Välttelevän ja ahdistuneesti kiintyneen suhde

Mä vähän luulen, että ahdistuneesti kiintyvillä miehillä tuo ilmenee sairaalloisena mustasukkaisuutena. Heitä on tässäkin maassa vaikka kuinka paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Mä vähän luulen, että ahdistuneesti kiintyvillä miehillä tuo ilmenee sairaalloisena mustasukkaisuutena. Heitä on tässäkin maassa vaikka kuinka paljon. 

Kyllä, ainakin itselläni on sellaisesta kokemus. Ja tajuan jälkikäteen, että johtui tuosta. 

Jonkun tutkimusten mukaan kiintymyssuhdeongelmainen nainen tasaantuu turvallisesti kiintyneeksi, jos saa turvallisesti kiintyneen miehen parikseen. Sen sijaan miehen kiintymyssuhdemalli ei muutu yhtä helposti. Mies ei osaa turvata naiseen?

Minäkin olen kyllästymiseen asti vatkannut näitä kiintymyssuhdeongelmia ja miten ne saisi ratkaistua.

Kuitenkin: vain omaan toimintaan voi vaikuttaa. Paras neuvo on käyttäytyä hyvin, reilusti ja johdonmukaisesti itse, ja pyytää anteeksi ja parhaansa mukaan toimia toisin vastaisuudessa jos ahdistuksessaan menee mokailemaan.

Se vastapuolen kiintymyssuhdeongelma on hänen asiansa. Meidän asemassamme idea on miettiä että millaista käytöstä suostuu kestämään, ja millaista ei.

Nämä kiintymyssuhteethan ovat lapsen ja vanhemman välisiä, ei niinkään aikuisten välisiä.

Itseäsi voit muuttaa terapiassa ja toista et voi muuttaa missään.

Ap, osaatko sanoa mistä tuo ahdistuneesti kiintyminen johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen kyllästymiseen asti vatkannut näitä kiintymyssuhdeongelmia ja miten ne saisi ratkaistua.

Kuitenkin: vain omaan toimintaan voi vaikuttaa. Paras neuvo on käyttäytyä hyvin, reilusti ja johdonmukaisesti itse, ja pyytää anteeksi ja parhaansa mukaan toimia toisin vastaisuudessa jos ahdistuksessaan menee mokailemaan.

Se vastapuolen kiintymyssuhdeongelma on hänen asiansa. Meidän asemassamme idea on miettiä että millaista käytöstä suostuu kestämään, ja millaista ei.

Niinpä. Ehkäpä tässä on kuitenkin avain siihen, miksi niin iso osa naisista haluaa pysyä mielummin sinkkuina kuin parisuhteessa. Hyvä parisuhde on kuitenkin valtava voimavara. Vähän kuin haluttomuudesta puhuessa on todettu, että kukapa haluaisi olla ilman hyvää seksiä. Huonosta seksistä on sen sijaan helppo kieltäytyä. 

Jos suomalaisista miehistä suurin osa on välttelevästi kiintyneitä ja osa ahdistuneesti, jää jäljelle vain pieni osa turvallisesti kiintyneitä. Niitä välttelevästi kiintyneitä naisia ei riitä kaikille vältteleville miehielle. Ja kahden ahdistuneen suhde se vasta helvettiä onkin. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, osaatko sanoa mistä tuo ahdistuneesti kiintyminen johtuu?

Yleensä ottaen varhaislapsuuden puutteellisesta hoivasta ja kommunikaatiosta ja hylkäämiskokemuksista. Niistä paranisi turvallisessa suhteessa, mutta sellaista ei välttämättä onnistu koskaan löytämään. 

Mulla oli pitkä avioliitto turvallisen ja luotettavan miehen kanssa eikä mitään ongelmia ollut. Tunsin itseni täysin tasapainoiseksi ja rennoksi, mutta....

Eron jälkeen tapasin miehen, joka sai mut täysin sekaisin väärällä tavalla. Mustasukkaisuutta, riitoja, ahdistusta jne. koska mies oli juuri tuollainen välttelevä tyyppi ja vielä ajoittain epävarma omista tunteistaan mua kohtaan. Erohan siinä tuli ennenkuin suhde edes pääsi alkuun. Ja hyvä niin, koska tunsin että olin hälytystilassa koko ajan, että millon tuo tuosta katoaa enkä lopulta pystynyt olemaan ollenkaan oma itseni hänen seurassa. Pelkäsin vain hylkäämistä alitajuisesti koko ajan. Ihan kumma juttu, mutta opettavainen. Nyt olen yksin ja todella varovainen uusien suhteiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Nämä kiintymyssuhteethan ovat lapsen ja vanhemman välisiä, ei niinkään aikuisten välisiä.

