Lue keskustelun säännöt.
Tabuko? Harrastus voi myös tuhota itsetuntoa
23.07.2019 |
Jouduin pienenä harrastammaan viulunsoittoa, koska se oli ollut äitini suuri haave nuorena. Minun haaveeni se ei ollut ja olin tosi huono siinä. En saanut mitään tuntumaa sen soittamiseen, en tykännyt mistään niistä klassisen musiikin kappaleista, se kaikki oli ihan liian henkevää ja korkealentoista, enkä oppinut teknisestikään käsittelemään viulua.
Oli tosi nöyryyttävää olla aina se huonoin. Koulun orketerissa soitin pienempien kanssa kolmatta ääntä. Muut kehittyivät ja saivat soittimesta jo kauniin äänen.
Itsetuntoni koki hirveän kolauksen noina vuosina. Monasti mietin, että elämäni olisi ihan ok, mutta viulunsoitto heittää sen ylle synkän varjon. Jopa masennuin sen takia, kaikki soittoleirit sun muut. Se oli yhtä piinaa.
Ei harrastukset ole aina kivoja.
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että on tabu. Tästä ei saa puhua, mutta harrastetaanko läheskään aina vapaaehtoisesti? Ja jos ei, mitä seurauksia sillä on?
Ihan sielunvihollisen hommia tommonen. Pakkoharrastaminen on syvältä.
Kyllähän lasten pakkoharrastamisesta ja pakottamisesta harrastamaan jotakin tiettyä asiaa melko paljon puhutaan.
Juuh, kyllä pakkoharrastamisen muistan itsekin.
Tavallaan siinä on hyvä ajatus taustalla hiukan patistellakin, mutta toisaalta pitäisi kyllä kuunnella lastakin.