa (yksin, kerrostettuna bleiserin alle tai toppien päälle): valkoinen, vaaleansininen, muu
1 hame tai siisti mekko esim. laadukas yksivärinen trikoomekko
3 kengät: avokkaat, loaferit tms. matalat siistit kengät, talveksi saappaat tai siistit nilkkurit
1 laukku (hanki myöhemmin toinenkin), siisti perusmusta ja laadukas
3 huivia kashmirsekoite vaaleassa neutraalissa sävyssä, värikäs silkkihuivi, pitkulainen värillinen huivi
siisti rannekello "oikealta kellomerkiltä" (eli ei Lidlistä), Citizen eco drivet on esim. kivoja ja huolettomia
klassiset korvakorut, jos käytät sellaisia: kultaiset tai valkokultaiset pallokorvikset, helmet tai timantit, ei halpoina feikkiversioina.
statement-kaulakoru, mieluiten muunneltava (eli esim. pitkä jota voi pitää myös kaksinkertaisena)
Myöhemmin voit täydentää vaatekaappia persoonallisemmaksi, mutta näistäkin saa jo tosi paljon erilaisia yhdistelmiä kunhan värit on valittu hyvin. Muista panostaa jatkossakin asusteisiin, niillä voit muunnella kaikkia asuja.
Miehellä on yli 200 puvun kokoelma, jolle ei ole tullut kunnolla tarvetta viimeiseen 10 vuoteen, kun on päivitetty enemmän casual suuntaan. Ajat muuttuvat. Nuorempi sukupolvi nousee. Tärkeintä on näyttää rennolta ja treenatulta, vaikka kuinka istuisi kokouksissa. Minkä harrastuksen pohjalta työkavereitasi lähestyt? Purjehdus? Golf? Ratsastus? Harrikka? Laskettelu? It?
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä pari esimerkkikuvaa. Miehet tulevalla työpaikallani näyttävät tältä: https://www.obsid.se/wp-content/uploads/2018/10/bla-blazer-vit-polotroj… ja naiset tältä: https://www.obsid.se/wp-content/uploads/2018/10/smart-casual-kvinna.jpg
Eli leikkisää, nuorekasta ja kaupunkilaista. Mutta pitäisi pukeutua niin, että voisi milloin tahansa lentää vaikka Milanoon viiden tähden hotelliin ja ala-aulassa näyttäisi olevansa ihan oikeassa paikassa, eikä eksynyt väärään hotelliin :D Mitenkähän tämän nyt siis selittäisi. Ei siis miehillä pukua ja naisilla jakkupukua, ei olla pankissa, mutta ei niin trendikkään nuorekasta, että olisi jotain joogahousuja yhdistettynä kauluspaitaan..
Niin, ja olen 38v.
ap
Kuvan tyttö näyttää kyllä ihan H&M:ään pukeutuneelta ja nuo hiukset ovat enemmän kassaneidin lookkia kun tyyliä. Ei tuollaisia!
Äh, Sokokselta aloitat Comma, Tiger ja Tommy Hilfeger, sitten Dieseliä vaikka kengät tai jotain rouheaa.
Helppoa. Zalandolta tilaat muutamat kuvan mukaiset naisten housut ja paidan. Sitten kenkäkaupasta avokkaat ja jotkut kivat nauhakengät. Zalandolta voit tilata myös Korsin, Bakerin tai jonkun muun shopperin. Takiksi blazer ja syksymmällä villakangastakki.
Heität helmeet kaulaan, ja helminapit korviin niin avot, olet ihan suomenruotsalainen =D
Osta muutama laadukas neule toimiston kylmyyttä vastaan Gap:ilta tai joltakin vastaavalta merkiltä.
Hiukset leikkaat pitkäksi polkkatukaksi ja tarvittaessa siistiksi ponnariksi niskaan.
Sinuna menisin Fredrikinkadulle. Siellä on putiikkikauppoja. Valitsisin niistä omimman tyylisen ja jättäytyisin myyjän käsiin. Näin saat vähimmällä vaivalla yhteensopivia asukokonaisuuksia.
Sulle saattasi käydä metsästys, kun olet maalta kotoisin? Kuulutko metsästysseuraan? Safarille yhdessä työkavereiden kanssa? Vai oletko vegaani?
Suomenruotsalainen tyyli: Purjehduskengät ja itseasiassa koko pukeutuminen pelkkää purjehdusta.
Vierailija kirjoitti:
Suomenruotsalainen tyyli: Purjehduskengät ja itseasiassa koko pukeutuminen pelkkää purjehdusta.
Ja sen saa shopattua Hangosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Zaraan kannattaa mennä.
Unohdin sanoa, että pitäisi myös näyttää siltä, että vaatetus on laadukasta. Eli ei polyesterineuleita henkkamaukasta, vaikka tyyli olisi ok.
Tulevassa työpaikassa se, miltä näyttää, on merkitystä. Ei niinkään kasvot ja kauneus, mutta sellainen "status", siksi mainitsin suomenruotsalaiset. Sellainen vanhan ajan tyylikkyys, arvokkuus, "vanha raha", ei nousukasmaista tyylitöntä.
ap
Kiinnostaa todella paljon mihin sut on palkattu. Missä työpaikassa pitää näyttää siltä, että in vanhaa rahaa suvussa? :DDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomenruotsalainen tyyli: Purjehduskengät ja itseasiassa koko pukeutuminen pelkkää purjehdusta.
Ja sen saa shopattua Hangosta.
Ei taida kuitenkaan toimistotyöhön sopia. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Zaraan kannattaa mennä.
Unohdin sanoa, että pitäisi myös näyttää siltä, että vaatetus on laadukasta. Eli ei polyesterineuleita henkkamaukasta, vaikka tyyli olisi ok.
Tulevassa työpaikassa se, miltä näyttää, on merkitystä. Ei niinkään kasvot ja kauneus, mutta sellainen "status", siksi mainitsin suomenruotsalaiset. Sellainen vanhan ajan tyylikkyys, arvokkuus, "vanha raha", ei nousukasmaista tyylitöntä.
ap
Kiinnostaa todella paljon mihin sut on palkattu. Missä työpaikassa pitää näyttää siltä, että in vanhaa rahaa suvussa? :DDD
No ei kait se ap nyt työpaikkaa voi täällä kertoa.
Miten jollekin voi olla niin tärkeää se, miltä näyttää? Sulla on muutenkin joku kummallinen mielikuva jostain suomenruotsalaisesta tyylistä. Ei sellaista ole enää olemassakaan.