Onko kolmen lapsen kanssa arki vaikeampaa ja hankalampaa kuin kahden lapsen kanssa?

Kuulemma ilmastonmuutoksen edetessä tulee hankalampaa.

Varmasti ainakin aluksi, kun se vauva yleensä vaatii sitä aikaa 24/7, mutta toisaalta kun lapset kasvavat, niin heistä on seuraa toisilleen.

Kolmen lapsen kanssa on hauskempaa kuin kahden. Koko ajan on jotain höpsöä tekeillä. Kolme on pieni lauma, kun kaksi on vain kaksikko. Joskus se on tietysti myös rasittavaa. Tarvitaan enemmän "laumanjohtotaitoa".

Riippuu siitäkin minkä ikäisiä lapset ovat. Jos on kolme ihan pientä yhtaikaa, kiinnipitokädet loppuvat kesken jos kaikki yrittävät kadulla karata eri suuntiin. :)

On!

Meillä asui vaihtari vuoden, omia on kaksi. Meinasin pökertyä siihen työmäärän kasvuun. En olisi ikinä uskonut.

On hankalampaa. Nuorin on kohta kaksivuotias, ja juuri pari päivää sitten vanhin (8 v) huokasi, miten nuorimman syntymän jälkeen hänestä on koko ajan tuntunut, että huomiota ei riitä hänelle.

Riippuu varmaan ikäeroista. Mulla kokemusta vain siitä, että kolmas syntyi isommalla ikäerolla kahteen ensimmäiseen. Isommat olivat jo koulutietä aloittamassa ja omatoimisia monessa asiassa, uusi vauva siinä tilanteessa tuntui melkein uudelta esikoiselta sillä erolla, että kokemusta ja sen tuomaa varmuutta ja rentoutta oli jo kahdesta vauvasta.

Isompien ollessa eskarissa/ koulussa mulla oli aikaa vauvalle tai vauvan nukkuessa omille puuhille. Koululaisten tullessa kotiin syötiin välipala, tehtiin läksyt ja juteltiin päivän kuulumiset, jonka jälkeen menivät keskenään touhuilemaan tai kavereiden kanssa. Nyt isompina heistä on taas apua pikkusisaruksen viihdyttäjinä tai perään katsojina jonkun pienen hetken. Että ainakin meidän tapauksessa kolmas on mennyt siinä missä kaksikin.

Ei mielestäni kumpaakaan, toki enemmän tekemistä. Minusta jokaisen olisi hyvä tehdä sen verran lapsia että heidän hoitamiseen riittää oma energia. Meillä riitti 3 lapseen jotka syntyi parin vuoden välein. Kaikkien pienten lasten kanssa on tietenkin hetkiä ettei kädet tai virta meinaa riittää.

Itse en olis halunnut toisin. Nyt kun lapset ovat kouluikäisiä, elämä on kyllä helppoa! Kaikki lapset osallistuu kotitöihin jollain tapaa ja oleminen arjessa ja lomilla on helppoa. Toki välillä kiukutellaan, riidellään ja protestoidaan mutta se kuuluu perhe-elämään. Meillä on ihan loistava katras kaikin puolin.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan ikäeroista. Mulla kokemusta vain siitä, että kolmas syntyi isommalla ikäerolla kahteen ensimmäiseen. Isommat olivat jo koulutietä aloittamassa ja omatoimisia monessa asiassa, uusi vauva siinä tilanteessa tuntui melkein uudelta esikoiselta sillä erolla, että kokemusta ja sen tuomaa varmuutta ja rentoutta oli jo kahdesta vauvasta.

Isompien ollessa eskarissa/ koulussa mulla oli aikaa vauvalle tai vauvan nukkuessa omille puuhille. Koululaisten tullessa kotiin syötiin välipala, tehtiin läksyt ja juteltiin päivän kuulumiset, jonka jälkeen menivät keskenään touhuilemaan tai kavereiden kanssa. Nyt isompina heistä on taas apua pikkusisaruksen viihdyttäjinä tai perään katsojina jonkun pienen hetken. Että ainakin meidän tapauksessa kolmas on mennyt siinä missä kaksikin.

Minun kokemukseni taas on, että isolla ikäerolla isommat lapset joutuvat luopumaan paljon useammista asioista vauvan vuoksi. Kaksi isompaa lastani pienellä ikäerolla oppivat käytännössä yhtä aikaa hiihtämään, luistelemaan, pyöräilemään... mentiin aina esimerkiksi patikkaretkelle sen mukaan, miten pitkälle he jaksoivat kävellä. Päiväunista luopuivat yhtä aikaa.