Itseäsi voit muuttaa terapiassa ja toista et voi muuttaa missään.

Uutisia sinulle: kiintymyssuhdemalli opitaan lapsuudessa ja toistetaan aikuisuudessa puolison/puolisoiden kanssa.

Kyse ei ole pelkästään lapsen ja vanhemman välisestä kiintymysmallista, myös suhteet sisaruksiin vaikuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen kyllästymiseen asti vatkannut näitä kiintymyssuhdeongelmia ja miten ne saisi ratkaistua.

Kuitenkin: vain omaan toimintaan voi vaikuttaa. Paras neuvo on käyttäytyä hyvin, reilusti ja johdonmukaisesti itse, ja pyytää anteeksi ja parhaansa mukaan toimia toisin vastaisuudessa jos ahdistuksessaan menee mokailemaan.

Se vastapuolen kiintymyssuhdeongelma on hänen asiansa. Meidän asemassamme idea on miettiä että millaista käytöstä suostuu kestämään, ja millaista ei.

Niinpä. Ehkäpä tässä on kuitenkin avain siihen, miksi niin iso osa naisista haluaa pysyä mielummin sinkkuina kuin parisuhteessa. Hyvä parisuhde on kuitenkin valtava voimavara. Vähän kuin haluttomuudesta puhuessa on todettu, että kukapa haluaisi olla ilman hyvää seksiä. Huonosta seksistä on sen sijaan helppo kieltäytyä. 

Jos suomalaisista miehistä suurin osa on välttelevästi kiintyneitä ja osa ahdistuneesti, jää jäljelle vain pieni osa turvallisesti kiintyneitä. Niitä välttelevästi kiintyneitä naisia ei riitä kaikille vältteleville miehielle. Ja kahden ahdistuneen suhde se vasta helvettiä onkin. 

No en nyt itse heittäis vielä kirvestä kaivoon vaikka kaksi sysipaskaa suhdetta olen tullut katsoneeksi.

Omalla kohdalla kummassakin suhteessa iso pyörä lähti pyörimään kun muutin yhteen miesten kanssa.

Jos ikinä löydän enää ketään, mietin pitkään ja hartaasti ennen kuin edes harkitsen yhteisasumista.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pitkä avioliitto turvallisen ja luotettavan miehen kanssa eikä mitään ongelmia ollut. Tunsin itseni täysin tasapainoiseksi ja rennoksi, mutta....

Eron jälkeen tapasin miehen, joka sai mut täysin sekaisin väärällä tavalla. Mustasukkaisuutta, riitoja, ahdistusta jne. koska mies oli juuri tuollainen välttelevä tyyppi ja vielä ajoittain epävarma omista tunteistaan mua kohtaan. Erohan siinä tuli ennenkuin suhde edes pääsi alkuun. Ja hyvä niin, koska tunsin että olin hälytystilassa koko ajan, että millon tuo tuosta katoaa enkä lopulta pystynyt olemaan ollenkaan oma itseni hänen seurassa. Pelkäsin vain hylkäämistä alitajuisesti koko ajan. Ihan kumma juttu, mutta opettavainen. Nyt olen yksin ja todella varovainen uusien suhteiden kanssa.

Minulla sama. Olen ihan balanssissa, fiksu, yhteistyökykyinen, rakastava, luotettava, onnellinen jne, kun toinen käyttäytyy turvallisesti. Välttelevän kanssa menen ihan sekaisin, hermosto on hälytystilassa, en saa unta, tulen itkuiseksi, lopulta alan tivata, jankata ja painostaa, mikä sitten saa asiat kaksisuuntaisesti solmuun, mutta toisaalta, mitäpä sillä enää siinä vaiheessa väliä, ei kai siinäkään ole mitään järkeä, että vaan yrittää niella kaiken pahan olonsa ja olla kuin mitään ei olisikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pitkä avioliitto turvallisen ja luotettavan miehen kanssa eikä mitään ongelmia ollut. Tunsin itseni täysin tasapainoiseksi ja rennoksi, mutta....

