Kenellä muulla yhtäkkiä pompsahtavia katastrofiajatuksia? Esimerkki.

No ei, oot kattonu liikaa amerikkalaisia leffoja :)

Mulle. Joka päivä.

Ja en edes katso telkkaria.

Juu tuttua on. Kuvittelen putoavia lentokoneita ja räjähteleviä rekkoja. Tsunameita. Mitä noita nyt on. Yleensä joku katastrofi kuitenkin.

Joskus kuvittelen itseni sinne sankariksi ja käyn dialogia eri osapuolten välillä pääni sisällä. Käyn läpi tunnetiloja ja vuorosanoja. Imuroidessani teen sitä myös ihan ääneen....

Olen tehnyt tätä jo pienestä pitäen.

Ei nyt ihan noin mutta lähes joka yö näen unta että iso matkustajakone syöksyy maahan tässä kotini lähellä 😳

Joskus kankkusessa pelottaa kaikki vähänkin harmiton yllättävä tapahtuma.

Tapahtuu. Välillä ulkona kulkiessani mieleeni tupsahtaa kuinka vastaan ajava auto yhtäkkiä kiihdyttäisi ja ajaisi päälleni, tai vastaankävelevä henkilö vetäisi puukon esiin ja iskisi minua, tai kuinka silta yhtäkkiä romahtaisi päälleni tai....

Minulla on diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Olen melko varma, että minulla nämä katastrofiajatukset johtuvat siitä.

Mulla on yksi vakio. Aina kun pitää lähteä koneella johonkin, niin mielessä alkaa pyöriä se kuinka olen lasten kanssa koneessa, tulee joku häikkä, kone alkaa syöksylaskun maahan, kaikki itkee ja huutaa ja on paniikissa.

Viime aikoina on myös alkanut tulla ihan vainoharhoja lentäjiä ja lentoemäntiä kohtaan. Ajattelen että ne siellä koneessa toivottaa matkustajat tervetulleeksi mutta samalla naureskelee että ette tiedäkkään mihin te kohta joudutte...hullu olen, tiedän.

Juu erityisesti väsyneenä. Esikoisen syntymän jälkeen oli varsinkin illat välillä haastavia kun pää oli täynnä kaikenlaisia katastrofiajatuksia.

Liian hyvä mielikuvutus vissiin.

Jatkan vielä.

Minullakin on ahdistuneisuutta taustalla, mutta kuitenkin osa näistä katastrofiajatusleikeistäni on viihdyttäviäkin. Osa tietysti hyvin ahdistavia ja pelottavia, enkä osaa pysäyttää niitä. Pyrin vain keskittymään johonkin muuhun silloin.

Minulla on myös fantasiamaailmaan sijoittuva jatkokertomus pyörimässä päässäni ja joskus näyttelen sitäkin joko ajatuksissani tai ääneenkin yksin ollessani. En kuitenkaan usko, että osaisin kirjoittaa sitä yhtä hienosti, kuin se ”leffana” toimii pääni sisällä. Näyttelen tässä tietenkin löyhästi itseeni perustuvaa päähenkilöä, joka kokee järkyttäviäkin tapahtumia tarinassani.

Avaruustarinakin on kehitteillä. Nautin ihan omasta viihteestäni, kun on tylsää.

Muut varmaan luulisivat minua ihan pimahtaneeksi, jos tietäisivät näistä. :-D

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä.

Minullakin on ahdistuneisuutta taustalla, mutta kuitenkin osa näistä katastrofiajatusleikeistäni on viihdyttäviäkin. Osa tietysti hyvin ahdistavia ja pelottavia, enkä osaa pysäyttää niitä. Pyrin vain keskittymään johonkin muuhun silloin.

Minulla on myös fantasiamaailmaan sijoittuva jatkokertomus pyörimässä päässäni ja joskus näyttelen sitäkin joko ajatuksissani tai ääneenkin yksin ollessani. En kuitenkaan usko, että osaisin kirjoittaa sitä yhtä hienosti, kuin se ”leffana” toimii pääni sisällä. Näyttelen tässä tietenkin löyhästi itseeni perustuvaa päähenkilöä, joka kokee järkyttäviäkin tapahtumia tarinassani.

Avaruustarinakin on kehitteillä. Nautin ihan omasta viihteestäni, kun on tylsää.

Muut varmaan luulisivat minua ihan pimahtaneeksi, jos tietäisivät näistä. :-D

Tämä siis vastaajalta nro 3.

Niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, tuo voi osalla ihmisistä olla alitajuista halua vahvistaa oman elämän hallittavuutta ja järjestyneisyyttä. Kun kuvittelet katastrofeja tai näet niitä, oma tämänhetkinen turvallisuuden tunteesi pelkotilan jälkeen vahvistuu: ”ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin”.

Osalla asiaan voi liittyä eskapismia, halua elää rinnakkaisessa keksityssä todellisuudessa jossa oma rooli on jotain muuta kuin pelkkä sivusta-katsoja; pelastaja vaikkapa.

Osalla kauhukuvat liittyvät käsittelemättömiin pelkoihin. Pelko lapsen menetyksestä, oman elämänhallinnan menetyksestä, voimien loppumisesta. Mutta koska omassa todellisuudessa ei ole konkreettisia pelonaiheita, ne kuvitellaan ja kauhuntunteita eletään sitä kautta.

Monimutkaiset ja kummalliset ovat ihmismielen koukerot.

Juu päivittäin. Esim. aina jos olen autossa joka ajaa sillan yli, kuvittelen että silta sortuu altamme. Samoin metrossa tulee usein mieleen terr ori-isku (en asu Suomessa), ja että sattuukohan se, ja selviänkö siitä.

Ei nämä ajatukset ahdista, muuten kuin suurten väkijoukkojen keskellä, mutta niihin en kyllä yleensä ikinä menekään.

Joka kerta kun nousen keittiöjakkaralle vaihtamaan lamppua kattovalaisimeen tai pattereita palohälyttimeen tms., mielessäni välähtää "videokuva", jossa horjahdan ja putoan jakkaralta nurin niskoin, virun hitaasti kuoliaaksi, ja huolestuneet läheiseni tulevat lopulta huoltomiehen kanssa asuntooni ja löytävät minut kuolleena lattialta.

Olen ajatellut, että ehkä tämä on mieleni tapa saada minut olemaan erityisen varovainen jakkaralle noustessani.

Kadulla kävellessäni yms. tavallisissa tilanteissa minulla ei yleensä ole tuollaisia ajatuksia. Vähänkin erikoisemmissa tilanteissa on, esim. jos lentokone tai jokin sotilaskone lentää alhaalla, melkein aina mielessäni välähtää skenaario, että se syöksyy maahan tai jotain rakennusta päin ja kuinka hirveä kaaos ja paniikki siitä syntyy.

Ihan täsmälleen samoja ajatuksia. Juuri se että kuvittelen kuinka auto kiihdyttää ja ajaa päälleni tai niskaan putoaa jotakin painavaa katolta ja muserrun alle. Metrossa ajattelen että kohta joku räjäyttää reppunsa ja ihmiset silpotuvat. En kuitenkaan koe olevani erityisen ahdistunut. Ennemminkin koen, että aivoni tarvitsevat tämän kaltaista stimulaatiota... Sen verran taidan silti pelätä näiden kauhukuvien toteutumista, että aina iltaisin huokaan: ”Ihanaa ettei mitään pahaa tapahtunut tänään.” Ja iltaisin usein ajattelen ennen nukahtamista, että saataispa nukkua ensi yö rauhassa lasten kanssa ilman tulipaloja tai katastrofeja naapurissa. Olen myös hyvin kiitollinen perusarjesta.

Mulla on jonkinlaisia pakkoajatuksia, jotka liittyvät juurikin onnettomuuksiin. Ne pahenee välillä ja välillä on poissa viikkoja tai kuukausia. Eivät haittaa elämää, mutta jos nousee kyyneleet tunteiden puskiessa pintaan, niin pitää vähän katsoa, että ei mene heti ihmisten ilmoille. 😁 Mulla on myös kovassa stressissä taipumusta tarkastamiseen, mutta sekin aika lievää.

Autolla ajaessa tulee kolariajatuksia päähän. Näen ihan kuinka auto törmää omaani ja ajattelen kuolemaa.

Hauskaa kuulla muuten, etten ole ainoa.

T. 15

Täällä yksi ahdistuneisuushäiriöinen. Kyllä noita katastrofiajatuksia tulee, ilman lääkitystä oikeastaan koko ajan. Itselläni ajatukset liittyvät voimakkaasti sairastumisen ja menettämisen pelkoihin. Tunnetta on todella vaikeaa hallita tai saada pois. Tosi ahdistavaa.