Mies petti
Ollaan oltu 10 vuotta yhdessä. Nyt sitten viime perjantaina käytiin yhdessä baarissa. Mies tanssi siellä nuoremman naisen kanssa.
Kutsui tämän naisen sitten luoksemme jatkoille. Ajattelin että mikäs siinä, vaikutti ihan mukavalta.
Menin suihkuun ja mieheni ja tämä nainen tulivat mukaan kylppäriin. Mieheni alkoi riisua tältä naiselta housuja ja alkoi antamaan suuseksiä hänelle.
Katselin siinä hetken aikaa, kunnes mulla kiehahti ja huusin akalle että painuu helvettiin. Lähdin itse ovet paukkuen ulos.
Ollaan miehen kanssa juteltu hieman asiasta ja hän sanoo syyksi kovan humalan, selvinpäin ei olisi niin tehnyt. Sanoo myös että ei sentään menneet loppuun asti...
Antaisitteko tällaisen anteeksi? Ikinä ennen mies ei ole toiseen naiseen koskenut.
Kommentit (5)
Sellainen novelli tällä kertaa. Eikö eronneella sinkkunaisella ole muuta tekemistä arkisina kesäpäivinä kuin keksiä näitä samoja tarinoita?
Ajatteliko se, että ei ole pettämistä kun puoliso on tietoinen ja näkemässä asian?
Ja sitten menitte kiltisti nukkumaan. Sen pituinen se.
Vierailija kirjoitti:
Ajatteliko se, että ei ole pettämistä kun puoliso on tietoinen ja näkemässä asian?
Se on pelkästään tavallinen avoin suhde silloin.
Olisin jo pakannut. Ihan ilman keskustelua.
Humalatila ei aiheuta tuollaista, vapauttaa kyllä estot toteuttaa juuri sitä mitä haluaakin tehdä.
Tulkitsisin, että mies loukkasi sinua, koska halusikin loukata ja toki sen tiesi tehdessään.
Ethän luule, että olisi ainutkertaista - ja koska lähdit, et nähnyt ns. "loppua".