Sosiaalisten tilanteiden pelosta parantuneita?
Kärsin lapsena vakavasta kaltoinkohtelusta ja luulen, että pelkoni alkoivat sieltä. En ole ujo vaan puhelias, mutta silti jokainen ihminen on aina potentiaalinen ”pahantekijä”. Pelkään hysteerisesti aina, että saan kritiikkiä, torjuntaa tai muuta negatiivista huomiota ja sen takia kartan sosiaalisia tilanteita. Heti kun saan suuni auki ja huomaan, ettei mitään pahaa tapahdu niin kaikki sujuu hyvin. Mutta seuraavalla kerralla taas ahdistaa.
Se pelko on kuitenkin niin suuri, että välttelen monia tilanteita, joissa joutuisi kohtamaan ihmisiä. Juhlia, naapureita, valitsen kävelyreittejä joilla ei tule muita vastaan jne. Suunnittelen elämääni pelkoni mukaan ja olen ihan loppu. Haluan olla kuten muut, mutta onko se ikinä mahdollista?
Onko kukaan parantunut näistä fobioista? Terapia ei ainakaan aiemmin auttanut ja masennuslääkkeet veivät kaikki tunteet, lopunkin ilon elämästä. Kun en ole masentunut, vaikka kyllä tämä pelko viekin mielen matalaksi. Rauhoittavat auttaa pahimmilla hetkillä, mutta eihän niitä voi ottaa joka päivä vaan selvitäkseen kävelylenkistä :(
Kokemuksia, vinkkejä?
Kommentit (12)
Kognitiivinen psykoterapia auttoi minulla.
Terapia ehdottomasti, tää toimii nimenomaan parhaiten näissä tapauksissa missä taustalla on joku trauma, mikä on todella yleinen aiheuttaja näissä sairauksissa.
Minulla auttoi masennuslääkitys sekä ajatus- ja lukuharjoitukset. Eli yritän opetella pitämään äänestäni silloinkin kun se värisee ja yritän hyväksyä hitauden jännittävissä tilanteissa 😊
Tässä kirjoittamani aloitus aiheesta 😊
Altistus, altistus ja vielä kerran altistus.
Me teimme terapeutin ja lääkärin kanssa sopimuksen, että ilman rauhoittavia ulos. Ensin korttelin ympäri, sitten seuraavalla viikolla lähikauppaan, seuraavalla kirjastoon ja niin edelleen.
Ilman tuota intensiivistä altistuta olisin vieläkin tilanteessa, jossa en liiku kotoani minnekään. Olen ottanut suuren harppauksen parissa vuodessa, ja nyt olen aloittamassa opintoja yliopistossa. Olen 30-vuotias.
Altistuksella. Traumojen käsittelemisellä. Suosittelen terapiaa.
Vanha aloitus, mutta tärkeä asia edelleen. Itse kävin terapiassa kolmen vuoden ajan Kelan tuella. Olin mahdottoman kova jännittämään ja ahdistunut. Kädet tärisivät eikä esimerkiksi kahvia saanut seurassa juotua. Välillä nyki pää. Esitelmän pitäminen...mitään kamalampaa en tiennyt.
Terapia auttoi, mutta kyllä tukena oli myös lääkitys. Joskus päälle kolmikymppisenä huomasin, että jotain oli muuttunut. Lääkitys jäi pois ja olin pitkään ilman esimerkiksi beettasalpaajia tai rauhoittavia.
Kunnes vaihdevuodet sotkivat kaiken. Aloin jännittämään punastumista ja hikoilua. Masennuin. Yöunet katosivat ja muisti pätki. Kun kuulokin alkoi heiketä syyystä tai toisesta, aloin taas kartella sosiaalisia tilanteita ja aloitin SSRI-lääkityksen psykiatrin suosituksesta. Työtä pystyin tekemään osin etänä, mutta pelotti, että alan tyystin erakoitua kotiini.
Kävin sitten vielä vuoden verran terapiassa kyetäkseni jatkamaan työssäni. SSRI-lääkkeestä en kyllä ole päässyt eroon. Ilmeisesti loppuikäinen lääkitys.
Lisään vielä, että mielestäni mulla on aina ollut jotenkin yliherkkä tahdosta riippumaton hermosto. En myöskään ole ollut hyvä rajaamaan tekemisen määrää olipa sitten kyse mieluisasta työstä tai harrastuksesta.
Voi parantua, ammattiapua ei aina helposti saa, valitettavasti tosi paikkakunta kohtaista.
Juuri tuollainen haitallinen kasvatus on usein taustalla meillä hyvin yleisissä paniikki ja ahdistuneisuus häiriöissä.
Oireitaan pitää oppia sietämään, ne ovat ikäviä, tuntuvat todella pahalle, mutta eivät vaarallisia, pitää löytää keinoja toimia oireidensa kanssa, ota vaikka joku "turvakoru" rannerengas yms. mitä voit hipelöidä kun ahdistaa, laske mielessäsi vaikka sataan tai tuhanteen tai muistele joku runo tai laulun sanat, muistuta itseäsi joka päivä että sinä riität juuri sellaisena kuin olet, jokainen mokaa joskus. Meditaatio, jooga yms. voi helpottaa oireita.
Kyllä mullakin jossain lausunnossa luki jotain sellaista, että alle 3-vuotiaana koetut hoidon laiminlyönnit ja pitkälle kouluikään jatkunut fyysinen pahoinpitely ovat traumatisoineet. Selviytyä on pitänyt suorittamalla ja saamalla hyväksyntää esimerkiksi koulumenestyksellä.
Terveisin 9/11
Kognitiivinen terapia. Ikääntyminen auttaa vähän myös