Lue keskustelun säännöt.
Onko liian myöhäistä muuttaa itseään, käytöstään, ajatteluaan 53-vuotiaana?
09.07.2019 |
Haluaisin muuttaa ajatteluani ja käytöstäni niin, että eläisin kauniimmin, osoittaisin rakastavaa arvostusta muita ihmisiä ja elämää kohtaan, hymyilisin enemmän, jaksaisin, iloitsisin, eläisin elämää kunnioittaen, en tuhlaten.
Kommentit (20)
Koskaan ei ole liian myöhäistä. Mulle toi muutos tuli viime kesänä, kun meinasin kuolla. Nyt arvostan elämääni ja rakkaitani ihan erilailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmaan koskaan tuo itsensä parempana tuoda esiin ole myöhäistä varsinkin jos aidosti katuu entistä elämistään.Tsemppiä.
Miten vahvistaisin itseäni oikeaan suuntaan? Onko kenelläkään kokemuksia?
Perusluonne on ja pysyy. Ei sormia napsauttamalla sen veikeemmäksi muutu..vaikka haluisikin.
Vierailija kirjoitti:
Perusluonne on ja pysyy. Ei sormia napsauttamalla sen veikeemmäksi muutu..vaikka haluisikin.
Ei, mutta omaa käytöstään voi muuttaa. Itsetutkiskelu pitäisi olla pakollinen kurssi jo koulussa. Minullakin meni lähes 40 vuoteen asti ennenkuin sen aloitin ja vielä en ymmärrä puoliakaan. Olen kuitenkin jo kuin eri ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusluonne on ja pysyy. Ei sormia napsauttamalla sen veikeemmäksi muutu..vaikka haluisikin.
Ei, mutta omaa käytöstään voi muuttaa. Itsetutkiskelu pitäisi olla pakollinen kurssi jo koulussa. Minullakin meni lähes 40 vuoteen asti ennenkuin sen aloitin ja vielä en ymmärrä puoliakaan. Olen kuitenkin jo kuin eri ihminen.
Minä olen harrastanut itsetutkiskelua nuoresta pitäen. Silti en osaa olla aivan se, mitä haluaisin. Miten kestävä muutos kannattaisi aloittaa?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisten nimenomaan suomessa pitäisi tehdä noin. Parisuhteet säilyisivät paremmin ja elämä olisi onnellisempaa.
Ihminen muuttuu koko ikänsä. Keskittymällä voi vaikuttaa siihen, mihin suuntaan kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusluonne on ja pysyy. Ei sormia napsauttamalla sen veikeemmäksi muutu..vaikka haluisikin.
Ei, mutta omaa käytöstään voi muuttaa. Itsetutkiskelu pitäisi olla pakollinen kurssi jo koulussa. Minullakin meni lähes 40 vuoteen asti ennenkuin sen aloitin ja vielä en ymmärrä puoliakaan. Olen kuitenkin jo kuin eri ihminen.
Minä olen harrastanut itsetutkiskelua nuoresta pitäen. Silti en osaa olla aivan se, mitä haluaisin. Miten kestävä muutos kannattaisi aloittaa?
Ap
Olet aloittanut jo. Matka alkaa ensimmäisellä askeleella.
Vierailija kirjoitti:
Perusluonne on ja pysyy. Ei sormia napsauttamalla sen veikeemmäksi muutu..vaikka haluisikin.
Käytös ja luonne eivät mitenkään ole sama asia, kuten eivät vaatteetkaan ole aatteitani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tuo muutos tuli eron jälkeen. Monesti tuollaiseen muutokseen tarvitaan juuri jokin rankka kokemus. Koskaan ei ole myöhäistä!
Kerrytä tietoutta niiltä osin, missä tunnet elämässäsi olevan epäkohtia. Kun tiedät, voit toimia itsellesi parhaimmilla tavoin. Tietysti muita loukkaamatta. Ei ole myöhäistä minkään ikäisenä, aina voi, eikä ole tekosyitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykologi voiai auttaa tuossa ongelmassa. Sitä kautta psykoterapiaan.
Erinomainen aloitus. Olen jo alle 30-vuotiaana pohtinut sitä, että miksi osa 50-70 -vuotiaista naisista (ja miehistä, mutta keskitytään nyt naisiin) on sellaisia "minä olen nähnyt elämää ja minulla on elämänkokemusta ja minä olen ollut täällä niin kauan töissä että minä en nuorten tyttöjen mielipiteitä kuuntele ja miksi täällä edes on noita nuoria kun ei ne mitään osaa ja nykynuoriso vaan somettaa ja on laiska ja kaikki on tyhmää ja odottakaa vaan kun tulette tähän ikään....."
