Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni käyttäytyy nykyisin ahdistavalla tavalla
29.07.2019 |
Mulla on siis vain yksi ystävä, muutama hyvän päivän tuttu on lisäksi. Tämä yksi ystäväni on alkanut uhkailla lasulla, jos en mene terapiaan ja siltikin suositteli minulle tukiperhettä, sillä hänen mielestään turvaverkkoni ovat liian huonot. Hän itse on vela ja asuu kaukana minusta. Näemme ehkä kerran vuodessa. Ehkä viimeisimpien muutaman vuoden ajan noin 50-70% keskusteluista on koskenut terapioita, lääkityksiä jne. Hän itse käy useammassa terapiassa ja syö useampia lääkkeitäkin ilmeisesti. Hän ei käy töissä, joten hänellä on aikaakin siihen. Hän toisinaan myös saa raivareita, alkaa mykkäkouluun ja syyllistää mua kaikesta mahdollidta. Itse koen sellaisen todella stressaavaksi.
Itse käyn töissä ja mulla on lapsia, joten en käytännössä ehtisi terapiaan, eikä mulla olisi niin paljon rahaakaan, että olisi varaa terapiaan. Toki mulla on lapsuudestani vaivaamaan jääneitä asioita ja mun on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin sekä itsetuntoni on heikko esim. parisuhdeasioissa. Olen silti ihan työkykyinen ja tasapainoinen sekä fyysisesti terve ja yleensä hyvällä tuulella. Ainoa ongelmani oikeastaan on se, ettei ole sellaisia ihmisiä, joita voisin nähdä kaverimielessä vapaa-ajalla. Myös parisuhdeasiat ovat mulle vaikeita, mutta itse olen mukautuva ja kiltti.
Turvaverkoista vielä: mun omat vanhempani asuvat siis samassa kaupungissa, mutta he ovat melko passiivisia. Myös exäni asuu samassa kaupungissa. Muita potentiaalisia apuja ei tosin ole. Miltä tilanne kuulostaa? Olen hieman ihmeissäni, kuka tässä on oikeassa ja pitäisikö mun nyt siis mennä terapiaan, kun kaverini siitä jatkuvasti puhuu.
Kommentit (10)
Sanot sille, että käyt terapiassa. Mitä se hänelle kuuluu? Jos kyselee lisää niin kerro että puhut niistä asioista vain terapeuttiani kanssa nyt...Onhan toki myös varhaisen tuen perhetyötä jos tarvitset välillä apua myös kotiin. Tämä apu on siis tarkoitettu tueksi ennen lastensuojelun tarvetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea sanoa sinun terapiantarpeestasi kun harvoin ihminen on niin rehellinen itselleen että pystyisi näkemään tai myöntämään kaikki ongelmansa itselleen saatika sitten muille. Oli sen asian kanssa niin tai näin, niin ystäväsi käytös kuulostaa stressaavalta ja erikoiselta. En välttämättä jaksaisi tavata aikuista ihmistä joka saa raivokohtauksia ilman jotain todella perusteltua syytä.
Vierailija kirjoitti:
Sanot sille, että käyt terapiassa. Mitä se hänelle kuuluu? Jos kyselee lisää niin kerro että puhut niistä asioista vain terapeuttiani kanssa nyt...Onhan toki myös varhaisen tuen perhetyötä jos tarvitset välillä apua myös kotiin. Tämä apu on siis tarkoitettu tueksi ennen lastensuojelun tarvetta.
Olen vieläpä käynytkin juttelemassa ihan muuta kautta vähän terapiatyylisesti, muttei se ole varsinaista terapiaa pitkän kaavan mukaan. Ystäväni oli keksinyt tietyn tarkan terapiamuodon, jota kuulemma tarvitsen ja hänen mielestään olen vastuuton, jos en käytä merkittävää osaa ajastani psyykeni huoltamiseen ja siis että työt, perhe ym. ovat toissijaisia siinä projektissa.
Mutta helppohan hänen on mielestäni sanoa, kun hänelle ne terapiat maksaa toinen ihminen, eikä hänellä ole lapsia ja hän elää kotirouvana miehensä rahoilla (mies maksaa hänelle ne terapiat ym.). Ei hänen tarvitse miettiä aikatauluja tai raha-asioita samalla tavalla. Mun pitäisi maksaa ne omista rahoista ja ottaa töistä vapaata tai löytää siksi aikaa lastenhoitaja. Toki voin satunnaisemmin välillä käydä jossain, mutta jokin tiivis terapia olisi hankalaa toteuttaa nykyisessä elämäntilanteessani.
