Koulukiusaajat perustavat perheitä, kiusatut jäävät yksin
Kommentit (37)
Olin itse koulukiusattu ja kyllä mulla perhe on. Joten olisiko tälle väitteelle jotain lähdettä?
Ei välttämättä, yks meidän koulun pahimmista kiusaajista ainakin kuoli jo alle kolmekymppisenä. Karma.
Näin se menee. Kiusaaja on joissakin tapauksessa reppana, mutta monesti kuitenkin sosiaalisesti taitava ja sellainen jolla on vaikutusvaltaa.
Kovin pahasti reppanat eivät edes pysty kiusaamaan, koska heidät laitettaisiin itse ruotuun.
"Vain luuserit kiusaavat" on puolitotuus, jota aikuisena toistellaan paremman mielen saamiseksi itselle.
Höpöhöpö , terv. Entinen koulukiusattu jolla on perhe.
Vierailija kirjoitti:
Näin se menee. Kiusaaja on joissakin tapauksessa reppana, mutta monesti kuitenkin sosiaalisesti taitava ja sellainen jolla on vaikutusvaltaa.
Kovin pahasti reppanat eivät edes pysty kiusaamaan, koska heidät laitettaisiin itse ruotuun.
"Vain luuserit kiusaavat" on puolitotuus, jota aikuisena toistellaan paremman mielen saamiseksi itselle.
Koulukiusaajat ovat usein elämässään menestyneitä maallisilla mittareilla. Ainakin Suomessa siis yhteisömme tukee kiusaamiseen taipuvaisia ihmistyyppejä.
Monet yksinäisistä työttömistä miehistä ovat entisiä koulukiusattuja.
Tuntemaani koulukiusaajaa puukotettiin pitseriassa kurkkuun kun hän jatkoi kiusaamista sielläkin.
Minulla on perhe, olin kiusattu.
Itse olin koko peruskoulun ajan kiusattu, ja olen jäänyt miehettömäksi ja lapsettomaksi. Useampia muitakin kiusattuja tai syrjittyjä tiedän jolle on käynyt näin. Ei kaikille toki, on niitä perheellisiäkin.
Mutta eiköhän se ole niin, että se sama sosiaalinen "outous" joka johtaa kouluissa ja työpaikalla kiusaamiseen, johtaa myös siihen ettei ole parinvalinnassa suosittu. Itse olen aina ollut sosiaalisesti jäykkä ja kömpelö ja erittäin huumorintajuton. Ihmisarka, mutta silti terävästi töksäyttelevä. Pelottavana, ylimielisenä pidetty. En vaan osaa olla muunlainen vaikka haluaisin. Se on johtanut kiusaamiseen monessa paikassa, ja siihen ettei miesystävää ole löytynyt 44 v ikään mennessä.
Vierailija kirjoitti:
Näin se menee. Kiusaaja on joissakin tapauksessa reppana, mutta monesti kuitenkin sosiaalisesti taitava ja sellainen jolla on vaikutusvaltaa.
Kovin pahasti reppanat eivät edes pysty kiusaamaan, koska heidät laitettaisiin itse ruotuun.
"Vain luuserit kiusaavat" on puolitotuus, jota aikuisena toistellaan paremman mielen saamiseksi itselle.
Sosiaalisesti taitava ei kiusaa. Heikolla itsetunnolla varustettu kiusaa ja yhtä heikolla itsetunnolla varustettu hovi peesaa.
Millainen ihminen nauttii muiden kiusaamisesta?
Ihanne olisi että ihminen osaa pitää puolensa, mutta olisi kuitenkin sisimmässään hyvä, tunteva ihminen tai toisin päin vaikka on hyvä ja kiltti oppisi pitämään puolensa.
Kovilla kiusaajilla ei vaikuttaisi olevan minkäänlaista sisintä tai he ovat läpimätiä. Ei meidän tarvitse pelätä sellaisia hirvityksiä, vain vältellä.
Puolensa voi pitää ilman että sortaa toista. Heikot ihmiset tarvitsee vastakkainasettelua, sitä että voi kiusata.
Onneksi narsistisuudesta puhutaan.
Kiusatut keskittykää omaan elämäänne ajatelkaa itselle suojakupoli.
Ajatelkaa että oma elämä on arvokas. Hakekaa apua, tehkää vaikka jämäkkyysharjoituksia.