Eron jälkeen tapasin miehen, joka sai mut täysin sekaisin väärällä tavalla. Mustasukkaisuutta, riitoja, ahdistusta jne. koska mies oli juuri tuollainen välttelevä tyyppi ja vielä ajoittain epävarma omista tunteistaan mua kohtaan. Erohan siinä tuli ennenkuin suhde edes pääsi alkuun. Ja hyvä niin, koska tunsin että olin hälytystilassa koko ajan, että millon tuo tuosta katoaa enkä lopulta pystynyt olemaan ollenkaan oma itseni hänen seurassa. Pelkäsin vain hylkäämistä alitajuisesti koko ajan. Ihan kumma juttu, mutta opettavainen. Nyt olen yksin ja todella varovainen uusien suhteiden kanssa.

Minulla sama. Olen ihan balanssissa, fiksu, yhteistyökykyinen, rakastava, luotettava, onnellinen jne, kun toinen käyttäytyy turvallisesti. Välttelevän kanssa menen ihan sekaisin, hermosto on hälytystilassa, en saa unta, tulen itkuiseksi, lopulta alan tivata, jankata ja painostaa, mikä sitten saa asiat kaksisuuntaisesti solmuun, mutta toisaalta, mitäpä sillä enää siinä vaiheessa väliä, ei kai siinäkään ole mitään järkeä, että vaan yrittää niella kaiken pahan olonsa ja olla kuin mitään ei olisikaan. 

Millaista on turvallinen käyttäytyminen? Saako toinen olla koskaan huonolla tuulella? Miten riidat onnistuu? Jos toinen haluaa selvitellä ajatuksiaan ja olla rauhassa, käykö se vai ahdistutko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pitkä avioliitto turvallisen ja luotettavan miehen kanssa eikä mitään ongelmia ollut. Tunsin itseni täysin tasapainoiseksi ja rennoksi, mutta....

Eron jälkeen tapasin miehen, joka sai mut täysin sekaisin väärällä tavalla. Mustasukkaisuutta, riitoja, ahdistusta jne. koska mies oli juuri tuollainen välttelevä tyyppi ja vielä ajoittain epävarma omista tunteistaan mua kohtaan. Erohan siinä tuli ennenkuin suhde edes pääsi alkuun. Ja hyvä niin, koska tunsin että olin hälytystilassa koko ajan, että millon tuo tuosta katoaa enkä lopulta pystynyt olemaan ollenkaan oma itseni hänen seurassa. Pelkäsin vain hylkäämistä alitajuisesti koko ajan. Ihan kumma juttu, mutta opettavainen. Nyt olen yksin ja todella varovainen uusien suhteiden kanssa.

Minulla sama. Olen ihan balanssissa, fiksu, yhteistyökykyinen, rakastava, luotettava, onnellinen jne, kun toinen käyttäytyy turvallisesti. Välttelevän kanssa menen ihan sekaisin, hermosto on hälytystilassa, en saa unta, tulen itkuiseksi, lopulta alan tivata, jankata ja painostaa, mikä sitten saa asiat kaksisuuntaisesti solmuun, mutta toisaalta, mitäpä sillä enää siinä vaiheessa väliä, ei kai siinäkään ole mitään järkeä, että vaan yrittää niella kaiken pahan olonsa ja olla kuin mitään ei olisikaan. 

Millaista on turvallinen käyttäytyminen? Saako toinen olla koskaan huonolla tuulella? Miten riidat onnistuu? Jos toinen haluaa selvitellä ajatuksiaan ja olla rauhassa, käykö se vai ahdistutko?

Määreet löytyy netistä kyllä. Turvattomuuden ja hylkäämisen tunne syntyy, jos toinen selvittelee ajatuksiaan ajatuksena erotako vai eikö, eiköhän se ahdista aina vastakkaista osapuolta. Tai se selvittäminen tehdään mykkäkoulussa, jonka kesto on pitkä. Sen sijaan jos kertoo reilusti, että nyt otetaan aikalisä, että rauhoitutaan ja sitten kohta jutellaan niin se ei riko turvaa. Lisäksi se, että ottaako vastapuoli toisen näkökulman huomioon vai ei. Turvallinen ihminen pystyy katsomaan tilannetta kokonaisvaltaisesti molempien näkökannalta ja osoittamaan empatiaa toiselle, myös vaikeissakin tilanteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pitkä avioliitto turvallisen ja luotettavan miehen kanssa eikä mitään ongelmia ollut. Tunsin itseni täysin tasapainoiseksi ja rennoksi, mutta....

