Vertaistukea teinin vanhemmalle

Olen masentunut ja uupunut. Diagnoosi on psykiatrilta, mutta en ole niin huonossa kunnossa, että olisin jäänyt sairaslomalle. Käyn siis töissä, lapset ovat 8, 10 ja 14. Pienemmät lapset oli juuri viikon leirillä, me vanhemmat oltiin töissä. Teinillä oli mukava viikko, vanhemmat huolsi kotia ja ruokakaappia, hän sai kutsua kavereita yökylään pikkusisarusten huoneisiin levittyen, yhtenä iltana kävi isän kanssa hyvässä ravintolassa syömässä, hänen toiveensa mukaan katsottiin telkkaria joinain iltoina jne. Arvasin että pienemmät on väsyneitä leiriviikon jälkeen, ja huolehdin että koti oli siivottu, pyykit pesty ja ruokakaapit täytetty nyt lauantaiksi. (Teinikin osallistui tähän, sai siitä myös vähän palkkaa) Ajattelin, että vietetään rento lauantai-ilta koko perheen kanssa, kuunnellaan leirikuulumisia jne. Halusin itsekin levätä, vaikka toki ehdin levätä myös viime viikolla jonkin verran. Teini nosti metelin siitä, että hänen kanssaan ei haluta lähteä juuri tänään ostamaan aurinkolaseja (omistaa ihan hyvät). Tiedän, että teinin kuuluukin hahmottaa lähinnä oma napa ja se liittyy kehitysvaiheeseen. Silti ei aina jaksaisi. Mietin, että silloin kun lapset oli pieniä, oli selvää, että oma aika piti järjestää ja suunnitella, ja yksinolon ja lwvon hetki rajata ja sopia kummallekin vanhemmalle. Taitaa olla niin, että ei noi lapset ikinä tajua vanhemman levon tarvetta itse, vaan teini odottaa huomiota joka hetki niin kauan kuin kotona asuu...