Miten päästä yli ystävyyden loppumisesta?

Minulla on tapana jäädä märehtimään kariutuneita ihmissuhteita jos en tiedä mikä varsinaisesti on ollut päättymisen syynä, mutta nyt haluan tälle märehtimiselle jo pisteen. Näitä on elämään mahtunut mutta nyt viimeisin kirpaisee paljon. Lapsuudenystävä ei enää vaikuta haluavan olla tekemisissä kanssani. En tiedä olenko jotenkin loukannut, vai ollaanko vaan kasvettu erilleen ihan luonnostaan. Hän on pari kertaa kyllä toiminut niin että on tullut selväksi että arvostaa muita ystäviään enemmän (esim. Tapaamisten peruminen kanssani jotta voikin nähdä muita). No, ajattelin vain että ehkei olla sitten niin läheisiä, ja minkä asialle voin. En siis mitään mekkalaa tuollaisista ole nostanut, mutta varmaan omakin käytös on sitten ollut sellaista etten enää laita häntä kärkiprioriteetteihini. Ajattelin kuitenkin että miksei voitaisi yhä olla kavereita. Nyt hänen puoleltaan vaikuttaa kuitenkin ettei kiinnosta enää.

Okei, ongelmani onkin nyt miten päästä yli tästä? Minulla ei ole koskaan ollut paljon kavereita, olen sellainen paljon itsekseen viihtyvä rauhallinen tyyppi, varmaan monen mielestä tylsä. Koskaan lapsena en saanut parasta kaveria kuten tytöt usein, olin aina ulkopuolinen ja kaverit joita oli joko muutti aina pois tai alkoi ihan suoraan syrjimäänkin välillä. Tällaista että käännetään oikeasti selkä eikä enää puhuta minulle. Yms. Sellaista on käynyt paljon, vielä lukiossa porukassa oli pari narskua jotka kohtelivat minua huonosti. Elämään on mahtunut tosi mukaviakin ihmisiä onneksi ja olen katkaissut välit noihin huonoihin porukoihinkin kauan sitten. Mutta nyt olen 30v, ystäviä on enää tosi vähän, alkaa olla vaikeaa enää luottaa ihmisiin kaverimielessä yhtään, kun tuo viimeinenkin lapsuudenkaveri jäi. Puoliso onneksi on jonka kanssa olen onnellinen.

Siis miten tässä pitäisi nyt jatkaa? En varmasti ainakaan tarkoituksella loukkaa ihmisiä, pikemminkin olen liian kiltti ja pelkään konflikteja. Kannattaisiko hyväksyä ettei kavereita enää tule? Entä miten saa ajatukset toisaalla? Parjaan itseäni kuitenkin koko ajan että varmasti tein jotain väärin, mutten tiedä mitä. Tai ehkä etääntyminen on luonnollista. En tiedä. Teen sellaista työtä (hoitoala) missä työajat estää aika hyvin harrastusten hankkimisen ja töistä en halua kavereita.

Miten eteenpäin?