Eron jälkeen tapasin miehen, joka sai mut täysin sekaisin väärällä tavalla. Mustasukkaisuutta, riitoja, ahdistusta jne. koska mies oli juuri tuollainen välttelevä tyyppi ja vielä ajoittain epävarma omista tunteistaan mua kohtaan. Erohan siinä tuli ennenkuin suhde edes pääsi alkuun. Ja hyvä niin, koska tunsin että olin hälytystilassa koko ajan, että millon tuo tuosta katoaa enkä lopulta pystynyt olemaan ollenkaan oma itseni hänen seurassa. Pelkäsin vain hylkäämistä alitajuisesti koko ajan. Ihan kumma juttu, mutta opettavainen. Nyt olen yksin ja todella varovainen uusien suhteiden kanssa.

Minulla sama. Olen ihan balanssissa, fiksu, yhteistyökykyinen, rakastava, luotettava, onnellinen jne, kun toinen käyttäytyy turvallisesti. Välttelevän kanssa menen ihan sekaisin, hermosto on hälytystilassa, en saa unta, tulen itkuiseksi, lopulta alan tivata, jankata ja painostaa, mikä sitten saa asiat kaksisuuntaisesti solmuun, mutta toisaalta, mitäpä sillä enää siinä vaiheessa väliä, ei kai siinäkään ole mitään järkeä, että vaan yrittää niella kaiken pahan olonsa ja olla kuin mitään ei olisikaan. 

Millaista on turvallinen käyttäytyminen? Saako toinen olla koskaan huonolla tuulella? Miten riidat onnistuu? Jos toinen haluaa selvitellä ajatuksiaan ja olla rauhassa, käykö se vai ahdistutko?

Määreet löytyy netistä kyllä. Turvattomuuden ja hylkäämisen tunne syntyy, jos toinen selvittelee ajatuksiaan ajatuksena erotako vai eikö, eiköhän se ahdista aina vastakkaista osapuolta. Tai se selvittäminen tehdään mykkäkoulussa, jonka kesto on pitkä. Sen sijaan jos kertoo reilusti, että nyt otetaan aikalisä, että rauhoitutaan ja sitten kohta jutellaan niin se ei riko turvaa. Lisäksi se, että ottaako vastapuoli toisen näkökulman huomioon vai ei. Turvallinen ihminen pystyy katsomaan tilannetta kokonaisvaltaisesti molempien näkökannalta ja osoittamaan empatiaa toiselle, myös vaikeissakin tilanteissa. 

Mistä se toinen tietää, mitä toinen ajattelee? Eihän aina ajatella eroa, jos halutaan olla omassa rauhassa tai ollaan huonolla tuulella. Jos vaikka töissä on ollut joku ikävä juttu, joka ottaa päähän, pitääkö silloinkin esittää hyväntuulista, jotta toinen ei ala pelkäämään eroa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pitkä avioliitto turvallisen ja luotettavan miehen kanssa eikä mitään ongelmia ollut. Tunsin itseni täysin tasapainoiseksi ja rennoksi, mutta....

Eron jälkeen tapasin miehen, joka sai mut täysin sekaisin väärällä tavalla. Mustasukkaisuutta, riitoja, ahdistusta jne. koska mies oli juuri tuollainen välttelevä tyyppi ja vielä ajoittain epävarma omista tunteistaan mua kohtaan. Erohan siinä tuli ennenkuin suhde edes pääsi alkuun. Ja hyvä niin, koska tunsin että olin hälytystilassa koko ajan, että millon tuo tuosta katoaa enkä lopulta pystynyt olemaan ollenkaan oma itseni hänen seurassa. Pelkäsin vain hylkäämistä alitajuisesti koko ajan. Ihan kumma juttu, mutta opettavainen. Nyt olen yksin ja todella varovainen uusien suhteiden kanssa.

Minulla sama. Olen ihan balanssissa, fiksu, yhteistyökykyinen, rakastava, luotettava, onnellinen jne, kun toinen käyttäytyy turvallisesti. Välttelevän kanssa menen ihan sekaisin, hermosto on hälytystilassa, en saa unta, tulen itkuiseksi, lopulta alan tivata, jankata ja painostaa, mikä sitten saa asiat kaksisuuntaisesti solmuun, mutta toisaalta, mitäpä sillä enää siinä vaiheessa väliä, ei kai siinäkään ole mitään järkeä, että vaan yrittää niella kaiken pahan olonsa ja olla kuin mitään ei olisikaan. 

