Neljän lapsen isä petti , antaisitko anteeksi?

Mun mielestä pitäis käydä parisuhdeterapeutilla selvittelemässä asioita ja katsoa mitä se poikii.

keskustelemassa asiasta ja siitä, millaisen prosessin pettämisen anteeksi antaminen ja aidosti puhtaalta pöydältä eteenpäin jatkaminen vaatii. Tai sitten halutessasi saat tukea sen päätöksen tekemiseen, jatkaako vaiko ei. Sinuna vaatisin tämän prosessin läpikäymisen, jotta myös mies herää siihen, että kyseessä on vakava asia, josta selviäminen vaatii työskentelyä ja panostusta molemmin puolin - ei niin, että sinä teet kaiken työn ja hän vain pyytää anteeksi ja lupaa jotakin, mikä on turhan helppo tapa.

Eihän lapsiluvulla ole asian kanssa mitään tekoa. Tiedota toisen petetyn puolisolle jos ei vielä tiedä.

en ehkä miettisi eroa heti, antaisin ajan kulua ja katsoisin kuinka elämä sujuu. anteeksi pettämistä en antaisi ikinä, eikä luottamus olisi enää niin vahva.

Suuttuisin, riitelisin, kyseenalaistaisin kaiken ja sitten antaisin olla. Vaikka en aio itse todellakaan pettää, voin ajatusten tasolla kuvitella, miten sellainen kävisi, enkä pitäisi sitä perhettä kaatavana asiana. Mutta en siis suhtaudu pettämiseen missään määrin sallivasti.

Tosiaan, ei sitä päätöstä voi tehdä vain lasten takia, mutta teillä on takana pitkä parisuhde ja varmasti monenlaista. Lasten takia joudutte jatkossakin olemaan tekemisissä keskenänne. Siksi tämä on loistava tilaisuus pysähtyä pohtimaan sitä parisuhteenne tilaa ja sitä, mitä kumpikin teistä haluaa! Perheneuvolassa tätä kutsutaan perheasioiden sovitteluksi ja siellä saatte käydä ilmaiseksi ammattitaitoisten ihmisten kanssa keskustelemassa. Ehdottamasti satsaisin pitkässä suhteessa sen verran, pettämisestä huolimatta.

Pettänyt mies sai anteeksi



Pettämisen anteeksiantaminen johtui siitä, että lieventävänä asiana oli miehen hyvä siitoskyky ja paljon jälkeläisiä. ;)



Tällaisesta mahtisonnista on syytä pitää kiinni ja on ymmärrettävää että haluaa levittää perimäänsä laajasti kaikkiin halukkaisiin koloihin.

Eikä koskaan voisi enää luottaa, aina kytisi mielessä epäilys!

Isä ei kuitenkaan pystyisi vielä pienintä ottamaan jos vauva syö rintamaitoa. Tuona aikana varmasti selkityy ajatukset siitä haluatteko jatkaa yhdessä.

Vai onko se pahempi jos on lapsia?



Eiköhän se riitä jos et halua jatkaa. Mitä muulla on väliä? Puhua pitää ja niin kauan kuin on tarvetta puhua. Jos haluaa jatkaa, pitää asia käsitellä ettet katkeroidu ja ota asiaa lyömäaseeksi. Juttelua ohjaa joku puolueeton henkilö, siis vaikka terapeutti, neuvolan kautta perheterapiaa tms??



Ei kannata lähteä arvailemaan miltä miehestä tuntuu, ehkä sillä on vaan sressiä kun on kerran pari isoa lasta ja niillä nuorimmilla niukka ikäero. Oliko lapset haluttuja? Onko teillä yhteisiä haaveita, yhteistä aikaa?



En sano itse en tekisi koskaan niin tai näin. Vaikka pystyy sanomaan että tämä olisi valinta, niin olisiko sittenkään kun se paikka tulee oikeasti omalle kohdalle?

Onko parisuhde oikeasti semmonen asia että roskiin vaan ja uutta kehiin jos ei homma toimi niinkuin MINÄ haluan?

Jos mies on pettänyt, haluaa jatkaa kanssasi niin jos luotat häneen ja rakennatte suhdetta niin ehkä se tekee teistä vaan vahvempia?

Pettämiset on aika tavanomaista tapahtumaa ei ne saisi muuten toimivaa elämää raiteiltaan suistaa. Mieti mielessäsi sopiva hyvitys ja esitä se miehellesi. Jos mies suostuu hän arvostaa sinua ja perhettä.

Ei mies sitä sinua loukatakseen tehnyt ihan vain omaa itsekkyyttään. Nostaahan se itsetuntoa kun saa toisen miehen vaimoa panna.

Ympärilläsi näet onnellisisa ja onnettomia liittoja. Ei niissä petetä tai olla pettämättä sen enempää. Useimmissa liitoissa on jossain vaiheessa sivusuhteita tai ainakin suunnitelmia.

Kukaan muu ei sitä päätöstä voi puolestasi tehdä.



Minä olisin luultavasti voinut antaa miehelleni anteeksi, jos hän olisi pettänyt minua suhteemme alkuaikoina. Jos hän kuitenkin menisi pettämään minua nyt, kun meillä on lapsia ja olemme todellakin vakavasti sitoutuneet niin en enää voisi jatkaa. Antaisin kyllä anteeksi, mutta en enää voisi elää hänen kanssaan parisuhteessa. En enää voisi luottaa häneen.

Nuorin lapsista oli tuolloin 2-vuotias, vanhin 8. Annoin anteeksi ja melkein olen unohtanutkin. Tosin kaksi vuotta suunnilleen ryvin tuskissani. Toista kertaa en anteeksi anna, ja jos toinen kerta tulee, niin siinä vaiheessa varmaan kaduttaa, että annoin ekan anteeksi.