Ja osa samanikäisistä naisista taas kokee muut kanssaeläjät ja nuoremmat vallan kokonaisina ja arvostettavina ihmisinä. Kuuntelevat uusimpia mielipiteitä ja ymmärtävät että tottakai nuorempi omaksuu muutokset ja uudet työohjelmistot jne vanhoja paremmin. Näitä kokeneita on nuortenkin ihana kuunnella ja ottaa oppia, koska se on kaksisuuntaista.
Uskon että kaikki alkaa siitä, että hyväksyy itsensä, ei kanna kaunaa ihmisille tai elämälle, käsittelee sen tuomat pettymykset, tekee elämästä juuri sellaista mikä tuntuu hyvältä, ja jos jotain ei pysty tekemään niin etsii jotain korvaavaa tilalle. Nauttii joka hetkestä, rakastaa arkea, kokee että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta elämästä on tullut ihanaa ja sinusta vahva.
Tiedän jopa sellaisia iäkkäämpiä, jotka huonojen valintojen takia ovat taloudellisesti puilla paljailla vaikka ovat ikänsä olleet töissä, mutta löytäneet ilon myöhemmin kierrätyksestä, lenkkeilystä, luonnosta, taiteesta .... Ja sitten niitä päinvastaisia.
Ihanaa kun olet noin avoin omalle kehittymiselle ihmisenä, toivottavasti ajatuksistani oli apua. Uskon että onnistut!
Vierailija kirjoitti:
Erinomainen aloitus. Olen jo alle 30-vuotiaana pohtinut sitä, että miksi osa 50-70 -vuotiaista naisista (ja miehistä, mutta keskitytään nyt naisiin) on sellaisia "minä olen nähnyt elämää ja minulla on elämänkokemusta ja minä olen ollut täällä niin kauan töissä että minä en nuorten tyttöjen mielipiteitä kuuntele ja miksi täällä edes on noita nuoria kun ei ne mitään osaa ja nykynuoriso vaan somettaa ja on laiska ja kaikki on tyhmää ja odottakaa vaan kun tulette tähän ikään....."
Ja osa samanikäisistä naisista taas kokee muut kanssaeläjät ja nuoremmat vallan kokonaisina ja arvostettavina ihmisinä. Kuuntelevat uusimpia mielipiteitä ja ymmärtävät että tottakai nuorempi omaksuu muutokset ja uudet työohjelmistot jne vanhoja paremmin. Näitä kokeneita on nuortenkin ihana kuunnella ja ottaa oppia, koska se on kaksisuuntaista.
Uskon että kaikki alkaa siitä, että hyväksyy itsensä, ei kanna kaunaa ihmisille tai elämälle, käsittelee sen tuomat pettymykset, tekee elämästä juuri sellaista mikä tuntuu hyvältä, ja jos jotain ei pysty tekemään niin etsii jotain korvaavaa tilalle. Nauttii joka hetkestä, rakastaa arkea, kokee että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta elämästä on tullut ihanaa ja sinusta vahva.
Tiedän jopa sellaisia iäkkäämpiä, jotka huonojen valintojen takia ovat taloudellisesti puilla paljailla vaikka ovat ikänsä olleet töissä, mutta löytäneet ilon myöhemmin kierrätyksestä, lenkkeilystä, luonnosta, taiteesta .... Ja sitten niitä päinvastaisia.
Ihanaa kun olet noin avoin omalle kehittymiselle ihmisenä, toivottavasti ajatuksistani oli apua. Uskon että onnistut!
Hienosti tiivistit ytimen. Sukupuolella ei tosin ole merkitystä, miten elämänsä älyää. Omat kokemukset iäkkäimmistä ihmisistä, suurista sukupolvilaisista on vain se, ettei muuta elämäntyyliä ole kuin heidän valitsemansa, jota muille takovat. Kaikissa ikäluokissa on varmasti elämänsuunnansa muuttajia, itsekin löysin elämän kun höllensin omia vaatimuksiani. Niitä kotona kasvatuksessa opittuja.
Suosittelisin läsnäolo ja/tai myötätuntomeditaatiota sekä hyväksymis ja omistautumis -psykoterapiaa.
Helppolukuista suomenkielistä ammattilaisten kirjoittamaa kirjallisuutta olisi olla Antti S Mattilan Onnentaidot, Russ Harrisin Onnellisuusansa sekä Maaret Kallion Lujasti Lempeä sekä Inhimillisiä kohtaamisia.
Ei kai se myöhäistä ole mutta miksi suotta kun on jo toinen jalka haudassa.
Ei se ole koskaan myöhäistä.