Nyt kun olen kotona taaperon kanssa, pitää kaikki retket ja menot suunnitella pienimmän ehdoilla. Eihän se tietenkään haittaa isompia silloin kun he ovat keskenään, toisen vanhemman kanssa tai vaikka kaveriensa seurassa, mutta jos puhutaan minun seurastani, niin en pysty tarjoamaan ihan kaikkea sitä huomiota ja yhteistä tekemistä, mitä pystyin ennen kuopuksen syntymää. Eli sikäli saattaisin jopa suositella kaikkia kolmea lasta pienillä ikäeroilla, jos voimat siihen riittävät ja tukea on saatavilla.

Ja lisätään vielä, että totta kai pieni sisarus tuo isommille valtavasti iloa, rakkautta ja naurua. Nostin nyt esiin näitä negatiivisia asioita, kun niitä aloituksessa kysyttiin.

-Nro 5.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan ikäeroista. Mulla kokemusta vain siitä, että kolmas syntyi isommalla ikäerolla kahteen ensimmäiseen. Isommat olivat jo koulutietä aloittamassa ja omatoimisia monessa asiassa, uusi vauva siinä tilanteessa tuntui melkein uudelta esikoiselta sillä erolla, että kokemusta ja sen tuomaa varmuutta ja rentoutta oli jo kahdesta vauvasta.

Isompien ollessa eskarissa/ koulussa mulla oli aikaa vauvalle tai vauvan nukkuessa omille puuhille. Koululaisten tullessa kotiin syötiin välipala, tehtiin läksyt ja juteltiin päivän kuulumiset, jonka jälkeen menivät keskenään touhuilemaan tai kavereiden kanssa. Nyt isompina heistä on taas apua pikkusisaruksen viihdyttäjinä tai perään katsojina jonkun pienen hetken. Että ainakin meidän tapauksessa kolmas on mennyt siinä missä kaksikin.

Minun kokemukseni taas on, että isolla ikäerolla isommat lapset joutuvat luopumaan paljon useammista asioista vauvan vuoksi. Kaksi isompaa lastani pienellä ikäerolla oppivat käytännössä yhtä aikaa hiihtämään, luistelemaan, pyöräilemään... mentiin aina esimerkiksi patikkaretkelle sen mukaan, miten pitkälle he jaksoivat kävellä. Päiväunista luopuivat yhtä aikaa.

Nyt kun olen kotona taaperon kanssa, pitää kaikki retket ja menot suunnitella pienimmän ehdoilla. Eihän se tietenkään haittaa isompia silloin kun he ovat keskenään, toisen vanhemman kanssa tai vaikka kaveriensa seurassa, mutta jos puhutaan minun seurastani, niin en pysty tarjoamaan ihan kaikkea sitä huomiota ja yhteistä tekemistä, mitä pystyin ennen kuopuksen syntymää. Eli sikäli saattaisin jopa suositella kaikkia kolmea lasta pienillä ikäeroilla, jos voimat siihen riittävät ja tukea on saatavilla.

Ja lisätään vielä, että totta kai pieni sisarus tuo isommille valtavasti iloa, rakkautta ja naurua. Nostin nyt esiin näitä negatiivisia asioita, kun niitä aloituksessa kysyttiin.

-Nro 5.

Mulla ei taas ole tuollaista kokemusta. Vauva/taapero kulki mukana niin tallilla isompien sisarusten ratsastusharrastuksessa kuin metsäretkillä tai päivävaelluksilla. Vauva/taapero rinkassa tai rintarepussa ja talvella hiihtoretkillä ahkiossa ja eväät/ osa eväistä jaettuna koululaisten reppuihin kannettavaksi. Mies toki myös usein näillä reissuilla mukana ja apuna. Monet kaupunkireissut ja lastentapahtumatkin käytiin.

Meillä on aina ollut enemmän niin päin, että pienin on joutunut sopeutumaan isompien elämään, ja hyvin on sopeutunutkin. Tietty helppo lapsi joka nukkuu missä vain, kun on aika nukkua, ja joka viihtyy erilaisissa uusissa tilanteissa on helpottanut tekemisiä ja menemisiä. Vaikeammalta ajatuksena tuntuisi kolmen pienen kanssa yksin liikkuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan ikäeroista. Mulla kokemusta vain siitä, että kolmas syntyi isommalla ikäerolla kahteen ensimmäiseen. Isommat olivat jo koulutietä aloittamassa ja omatoimisia monessa asiassa, uusi vauva siinä tilanteessa tuntui melkein uudelta esikoiselta sillä erolla, että kokemusta ja sen tuomaa varmuutta ja rentoutta oli jo kahdesta vauvasta.

