50v nainen vastaa kysymyksiin
Kommentit (16)
Vierailija:
Missä iässä " löysit itsesi" ? Oletko tehnyt radikaaleja muutoksia elämääsi aikuisiällä?
Taidan olla suht onnellinen. Lapsia ja lastenlapsia on, puoliso ja työ, josta pidän ( tosin kiireinen työ). En ole kovin etsinyt itseäni, suht selkeitä elämänvaiheita olin elänyt. Radikaaleinta taisi olla opiskella vieraalla paikkakunnalla kun kotona oli jo perhettä.
Mitkä ovat pahimmat virheesi ja mitä kadut?
Tietynlaisessa murrosiässähän sitä vaihdevuosissa ollaan kyllä mutta ei se aivan yhtä hämmentävää ole kuin nuoruuden murkkuus.
Mitähän katuisin vai katuisinko mitään? Mitään kovin suurta asiaa ei tule mieleen. Olen tyytyväinen että hoidin lapset 3 vuotiaiksi kotona vaikka taloudellisesti oli tiukkaa.
Usko vaan että paras ikä on vastassa vielä? Mitä kaipaat, miksi tuntuu siltä? Vaihda työtä jos se ei miellytä, vielä jopa ammattia, hanki harrastuksia, mahdollisuuksien mukaan matkustele.
Ai miten niin en ole, henkilötunnusta en nyt viitsis tähän näpytellä.
Se että on arvostettu ja on ollut vuosia hyvässä työpaikassa vaiko se että on hyvä perhe ja suhde mieheen ja lapsiin mutta työpaikka on joku mitätön taikka sitä ei aina edes ole... Sen olen huomannut että kaikkea ei yleensä voi saada, joku asia kärsii toisen takia. Miten sinä ajattelet kun sinulla on elämänkokemusta enemmän kuin minulla?
Vierailija:
Se että on arvostettu ja on ollut vuosia hyvässä työpaikassa vaiko se että on hyvä perhe ja suhde mieheen ja lapsiin mutta työpaikka on joku mitätön taikka sitä ei aina edes ole... Sen olen huomannut että kaikkea ei yleensä voi saada, joku asia kärsii toisen takia. Miten sinä ajattelet kun sinulla on elämänkokemusta enemmän kuin minulla?
Riippuu kunkin omasta arvomaailmasta, mutta kyllä asettaisin itse toimivan ja harmoonisen perhe-elämän edelle. Kyllähän siinäkin tekee arvokasta yhteiskunnallista työtä kun hoitaa ja kasvattaa lapsia.
Tarkkoja ikiä en laita etten paljastu, mutta omista yksi asuu vielä kotona, kolmella perhe, lastenlapset vauvasta eskarilaiseen.
On menopaussi alkanut ja kremppoja riittää pitkäksi listaksi. Vielä kuitenkin mukana pysyn heilua.
jotkut vaan tossa iässä ovat jo niin lösähtäneitä..
Aika lösähtäneeksi välillä tuntee itsensä ja kiloja olisi varaa karistaa
Minulla on pienet lapset, koska perustin perheen vasta yli nelikymppisenä. Elämä on varmaan ihan samanlaista kuin muissakin pikkulapsiperheissä. Koen olevani kovinkin onnellinen, mutta toisaalta olen kyllä sen luonteinen, että aina löydän paljon onnenaiheita.
Minä kävin elämääni kovastikin läpi noin 35-vuotiaana. Silloin selvittelin mielessäni suhteeni vanhempiini ja muutenkin ruodin elämääni. Sen jälkeen onkin sitten ollut helppo asennoitua elämään, kun tietää vähän enemmän millainen oikeasti on ja miksi. Tämä keskustelu jatkuu tietysti yhä, koska minulla on hyvä ystäväpiiri.
En kyllä kadu mitään, minusta se on turhaa. Ne päätökset, mitä olen tehnyt, olen tehnyt sen tiedon perusteella, mitä minulla on ollut ja hyvässä uskossa. Jos ne on menneet pieleen, paska juttu, mutta eihän sille mitään voi. Turha jäädä siihen suremaan, eteenpäin vain. Ja kaikestahan oppii.
En mieti ikääni juuri ollenkaan. Sillä ei ole mielestäni merkitystä eikä se mistään vielä näy. No, naamasta tietysti, mutta ystäväpiirinikin on tosi nuorekasta ja ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka ovat minua reilustikin nuorempia, enkä koe olevani heidän seurassaan mikään kalkkis.
Minusta elämä on sellaista, millaiseksi sen tekee. Siis siinä mielessä, että itsehän siitä on vastuussa. Kuitenkin pitää hakea tai pyytää esim. apua kun sellaista tarvitsee, ei ole mitään syytä ajaa itseään millään tavalla loppuun.
En ole koskaan miettinyt mitään elämän tarkoitusta tms. mutta lasten myötä minulle on selkiintynyt, että tässähän se on, elämän tarkoitus, yrittää kasvattaa seuraavaa sukupolvea niin hyvin kuin vain osaa.
Kiitos hienosta kommentistasi tv ap
..kuitenkin. Sinulle 32-vuotias, sanoisin, älä luovuta nyt, paras on edessä. Joo, kuulostaa kliseeltä, muttei ole.
Itselläkin aikanaan suuri kriisi n. kolmikymppisenä, avioero, yksinhuoltajuus, ainainen rahapula ja oli siinä vielä muitakin juttuja. Jotenkin kun siitä kaikesta silloin selvisi, sen jälkeen lakkasi pikkuasiat vaivaamasta, ja väittäisimpä olevani sen kokeneena suvaitsevaisempi ja onnellisempi kuin muuten olisin.
Elämään kuuluu, että aina on jotain " murehtimista" , siitä ei kai koskaan pääse eroon, mutta siihen oppii suhtautumaan eri tavalla, ei pilaa elämäänsä murehtimalla asioita, joille ei mitään voi. Apua voi kuitenkin antaa, jos pystyy. Silti ei ole tunteeton ihminen, säästää vain itseään vähän.
En väitä, että elämä nyt, viisikymppisenä, on pelkkää hymyä, mutta nyt olen aidosti onnellinen... ehkä ensimmäistä kertaa. Asiat jotenkin selkiytyvät kun ikää tulee ja näkee kuinka elämä kulkee omaa latuaan meidän vaatimuksistamme suuremmin hätkähtämättä.
" Mitä sanoisit 32-vuotiaalle naisell.."
Elän tavallaan toista nuoruutta, mikään ei ole paljoakaan muuttunut, pinna on pitempi, eikä ole niin kriittinen ja tietäväinen kun parikyt vuotta sitten. Paino on sama, ja vaatteet on samat, farkut ja t-paita, ja elämä on mielettömän antosaa. Ei sitä ihmisten ikää mieti, toiset on jämähtäny paikoilleen jo alle 30 vuotiaina, ja toiset taas valittaa kaikesta. Pääasia että suhtautuu ennakkoluulottomasti uusiin asioihin, eikä murehdi sellaisia asioita mihin itse ei voi vaikuttaa. Ja hyvä muistaa että ystävällisyys kaikkia kohtaan ei mitään maksa, ja siitä saa hyvää mieltä. Ei ehkä kuulu tälle palstalle, mutta seksi on parempaa kun kolmekymppisenä.
Missä iässä " löysit itsesi" ? Oletko tehnyt radikaaleja muutoksia elämääsi aikuisiällä?