Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi ystävyyssuhteet ovat minulle aina niin vaikeita?
17.07.2019 |
Itse ajattelen, että olen
a) todella epämiellyttävä ystävä
b) huonoa seuraa
c) ehkä asperger
Ogelmani on, että olen 40-vuotias. Pari vanhempaa kaveria on, mutta muista olen etääntynyt, koska olen muuttanut asumaan kauas aiemmalta kotiseudulta. Nyt uudessa asuinpaikassa olen päässyt erääseen äitiryhmään mukaan, mutta pysyn (tai minut pidetään) koko ajan sen laitamilla ja pelkään putoavani sieltä pois. Tiedän, että muuta tapaavat toisiaan eri kokoonpanoilla, ja usein minut unohdetaan kutsua mukaan ja koskaan ei minua ja miestäni kutsuta esim. illalliselle kenekään luo. En ole tosin itsekään järkännyt vastaavaa, vaikka olen kyllä kutsunut äidit joukolla istumaan iltaa meille.
Mistä voi johtua, etten koskaan pääse kaverijoukon ydinpiiriin? Miksi minä olen aina se, jonka pitää yrittää pitää ystävyyssuhteita yllä? Esim. eräs vanha ystäväni erosi ja yritin pitää häneen yhteyttä, mutta sen sijaan hän antoikin ymmärtää, etten ollut tarpeeksi paljon läsnä, vaikka hän ei itse kertaakaan pariin vuoteen ottanut minuun itse yhteyttä. Nykyään hän tapailee yhteisiä tuttuja, mutta ei koskaan pyydä minua mukaan, vaan saan huomata somesta, että nämä kaverini käyvät yhdessä jossain.
Väsyttää vaan niin paljon se, että tunnen olevani älyttömän ikävä ihminen, mutta en osaa tehdä asialle mitään. Onneksi minulla on ihana mies ja ihanat lapset. Muita kohtalotovereita?
Kommentit (8)
Mitä hevonvittua mukamuka-ystävillä edes tekee?
Ei niin yhtään mitään.
Jätä paskat.
Lupaan, että energiaa paljon tärkeämpiin asioihin.
Eihän kaikki välitä parisuhteistakaan.
Ja vielä: jos lapsesi pieniä, niin kun ne kasvavat, ei sun tarvi edes lasten takia vääntäytyä typeriin mammakerhoihin yms..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miks tätä lankaa on mo de roitu ihan kummasti? En ymmärrä.
On totta, että minulla on huono itsetunto, mutta enpä oikein tiedä mitä sille asialle voisi tehdä. Huonommaksi se vain menee, kun huomaan etten kiinnosta ihmisiä.
Ja kyllä niitä kavereita ja ystäviä vaan tarvitaan. Me ihmiset ollaan laumaeläimiä, ei sille oikein mitään voi.
Ja juu, olen miettinyt tuota että olisinko asperger. Mies, joka on ainoa jolle olen siitä puhunut, on kyllä sitä mieltä että olen ihan normaali.
ap
Koska aina kaikki muut eivät voi olla niitä syypäitä, niin syy löytyy varmaan ihan ihmisten välisistä kemioista ja niiden sopimattomuudesta. Kaikille ei vain voi olla aikaa ja sitä edes tee mieli järjestää, koska on muutakin elämä.
Itselläni on paljon ystäviä, osa on ollut jo ihan päiväkoti-ikäisestä saakka, osa on kouluista, töistä, lasten kavereiden kautta, naapureita jne.
En yritä edes yhdistellä ystäviäni, vaan nautin heistä yksi kerrallaan ja koska osa ystävistäni asuu monen sadan kilometrin päässä, niin juttelemme vain puhelimitse tai laitamme viestejä. Välillä voi olla viikkojenkin taukoa, välillä taas hölötämme parikin kertaa viikossa ja viestit kulkevat tiuhaan. Meillä jokaisella on omat elämämme ja ystävät sopivat siihen sekaan mukavasti ja miettimättä.
Jos ajattelen jotain minun ja ystäväni välistä ystävyyttä, niin siihen ei todellakaan mahdu yhtään ulkopuolista tyyppiä. En halua edes ajatella, että ottaisin jonkun siihen mukaan hengaamaan suurinpiirtein säälistä, oli tämä yksinäinen tai ei.
Kemiat siis joko kohtaavat tai sitten ne eivät kohtaa. Ehkä sain löydät jonkun ystävän, jonka kanssa ne kohtaavat, olethan löytänyt miehenkin.
Älä ole kuitenkaan liian nirso ystäviesi suhteen, vaan mene mukaan vaikka johonkin lähimmäisen apua antavaan porukkaan, joka ulkoiluttaa ja juttuttaa yksinäisiä vanhuksia. Minullakin on tällä hetkellä kolme senioria, joiden luona käyn. Vaikka ikäeroa on yhdenkin mummon kanssa 50 vuotta, niin juttu luistaa ihan täysillä joka ikinen kerta kun hänen luonaan käyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tasan yksi työkaveri, jonka kanssa olen tekemisissä vapaa-ajallakin. Muita ei ole, enkä kaipaa enkä tarvitse. Mulla on ihana mies, joka täyttää mun henkiset, fyysiset kuin sosiaaliset tarpeeni oikein hyvin:)
Tärkeintä on että olet hyvä tappelemaan ja pärjäät kadulla tappelussa.
Mitä tuollaisista pienistä jos nyrkit on kovat ja pääkoppa kestää kovia iskuja.
Muista että voit aina kutsua muita "kehään", niin hiljenevät.
Alue: Aihe vapaa
Tuosta sbc-kohdasta päätellen sinulla on ainakin todella huono itsetunto. Ehkä se heijastuu ystävyyssuhteisiisikin jotenkin siten, että ne ei syvene?