Kokee tulevansa kiusatuksi, vaikka itse käyttäytyy todella rumasti

Helposti. Itse tunnen kiusaajaperheen. Ovat niin maailma kovasti uhria, että se jo huvittaa. Aivan kamalia ihmisiä.

Marttyyri toimii noin

Opettajana valitettavasti aina välillä joutuu tekemisiin näiden "kiusattujen" kanssa. On lapsia, jotka itse käyttäytyvät muita kohtaan törkeästi, mutta jos joku sanoo heille takaisin tai pitää puoliaan, kääntyykin asia kiusaamiseksi ja kotona alkaa valtava mekkala.

Jos tilannetta ja oman lapsen käytöstä yrittää avata neutraalisti vanhemmille, saa selitykseksi että lapsi itse käyttäytyy ikävästi koska häntä on aina kiusattu. Uuvuttavia tilanteita ja hankalia perheitä. Toisille yksinkertaisesti se, että joku on eri mieltä heidän kanssaan, on kiusaamista ja peili ei koskaan kerro heille mitään.

Vierailija kirjoitti:

Toisille yksinkertaisesti se, että joku on eri mieltä heidän kanssaan, on kiusaamista ja peili ei koskaan kerro heille mitään.

juuri näin. työkaverina yksi tällainen ja ai että on rasittava ihminen.

On ihan mahdollista että ihminen on kiusattu "tosiaelämässä" ja purkaa sitten pahaa oloaan esim. netissä kiusaamalla muita. Kiusaaminen ei sulje pois sitä ettei voisi olla muualla myös se kiusattu.

Voi olla, että kun jotakin on kiusattu tarpeeksi pitkään, niin silloin alkaa itsekin käyttäytyä tarpeettoman kärkkäästi.

Vierailija kirjoitti:

Opettajana valitettavasti aina välillä joutuu tekemisiin näiden "kiusattujen" kanssa. On lapsia, jotka itse käyttäytyvät muita kohtaan törkeästi, mutta jos joku sanoo heille takaisin tai pitää puoliaan, kääntyykin asia kiusaamiseksi ja kotona alkaa valtava mekkala.

Jos tilannetta ja oman lapsen käytöstä yrittää avata neutraalisti vanhemmille, saa selitykseksi että lapsi itse käyttäytyy ikävästi koska häntä on aina kiusattu. Uuvuttavia tilanteita ja hankalia perheitä. Toisille yksinkertaisesti se, että joku on eri mieltä heidän kanssaan, on kiusaamista ja peili ei koskaan kerro heille mitään.

Usein siinä kyllä käy juuri niin, että opettaja ei tunnista alkuperäistä kiusaamistilannetta vaan havahtuu vasta kun kiusattu alkaa puolustautua eli vastaa kovaan kovalla. Silloin opettaja tulkitsee, että kiusattu aloitti, vaikka kiusattu vaan vastaa samalla mitalla takaisin (vihdoinkin). Kiusatulla on kyllä ihan samanlainen oikeus alkaa sanomaan vastaan. Viestistäsi päätellen näin ei ole eli haluat kiusatun pysyvän kiusattuna ilman tahtoa tai mahdollisuutta kasvaa tasavertaiseksi muiden kanssa.

Taitaa olla aika yleinen ilmiö. Jatko-opinnoissa huomasin, että ne kaikkein rasittavimmat, törkeimmät, epäkohteliaimmat draama-ihmiset aina itkivät olleensa koulussa aikoinaan kiusattuja. No varmasti olivat, jos jo silloin olivat niin sietämättömiä muita kohtaan kuin olivat myöhemmin yliopistossa.

Väitän, että kiusattuja on kahdenlaisia: niitä, joita piinataan säälimättä jonkin epämääräisen syyn varjolla (yleensä siksi, että se on helppoa eikä uhri kykene puolustautumaan) ja sitten niitä, jotka päsmäröivät. pitävät itsestään mekkalaa, puuttuvat joka hemmetin asiaan ja kun jollakulla lopulta menee hermot, alkavat tunteikkaina itkeä kuinka heitä nyt kohdellaan väärin! Eli sosiaalinen kyvyttömyys ja egoismi yhdistettynä herkkiin tunteisiin. 

Vierailija kirjoitti:

ja sitten niitä, jotka päsmäröivät. pitävät itsestään mekkalaa, puuttuvat joka hemmetin asiaan ja kun jollakulla lopulta menee hermot, alkavat tunteikkaina itkeä kuinka heitä nyt kohdellaan väärin! Eli sosiaalinen kyvyttömyys ja egoismi yhdistettynä herkkiin tunteisiin. 

Tiedän kuvatunlaisen henkilön. Olevinaan niin hyvätapainen, korrekti jne.vaikka käyttäytyi juurikin tuolla tavalla.. todella sokea omalle käytökselle. Aina vaahtosi muille että pitää käyttäytyä.

Mulla meni vuosien jälkeen hermot niin johan oli h####tti irti! Uhriutui aivan täysin ja oli kuin ihan eri ihminen. Itsevarman oloisesta ihmisestä kuoriutui hyökkäävä rypistetty paperi. Melkein jopa surullinen olo tuli kun mietin mitä hälle on oikein tapahtunut.

Tosin oli mitä oli niin se koettu juttu ei oikeuta kylmään ja törkeään käytökseen. Välit meni, en jaksanut enää.

Minun luokalla oli yksi ns hyvän rikkaan perheen tyttö, joka aina suuttui silmittömästi jos joku ei mennyt hänen mielen mukaan tai joku ei tehnyt kuten halusi.  Ramppas koko kutosluokan jossai kuraattorilla.

Kaikki oli hänen kiusaamistaan ja vanhempiaan veti kuin pässiä narussa, onneksi ope oli järkevä ja näki miten homma oikeasti on.

Narsistisessa persoonallishäiriössä ihminen kokee kaikkien ongelmiensa olevan muiden syytä. Narsisti voi lyödä toista leukaan ja haukkua tätä siitä, että hän loukkasi rystysensä. Tällaisille ihmisille on vain paras sulkea ovi, mitään mahdollisuutta muutokseen ei ole, tai sanotaan hyvin pieni mahdollisuus.

Mulla on tuttu, jolla ei ole yhden yhtä ystävää. On vain sukulaistensa kanssa tekemisissä ja heistäkin valtaosalla on mielenterveyden diagnoosi.

Silti tämä tuttu vain uhriutuu. Ei edes halua miettiä onko hänessä kenties jotain mikä karkottaa ihmiset ympäriltään.

Esim. persoonallisuushäiriöiset jotka eivät vain yksinkertaisesti kykyene tarkastelemaan omaa käytöstään objektiivisesti, koska minäkuva on niin virheellinen ja itsetuntemus epävakaa. Kokevat aina olevansa uhreja.

Mun kaverin poika joutuu jokaisessa paikassa kiusatuksi. Poika on pahimman luokan besserwisser, töykeä sekä narisee kovaan ääneen jokaisesta havaitsemastaan epäkohdasta. Näitä epäkohtia löytyy runsaasti, koska toinen niitä etsimällä etsii. Joku katsoi pahasti, niin on jo kiusattu. Koulukaveri sanoo että älä jaksa taas valittaa -> kiusattu. Mitään vikaa ei poika tai vanhemmat näe pojan käytöksessä, syy aina muissa. Huoh. Miksiköhän joutuu aina porukassa sorsituksi, eikö oikein tahdo kavereita löytyä?