Elämä on epäoikeudenmukaista mutta juuri sen vuoksi pitäisi tuntea myötätuntoa itseä ja muitakin kohtaan. Paha ei saa palkkaansa eikä kärsimys jalosta, mutta pitää vaan jotenkin selvitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä, yks meidän koulun pahimmista kiusaajista ainakin kuoli jo alle kolmekymppisenä. Karma.
Joskus noinkin muttei läheskään aina. Omat pahimmat kiusaajani ovat menestyneet eläimissään hyvin. He olivat "menestyjäainesta" jo lapsina ja nuorina: varakkaista, hyvistä kodeista, kauniita, suosittuja. Kus ipäitä toki, mutta eipä se juuri menestystä haittaa jos osaa olla k usipää vain "merkityksettömille" ihmisille jotka ei estä omaa elämässä etenemistä. Nämä oli juuri sellaisia: olivat opettajille mielinkielin, saivat jopa hymytyttö-patsaita ja heistä tuli luotto-oppilaita joille pitäisi kertoa kiusaamisesta (joo, siis pahimmista kiusaajista!) mutta sitten luokan jotenkin hissukoita, outoja ja rääpäleitä kohtaan säälimättömän julmia.
Kyllä kiusaaminen tutkimusten mukaan vaikeuttaa sekä kiusaajan että kiusatun elämää. Ei kaikkiin, ja kiusattuun tietty yleensä valtavan paljon syvemmin.
Useimmat kiusatut onneksi pääsevät jaloilleen, saavat koulutuksen ja parisuhteen/perheen. Mutta esim. työelämässä menestyminen voi silti olla omia taitoja heikompaa ja joutuu helpommin myös työpaikkakiusaamisen uhriksi.
Olin kiusattu ja minulla on perhe. Tiedän et 2 kiusaajallani ei ole perhettä
Kristinuskon mukaan maailma on paha ja pahemmaksi vain menee.
Joskus koulukiusaajista tulee myös menestyneitä poliitikkoja, jotka eivät ole lojaaleja omalle maalleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se menee. Kiusaaja on joissakin tapauksessa reppana, mutta monesti kuitenkin sosiaalisesti taitava ja sellainen jolla on vaikutusvaltaa.
Kovin pahasti reppanat eivät edes pysty kiusaamaan, koska heidät laitettaisiin itse ruotuun.
"Vain luuserit kiusaavat" on puolitotuus, jota aikuisena toistellaan paremman mielen saamiseksi itselle.
Sosiaalisesti taitava ei kiusaa. Heikolla itsetunnolla varustettu kiusaa ja yhtä heikolla itsetunnolla varustettu hovi peesaa.
Millainen ihminen nauttii muiden kiusaamisesta?
Taitaa tulla jo apinoiden kanssa yhteisestä perimästä kaukaa historiasta tuo että joidenkin yksilöiden yhteisössä sosiaalisen menestyksen strategia on kiusaaminen. Se on monella kädellislajilla varsin menestyksekäs strategia, ei ne apinalauman johtajat yleensä ole asemaansa päässeet olemalla "kilttimiehiä" vaan paskamaisia pelureita, kiipijöitä (toki heikompia alistamalla) ja toisaalta sopivien ylempien "nuoleskelulla".
Ja ihmisilläkin se toimii epäkypsien keskuudessa, ja lapset toki ovat vielä aika epäkypsiä luonnostaan. On totta ettei kiusaajien sosiaalinen menestys johdu yleensä siitä että heistä pidettäisiin, mutta onko sillä heille sitten sen enempää väliä kuin on sille gibboniurokselle, joka pyrkii vaan kohti laumansa alfan roolia kaikin mahdollisin keinoin...
Ei pitäisi stereotyypitellä.
Enemmän kuin siitä, millainen lapsuus ihmisellä on, hänen aikuisuutensa riippuu siitä, illaisessa ympäristössä hän sen viettää. Minua kiusattiin koko peruskouluajan ja se oli ihan helvettiä. Lukiossa sain olla rauhassa, mutta en päässyt joukkoon mukaan (tosin en osannut sitä halutakaan, koska kokemukset joukoista oli aika negatiivisia). Yliopistossa allin saada kavereita ja jatko-opinnoissa homma muuttui kertaheitolla, olin yhtäkkiä se suosituin ja arvostetuin.
Minulla on perhe, hyvä työ ja kiva elämä. Mutta en enää yritä elää sitä keskivertomaalaiskunnan kaikkien idioottien kanssa, vaan ainoastaan kaltaisteni.
No kerropa sinä.