Olisi mukavaa, kun olisi ystävä, jonka kanssa jutella mukavista asioista ilman, että olen jonkinlainen muutosprojekti hänelle tai toisaalta sellainen, johon hän purkaa raivoaan. Mielestäni hänen monet reaktionsa ovat liian dramaattisia. Minulla ja hänellä on myös erilaiset elämänarvot muutamissa asioissa, eikä siinäkään mitään, mutta hän avoimesti halveksii joitain minulle tärkeitä asioita sekä joskus tuntuu kadehtivan (?) joitain juttuja, vaikkei sellaista myönnäkään.
Kateusepäilyt perustuvat siihen, että hän ei koskaan onnittele mistään minulle tärkeästä onnistumisesta, vaan koettaa lannistaa sillä hetkellä. Hän myös naurahtaa välillä ja vaikuttaa melkein ilahtuneelta, kun huolestun joistain niistä hänen uhkailuistaan. Aivan kuin hän joskus huvikseen kiusaisi ja "näpäyttelisi" mua. Toisaalta olen aina ajatellut, että hän pitää minua itseään huonompana, joten miksi hän tekisi niinkään.
Siis terapiassa käyvä kaverisi yrittää saada sinua terapiaan vaikka käsittääkseni sinulla ei ole mitään elämänhallinnan ongelmia? Käskisin sen napsia vaan omia lääkkeitään ja olla hiljaa.
Siis minkä takia hän haluaa sinut terapiaan? Miksi hän uhkailee lasulla? Sanot, että olet työkykyinen, mutta miten sitten toimit lastesi kanssa, jos kaverisi näkee syytä puuttua asiaan?
Jos mitään syytä huoleen ei ole ja huolehdit lapsistasi ja ainut ongelma tosiaan on se, että sinulla ei ole ystäviä, niin ihmettelen kyllä miksi edes letkautat korviasi kaverillesi. Tai miksi yleensä olet tuollaisen kanssa tekemisissä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis minkä takia hän haluaa sinut terapiaan? Miksi hän uhkailee lasulla? Sanot, että olet työkykyinen, mutta miten sitten toimit lastesi kanssa, jos kaverisi näkee syytä puuttua asiaan?
Jos mitään syytä huoleen ei ole ja huolehdit lapsistasi ja ainut ongelma tosiaan on se, että sinulla ei ole ystäviä, niin ihmettelen kyllä miksi edes letkautat korviasi kaverillesi. Tai miksi yleensä olet tuollaisen kanssa tekemisissä...
Hän ei ole nähnyt minua lasten seurassa kuin kerran vuosia sitten. Näemme tosiaan ehkä kerran vuodessa. Ja siis se kritiikki ei kohdistunut siihen, miten käyttäydyn lasten seurassa (hänen mielestään vaikutan erittäin vastuulliselta vanhemmalta), vaan siihen, että huono itsetuntoni tarttuu heihin.
Elämänhallinnan ongelmia mulla ei sinänsä ole; käyn töissä, hoidan lapset, olen raitis, hoikka ja elän terveellisesti & teen terveellistä ruokaa lapsille. Lasten kuullen en juttele mitään angstista, puhumattakaan kiroilusta tai äkäisestä käytöksestä, tosin en ole muutenkaan äkäinen.
Mutta tunnen ulkonäöstäni (kaverini mielestä aiheettomasti) alemmuudentunnetta ja olen aika ujo ja epävarma itsestäni. Mun on vaikeahkoa tutustua uusiin ihmisiin, eikä muita läheisiä ystäviä ole (tämä ainoa ystäväni pitää sitä outona ja välillä syyllistää siitä kysyen, että mikä mussa on vikana, kun en löydä muita kavereita).
Kaverini mielestä nuo tekijät voivat vaikuttaa lapsiin negatiivisesti. Toisaalta puhun niistä omista angsteistani ainoastaan sille kaverilleni, joten hänen käsityksensä minusta voi olla jopa vääristynyt, kun siis ketään muuta sellaista, jolle olisin voinut puhua vaikeista asioista, ei ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
Siis terapiassa käyvä kaverisi yrittää saada sinua terapiaan vaikka käsittääkseni sinulla ei ole mitään elämänhallinnan ongelmia? Käskisin sen napsia vaan omia lääkkeitään ja olla hiljaa.
