Ero vai ei?

Ollaan oltu yhdessä 16 -vuotiaasta asti. Kummatkin huonoista perheolosuhteista, eikä meillä tänä päivänä ole kuin toisemme ja sisarukset. Luonnollisesti vaikeat lähtökohdat ja aikuiseksi kasvaminen ovat aiheuttaneet suhteessa riitoja ja meillä on ollut vaikeita asioita selvitettävänä. Monesta vaikeasta asiasta on kuitenkin yhdessä selvitty. Olemme naimisissa, rakentaneet talon yhdessä, meillä on koiria ja hyvinä hetkinä olemme parhaita kavereita. Mutta sitten ne huonot puolet, jotka saavat minut pohtimaan eroa:

Mies on surkea kommunikaatiotaidoiltaan, mikä aiheuttaa tosi paljon riitoja. Välillä suoraan ignooraa mitä sanon, eikä kommentoi mitenkään eli puhun yksin vaikka istutaan kasvotusten tai autossa vierekkäin. Olen itse jonkin verran turtunut tähän, mutta muiden seurassa se on kiusaannuttavaa. Välillä mies sanoo asioita pahasti ja jos niistä sanoo tai suutun niin väittää, että minä tulkitsen asioita väärin. Mies on negatiivinen ja passiivisagressiivinen. On itsekkin myöntänyt ajatelleensa välillä olevansa autistinen ja huomaa muidenkin ihmisten kanssa olevansa välillä hukassa, eikä tiedä miten toimia tai mitä sanoa. Olen ehdottanut terapiaa, muttei suostu. Kommunikaatiotaitojen puute johtuu pitkälti saamastaan kasvatuksesta ja senkin vuoksi olisin sitä mieltä, että asioita olisi hyvä käydä terapeutin kanssa läpi muttei suostu.

Riidat ja minun menettämisen pelko saavat hänet avautumaan ja meillä on riidan jälkeen usein hyviä keskusteluja, joista hän saa paljon irti, mutta minulle terapeuttina toimiminen on uuvuttavaa. Välillä tuntuu, että minä olen hänen terapeuttinsa ja ohjaan ja tuen hänen henkistä kasvuaan, mutta hän ei pysty tarjoamaan sitä samaa minulle.

Toinen huono asia on seksi. Seksi on ihanaa kun sitä on, mutta jos en sano mitään voi mennä puoli vuotta ilman seksiä. Miehellä ei ole lainkaan seksihaluja, mutta silloin harvoin kun hän seksiä haluaa niin sen pitää olla asuleikkejä ym. pitkän kaavan mukaan. Koskaan hän ei halua ihan vaan normaalia arkiseksiä. Seksiongelmat ovat nyt korostuneet kun olen (olemme) jo pari vuotta halunnut lasta. Toistaiseksi tuloksena on vain kaksi keskenmenoa ja nyt vuoteen en ole tullut raskaaksi ja syynä varmasti tuo seksin vähyys. Mies sanoo haluavansa lapsia ja pyytää anteeksi ettei taas ole ollut seksiä, lupaa seksiä jne.. ja tätä samaa kaavaa on menty nyt vuosi. Olen pyytänyt olemaan rehellinen jos mieli lasten suhteen on muuttunut, mutta ei kuulemma ole ja välillä itse ottaa puheeksi kuinka kivaa olisi jos olisi nyt lapsia (esimerkiksi eilen kun oltiin puistossa).

Jos ei puhuta ongelmista, meillä on tosi kivaa ja arki sujuu tosi hyvin. Meillä on hauskaa ja nauretaan paljon. Seksiongelma tuli parisuhteeseen kun oltiin oltu yhdessä 9 vuotta eli jo jonkun aikaa asiasta on väännetty. Kommunikaatiossa on aina ollut toivomisen varaa, mutta tuntuu että pitkässä parisuhteessa kommunikaation merkitys korostuu. Raha-asioista ei olla koskaan riidelty.

Seksi ja kommunikaatio ovat todella tärkeitä asioita parisuhteessa ja ne sakkaa nyt todella pahasti. Ollaan riidelty paljon ja alan olemaan väsynyt. Mies aina lopulta pyytää anteeksi ja lupaa olla parempi ja vähän aikaa meneekin paremmin, mutta sitten taas kaikki jää.

Mitä itse tekisit 30-vuotiaana naisena tässä tilanteessa? Haluan lapsia, mutta en tiedä onnistuuko se koskaan tässä parisuhteessa ja onko edes tällainen suhde hyvä perhe-elämän kannalta. En vain haluaisi luovuttaa kevyin perustein pitkästä parisuhteesta, jossa on paljon hyvääkin, mutta voimat alkaa loppua ja tuntuu ettei tässä ole mitään järkeä.

N30