Perhenperustaminen + unelmien työ kaukana tukiverkosta vs. tyydyttävä työ lähellä tukiverkkoa

Tukiverkot pystyy hankkimaan ja tai ostamaan. Ei niiden mukaan tehdä isoja elämänpäätöksiä. Tietenkään.

kuinka iso ero on unelmien työn ja tukiverkon välillä? 

olisiko mahdollista olla kotikonnuilla esim. lapsen kouluikään asti ja sitten muuttaa unelmien työn perässä? 

no nykyään yleinen malli on muuttaa kaupunkeihin, kauas tukiverkoista. siinä on hyvät ja huonot puolensa. 

Vaikka teidän perhe olisi teidän iholla 24/7 se ei takaa, että heistä on siksi  tukiverkoksi, joksi sinä heitä kaavailet. Muiden varaan ei pidä laskea mitään. Koska äitiys on sen verran erikoisominaisuus tulee myös miettiä miten lapsen kanssa pärjää yksin ilman sitä isääkin.

Täälläkin oli nyt taas ketju aiheesta, että mummo oli etukäteen innoissaan tulevasta lapsenlapsesta ja lupasi auttaa hoitamisessa, mutta ei sitten auttanutkaan. Omakin tukiverkkoni muutti yllättäen kolmensadan kilometrin päähän. Sekin on mahdollista, että mummot ja papat sairastuvat, lapsenhoito onkin paljon rankempaa kuin olettivat, jos lapsi on haastava temperamentiltaan jne. Tottakai lapselle ja isovanhemmille olisi kiva, jos heillä olisi läheiset välit, mitä ei käytännössä muodostu, jos välimatka on pitkä. Toisaalta kiintoisaa on, miten nykyisin puhutaan perheiden turvaverkoista (jotta vanhemmat jaksavat), ei siitä henkilökohtaisesta vuorovaikutussuhteesta lapsenlapsen ja isovanhempien välillä. Luultavasti ap:n tapauksessa valitsisin isovanhempien läheisyyden, jos silti on mahdollista saada töitä ja vieläpä ihan ok sellaisia. Mutta minkään avun varaan ei saa laskea.

Joko olet saanut työtarjouksen vai mietitkö vasta hakemista? Jos jälkimmäinen niin todennäköisesti sinua ei valita.

hmm, se, että mietit tätä asiaa, saattaa kertoa siitä, että teillä on hyvät välit vanhempiinne ja sukuunne ja kaipaisitte sinne jos muuttaisitte muualle. mitään yleisvastausta tähän ei voi antaa, tilanteet ja perheet on niin erilaisia. 

vastaaja 1 on sitä mieltä ettei tukiverkostojen mukaan pidä tehdä päätöksiä, mutta en olisi ihan noin mustavalkoinen tässä asiassa.

500 km ei ole kaukana. Itse olemme eläneet eri maissa lapsiperhe-elämää tuhansien kilometrien päässä tukiverkoista, ja aina löytyy ihmisiä, joiden kanssa jakaa arkea.

Tukiverkot on aika häilyvä käsite. Kun miehen kanssa ryhdyttiin lapsia hankkimaan, elossa oli 4 isovanhempaa ja kummallakin meistä sisarus. Mulla jopa oma isoäiti vielä elossa. 6 vuotta myöhemmin, esikoinen oli 5v, kuopus just syntynyt: elossa 1 isovanhempi ja se mun mummo, pahasti muistisairaana eli meikä hoiti hänenkin asiat, kolmen alle kouluikäisen lisäksi. Sisarukset: miehen veljellä oli 5 lasta ja päivätyö & okt, mun sisko lähti opiskelemaan ulkomaille. Et aika omin voimin on menty, nyt alkaa olla jo liiankin helppoa, kaikki lapset on jo teini-iässä. Eli viestini: ei kauheasti kannata laittaa toivoaan siihen, että joku muu hoitaa sun lapset. Paitsi päiväkoti, rahaa vastaan.

Ehdottomasti työ.

kiinnostaa, että mikä on tässä tapauksessa unelmien työ ja mikä on tyydyttävä työ?

olen tavannut ihmisiä, jotka aikoinaan pohtineet samaa asiaa. molempia valintoja on kaduttu, siis olen kuullut unelmatyön valinneilta että olisi pitänyt valita asuinpaikka lähellä sukua ja olen kuullut kotikonnuille jääneiltä että olisi pitänyt valita unelmatyö. eli tiedä sitten mikä on parempi :) 

Mä miettisin tossa tilanteessa ennemmin lasten tulevaa suhdetta isovanhempiin kuin "tukiverkkoa"

Aivan pienestä rahasta en itse lähtisi 500km päähän suvusta koska se todella tarkoittaa sitä ettei kovin läheistä suhdetta pääse kehittymään.

Kaikki sen tietysti arvostaa eri tavalla mutta nyt kun katsoo kuinka nuo lapset viihtyy isovanhempien kanssa ja kuinka läheisiä ovat niin todella paljon pitäisi rahaa lyödä pöytään että kauas lähtisin.

Enkä oikeastaan enää voisi lähteä millään summalla koska lasten suhde on tärkeämpää kuin mun työ tai raha.

Tuntuuko se enää niin kivalta elämältä sitten kun on lapsia? Mekin muutettiin unelman perässä suurkaupunkiin ulkomaille. Lapsettomana se tuntuu aika mahtavalta mutta lasten saamisen myötä alkoi toivomaan että elämä olisi yksinkertaisempaa. Ei me niinkään kaivattu tukiverkkoa vaan stressittömämpää elämää.

Nyt asutaan maalla ja eletään meidän lapsiperheen unelmaa. Siis unelma on nyt ihan eri kun meillä on perhettä. Miehen vanhemmat tykkää hoitaa lapsia kerran viikossa mutta en mitenkään koe että tarvitsisin sitä apua. Silti ihana lapsille että heillä on rakastavat isovanhemmat lähellä.