Elokuvissa itkeminen

Kävin katsomassa leffateatterissa sen Will Smithin zombileffan, jossa käy koiralle ikävästi. Vieressä istunut n. 40-vuotias nainen alkoi itkeä oikeaa kunnon huutoitkua, siis ihan ääneen rääkyi ja vollotti. Tuli niin paha mieli hänen puolesta. Itseäkin itketti se kohta. Teki mieli halata, mutta en kehdannut.

NAISET

Jos jotakuta EI itketä Mufasan kuolema, on pakko olla jotenkin tosi kylmä tyyppi tai sitten äärimmäisen hyvä itsehillintä.

Minä myös itken elokuvissa. Ei siinä ole mitään noloa. Muistan vieläkin, miten hiljaista ja punasilmäistä porukkaa oli Titanicin jälkeen.

Pelottaa jo etukäteen mennä katsomaan Leijonakuningas. Tietää, että saa taas rääkyä.

Vierailija kirjoitti:

Minä myös itken elokuvissa. Ei siinä ole mitään noloa. Muistan vieläkin, miten hiljaista ja punasilmäistä porukkaa oli Titanicin jälkeen.

Pelottaa jo etukäteen mennä katsomaan Leijonakuningas. Tietää, että saa taas rääkyä.

Voi apua, Titanic. Menin katsomaan sen 3D-version leffateatteriin raskaana ollessani. Istuttiin sitten leffan loppumisen jälkeen siinä salin ulkopuolella melkein tunti, kun en saanut kasattua itseäni, vaan vollotin vaan menemään. Mies parka.

Tässä tarninassa ei ole kyyneliä, mutta menin elokuvateatteriin lasten ollessa pieniä. Siis niin pieniä, etten ollut vielä heidän kanssa elokuvissa käynyt ja itselläkin oli pitkä tauko leffateattereista.

Se tarina oli hirveän jännä. Kiemurtelin penkissä, elehdin, nostin kädet suuni eteen, pidätin hengitystä yms.

Sitten melko loppuvaiheessa elokuvaa edessäni istuneet kolme teiniä totesivat kuiskien, että onhan aika tylsä leffa.

Nykyään en enää ihan niin syvästi uppoa leffaan, mutta jos on pienintäkään aihetta tunteisiin niin haluan kokea ne.

Mielensäpahoittaja oli muuten elokuva, missä itkin lopussa ihan estoitta.

Mä varaan aina nenäliinoja mukaan, jos on yhtään riski siihen, että joku kohtaus saa liikuttuneeksi. Hachikon katoin onneksi kotona, vollotin viimeset 20 minuuttia ihan koko ajan, ois ollu leffateatterissa tosi noloa ja varmaan ärsyttävää muille. 

Ei ole itkemisessä mitään pahaa tahi noloa. Kyllä tunteita saa osoittaa.

Ihan parisuhteemme alussa menin mieheni luokse viettämään leffailtaa, ja valittiin elokuva, jota kumpikaan ei ollut nähnyt: Vihreä maili. Menivät treffit vähän mönkään, kun minä itkin ihan hulluna pitkään vielä leffan loppumisen jälkeenkin. Mies on jälkikäteen kertonut, että vaikka se siinä tilanteessa oli hämmentävää, niin sai hänet rakastumaan minuun syvemmin. Tiesi, että tunnen täysillä.

Miksi nauraminen on hyväksyttävämpää kuin itkeminen?

Vierailija kirjoitti:

Miksi nauraminen on hyväksyttävämpää kuin itkeminen?

Entä, miksi kaikkeen pitää olla aina jokin selitys? Itse en koe, että kukaan olisi viellä tähän asti tuollaisesta puhunut. Ainakan mun lähi-piirissä. Ja enhän mä tuota tietääkseni otsikossa, tai ko. Siis keskustleussa kysyny? Siis en?

Interstellaria katsoessa itkin puolet leffasta.

M40

Mun 32-vuotias mies on ilmoittanut, ettei suostu lähtemään mun kanssa katsomaan tota Leijonakuningasta, koska ei kestäis katsoa Mufasan kuolemaa uudelleen.

Up

Vierailija kirjoitti:

NAISET

Onnekseni olen kohdannut miehen (ja miehiä), jotka eivät pelkää näyttää tunteitaan. I, Daniel Blake -elokuva sai oman puolisoni itkemään. Onneksi, koska itsekin pillitin. Lilja 4ever veti hänet ihan sille rajalle, en tiedä itkikö hiljaa mutta oli ainakin pitkään hyvin hiljainen.

En juuri tuon takia katso elokuvia, joiden tiedän itkettävän minua.

Oletteko katsoneet elokuvan possun ja hämähäkin ystävyydestä? Lotta ystäväni, sekin itketti ja Viiru ja Pesonen :D Olen tosi herkkä. Itken myös uutisille ja videoklipeille hyvässä ja pahassa. Kelaan bambista pois surulliset ja pelottavat kohdat jne. Itken myös herkästi biisien sanoituksille.

Mikä lie, että jotkut meistä ovat herkempiä. Olen oppinut suojelemaan itseäni liioilta tunteilta.

Vierailija kirjoitti:

NAISET

Olisivatpa miehetkin yhtä empaattisia kuin naiset <3