Ei mulla sellaisia olekaan, mutta kauan ennen lasten syntymää olen ollut raiskausyritysten ja väkivallan kohteena muutamia kertoja. Lisäksi äitini mollasi erityisesti ulkonäköäni sekä kohteli kylmästi, kun olin pieni, joten itsetuntoni on heikko (tosin isäni ja muut sukulaiset onneksi kohtelivat paremmin, mikä tasoitti tilannetta todennäköisesti). Olen ikävistä asioista huolimatta elänyt ihan normaalia elämää, opiskellut ja käynyt töissä jne., enkä ole sortunut mihinkään päihteisiin tai addiktioihin koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että suurin ongelma on tuo kaveri itse, eikä mikään terapia tai sen puute. Mikä on se positiivinen asia, jonka saat tuosta kaverisuhteesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis minkä takia hän haluaa sinut terapiaan? Miksi hän uhkailee lasulla? Sanot, että olet työkykyinen, mutta miten sitten toimit lastesi kanssa, jos kaverisi näkee syytä puuttua asiaan?
Jos mitään syytä huoleen ei ole ja huolehdit lapsistasi ja ainut ongelma tosiaan on se, että sinulla ei ole ystäviä, niin ihmettelen kyllä miksi edes letkautat korviasi kaverillesi. Tai miksi yleensä olet tuollaisen kanssa tekemisissä...
Hän ei ole nähnyt minua lasten seurassa kuin kerran vuosia sitten. Näemme tosiaan ehkä kerran vuodessa. Ja siis se kritiikki ei kohdistunut siihen, miten käyttäydyn lasten seurassa (hänen mielestään vaikutan erittäin vastuulliselta vanhemmalta), vaan siihen, että huono itsetuntoni tarttuu heihin.
Elämänhallinnan ongelmia mulla ei sinänsä ole; käyn töissä, hoidan lapset, olen raitis, hoikka ja elän terveellisesti & teen terveellistä ruokaa lapsille. Lasten kuullen en juttele mitään angstista, puhumattakaan kiroilusta tai äkäisestä käytöksestä, tosin en ole muutenkaan äkäinen.
Mutta tunnen ulkonäöstäni (kaverini mielestä aiheettomasti) alemmuudentunnetta ja olen aika ujo ja epävarma itsestäni. Mun on vaikeahkoa tutustua uusiin ihmisiin, eikä muita läheisiä ystäviä ole (tämä ainoa ystäväni pitää sitä outona ja välillä syyllistää siitä kysyen, että mikä mussa on vikana, kun en löydä muita kavereita).
Kaverini mielestä nuo tekijät voivat vaikuttaa lapsiin negatiivisesti. Toisaalta puhun niistä omista angsteistani ainoastaan sille kaverilleni, joten hänen käsityksensä minusta voi olla jopa vääristynyt, kun siis ketään muuta sellaista, jolle olisin voinut puhua vaikeista asioista, ei ole ollut.
No lopeta avautuminen sille kaverille. Just tuon takia ystäville ei kannata kaikkia rankempia asioita puhua, koska he eivät ole ammattitaitoisia eivätkä tietenkään omaa taitoja ja keinoja käsitellä niitä. Kyllä se kaveri varmaan siis siinä oikeassa on, että nuo jotkut ongelmasi kaipaisivat asiantuntevampaa ihmistä kuuntelijaksi. Mutta lasulla uhkailu menee liian pitkälle. Sanot, että lopettaa tuollaisen. Jos ei ole varaa terapiaan, niin voisitko kysyä sosiaalityöntekijältä, olisiko mahdollista päästä johonkin vertaistukiryhmään tai saada muunlaista keskusteluapua? Ota selvää myös paikallisista mielenterveysyhdistyksistä. Niissä on usein tarjolla erilaista ryhmätekemistä tietynlaisten ongelmien kanssa kamppaileville. Josko sieltä löytyisi jokin ryhmä tai toiminta mihin pääset mukaan?
Menin viime vuonnakin vähäksi aikaa terapiaan saman kaverin käskemänä, mutta ei ollut varaa jatkaa pidempään. Pitääkö mun vain kertoa, että kuulemma vaikutan sellaiselta, että mun pitää tulla tms.?
Jotenkin väsyttää jo se vääntäminen asiasta ja muutenkin ne hänen uhkailut ja raivarinsa. Ja sekin, ettei ole ketään muuta, jonka kanssa jutella asioista. Vokn ehkä hänen mielestään vaikuttaa oudolta/raskaalta juuri siksi, kun mulla ei ole ketään muuta ihmistä, jonka kanssa keskustella henkilökohtaisista asioista.