Isompien ollessa eskarissa/ koulussa mulla oli aikaa vauvalle tai vauvan nukkuessa omille puuhille. Koululaisten tullessa kotiin syötiin välipala, tehtiin läksyt ja juteltiin päivän kuulumiset, jonka jälkeen menivät keskenään touhuilemaan tai kavereiden kanssa. Nyt isompina heistä on taas apua pikkusisaruksen viihdyttäjinä tai perään katsojina jonkun pienen hetken. Että ainakin meidän tapauksessa kolmas on mennyt siinä missä kaksikin.

Minun kokemukseni taas on, että isolla ikäerolla isommat lapset joutuvat luopumaan paljon useammista asioista vauvan vuoksi. Kaksi isompaa lastani pienellä ikäerolla oppivat käytännössä yhtä aikaa hiihtämään, luistelemaan, pyöräilemään... mentiin aina esimerkiksi patikkaretkelle sen mukaan, miten pitkälle he jaksoivat kävellä. Päiväunista luopuivat yhtä aikaa.

Nyt kun olen kotona taaperon kanssa, pitää kaikki retket ja menot suunnitella pienimmän ehdoilla. Eihän se tietenkään haittaa isompia silloin kun he ovat keskenään, toisen vanhemman kanssa tai vaikka kaveriensa seurassa, mutta jos puhutaan minun seurastani, niin en pysty tarjoamaan ihan kaikkea sitä huomiota ja yhteistä tekemistä, mitä pystyin ennen kuopuksen syntymää. Eli sikäli saattaisin jopa suositella kaikkia kolmea lasta pienillä ikäeroilla, jos voimat siihen riittävät ja tukea on saatavilla.

Ja lisätään vielä, että totta kai pieni sisarus tuo isommille valtavasti iloa, rakkautta ja naurua. Nostin nyt esiin näitä negatiivisia asioita, kun niitä aloituksessa kysyttiin.

-Nro 5.

Mulla ei taas ole tuollaista kokemusta. Vauva/taapero kulki mukana niin tallilla isompien sisarusten ratsastusharrastuksessa kuin metsäretkillä tai päivävaelluksilla. Vauva/taapero rinkassa tai rintarepussa ja talvella hiihtoretkillä ahkiossa ja eväät/ osa eväistä jaettuna koululaisten reppuihin kannettavaksi. Mies toki myös usein näillä reissuilla mukana ja apuna. Monet kaupunkireissut ja lastentapahtumatkin käytiin.

Meillä on aina ollut enemmän niin päin, että pienin on joutunut sopeutumaan isompien elämään, ja hyvin on sopeutunutkin. Tietty helppo lapsi joka nukkuu missä vain, kun on aika nukkua, ja joka viihtyy erilaisissa uusissa tilanteissa on helpottanut tekemisiä ja menemisiä. Vaikeammalta ajatuksena tuntuisi kolmen pienen kanssa yksin liikkuminen.

Kaupunkireissut ja lastentapahtumat nyt ovat vielä suht helppoja, mutta enpä näkisi itseäni laskettelurinteessä pikkuvauva rinkassa :D

Enkä kyllä uskoisi vauvan pysyvän lämpimänä pakkasessa ahkiossakaan kovin pitkää aikaa. Lumisotakin on vähän siinä ja siinä. Olen ihan suosiolla tällainen tavisluuserimamma, joka ei pysty vauvan kanssa tekemään ihan kaikkea samaa kuin ilman vauvaa.

-5.

Pyykkiä ja sotkua enemmän, mutta ei suurempia ongelmia. Meillä kolmikko syntynyt vajaassa kolmessa ja puolessa vuodessa, eli pienet ikäerot. Näin on minusta helpompaa kun kaikille kelpaa vielä samat puuhat. Kun mennään uimaan kaikki viihtyvät vielä lastenaltaassa, kauppakeskusten leikkipaikat riittävät kaikille jne. Jos olisi isot ikäerot isommat tylsistyisivät tai pieni ei pysyisi perässä. Vaatiihan tämä pitkää pinnaa ja organisointi kykyä, mutta tämä on juuri sitä mitä tilattiin. Itsestäkin tuntuisi vaikealta olla esim. Teinin, alakoululaisen ja taaperon äiti. Siinä joutuisi liian moneen maailmaan yhtäaikaa. Kun lapset ovat hyvin samanikäisiä siirrytään yhtäaikaa uusiin vaiheisiin.

Yhdeksän kertaa hankalampaa.

Minulla on teini, alakoululainen ja taapero. Myönnän, että ikäerot aiheuttavat välillä sekopäisen rasittavia hetkiä. Mutta enimmäkseen ihanaa, vauhdikasta, monipuolista arkea, jossa näkee monta maailmaa yhtä aikaa. Minä pidän sellaisesta. Vaatii kyllä sisua, organisointia ja läsnäoloa moneen suuntaan, mutta niitähän vanhemmuus vaatii anyway.