Isani tappoi aitini vajaat viisi vuotta sitten. Nyt anelee minulta ja siskoltani anteeksiaantoa, on tullut uskoon yms. sellaista herkaa.

Jos tunnet vihaa isääsi kohtaan niin snao suoraan, ettei voi antaa hänelle anteeksi. Että juttelette viiden vuoden kuluttua asiasta uudestaan.

Olen kylmästi katkaissut välit isääni, vaikkei mitään noin radikaalia olekaan tehnyt.

Perheväkivaltaa+hyväksikäyttöä vuositolkulla, minulle riittää.

eikä tarvitsekaan. Voitte toki olla muuten väleissä, mutta unohtaa ei voi koskaan

En halua olla edes väleissä, omasta mielestäni menetin samalla kertaa äitini että isäni. Parempi olisi ollut että isänikin olisi menehtynyt samalla. Minulle hän on kuollut. Niin jaksoin jatkaa elämääni eteenpäinkin - kuvittelin että he molemmat kuolivat. Nyt menneisyys kummittelee, olen harkinnut lähestymiskieltoa.

Vaikeaa se ainakin olisi.

Itse en kuvitellut, että pystyisin ikinä antamaan isälleni anteeksi hänen tekojaan. Enkä uskonut, että hän itse pääsisi niin pitkälle, että tajuaisi, mitä on minulle tehnyt. Mutta kun hän äskettäin, vakavasti masentuneena, kädet täristen ja itkien pyysi anteeksi kaikkia laiminlyöntejään, jouduin toteamaan, että anteeksianto on paitsi mahdollista myös vapauttavaa.

Kuvitteleeko se saavansa uskoontulollaan (tekaistulla vai oikealla) tekonsa anteeksi!? Kammottavaa!



Voimia sinulle! Olet joutunut kokemaan kamalia!

Tee vaikka sanomalehdestä pamppu ja hakkaa sillä silituslautaa joskus, kun olet yksin. Tulet huomaamaan, kuinka paljon vihaa sinusta vapautuu ja kuinka parempi olo sinulle tulee. Vihan kantaminen syö ihmistä. Älä anna isäsi murentaa itseäsi sisältä sillä tavalla. Ilmaise vihasi ja päästä siitä sen jälkeen irti. Tämän jälkeen pystyt ehkä jonakin päivänä myös antamaan anteeksi. Juuri niin minulle kävi.