Millaista on turvallinen käyttäytyminen? Saako toinen olla koskaan huonolla tuulella? Miten riidat onnistuu? Jos toinen haluaa selvitellä ajatuksiaan ja olla rauhassa, käykö se vai ahdistutko?

Määreet löytyy netistä kyllä. Turvattomuuden ja hylkäämisen tunne syntyy, jos toinen selvittelee ajatuksiaan ajatuksena erotako vai eikö, eiköhän se ahdista aina vastakkaista osapuolta. Tai se selvittäminen tehdään mykkäkoulussa, jonka kesto on pitkä. Sen sijaan jos kertoo reilusti, että nyt otetaan aikalisä, että rauhoitutaan ja sitten kohta jutellaan niin se ei riko turvaa. Lisäksi se, että ottaako vastapuoli toisen näkökulman huomioon vai ei. Turvallinen ihminen pystyy katsomaan tilannetta kokonaisvaltaisesti molempien näkökannalta ja osoittamaan empatiaa toiselle, myös vaikeissakin tilanteissa. 

Mistä se toinen tietää, mitä toinen ajattelee? Eihän aina ajatella eroa, jos halutaan olla omassa rauhassa tai ollaan huonolla tuulella. Jos vaikka töissä on ollut joku ikävä juttu, joka ottaa päähän, pitääkö silloinkin esittää hyväntuulista, jotta toinen ei ala pelkäämään eroa?

Eihän siinä ole kyse hyväntuulisuudesta vaan siitä, miten suhtautuu kumppaniinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pitkä avioliitto turvallisen ja luotettavan miehen kanssa eikä mitään ongelmia ollut. Tunsin itseni täysin tasapainoiseksi ja rennoksi, mutta....

Eron jälkeen tapasin miehen, joka sai mut täysin sekaisin väärällä tavalla. Mustasukkaisuutta, riitoja, ahdistusta jne. koska mies oli juuri tuollainen välttelevä tyyppi ja vielä ajoittain epävarma omista tunteistaan mua kohtaan. Erohan siinä tuli ennenkuin suhde edes pääsi alkuun. Ja hyvä niin, koska tunsin että olin hälytystilassa koko ajan, että millon tuo tuosta katoaa enkä lopulta pystynyt olemaan ollenkaan oma itseni hänen seurassa. Pelkäsin vain hylkäämistä alitajuisesti koko ajan. Ihan kumma juttu, mutta opettavainen. Nyt olen yksin ja todella varovainen uusien suhteiden kanssa.

Minulla sama. Olen ihan balanssissa, fiksu, yhteistyökykyinen, rakastava, luotettava, onnellinen jne, kun toinen käyttäytyy turvallisesti. Välttelevän kanssa menen ihan sekaisin, hermosto on hälytystilassa, en saa unta, tulen itkuiseksi, lopulta alan tivata, jankata ja painostaa, mikä sitten saa asiat kaksisuuntaisesti solmuun, mutta toisaalta, mitäpä sillä enää siinä vaiheessa väliä, ei kai siinäkään ole mitään järkeä, että vaan yrittää niella kaiken pahan olonsa ja olla kuin mitään ei olisikaan. 

Millaista on turvallinen käyttäytyminen? Saako toinen olla koskaan huonolla tuulella? Miten riidat onnistuu? Jos toinen haluaa selvitellä ajatuksiaan ja olla rauhassa, käykö se vai ahdistutko?

Määreet löytyy netistä kyllä. Turvattomuuden ja hylkäämisen tunne syntyy, jos toinen selvittelee ajatuksiaan ajatuksena erotako vai eikö, eiköhän se ahdista aina vastakkaista osapuolta. Tai se selvittäminen tehdään mykkäkoulussa, jonka kesto on pitkä. Sen sijaan jos kertoo reilusti, että nyt otetaan aikalisä, että rauhoitutaan ja sitten kohta jutellaan niin se ei riko turvaa. Lisäksi se, että ottaako vastapuoli toisen näkökulman huomioon vai ei. Turvallinen ihminen pystyy katsomaan tilannetta kokonaisvaltaisesti molempien näkökannalta ja osoittamaan empatiaa toiselle, myös vaikeissakin tilanteissa. 

Mistä se toinen tietää, mitä toinen ajattelee? Eihän aina ajatella eroa, jos halutaan olla omassa rauhassa tai ollaan huonolla tuulella. Jos vaikka töissä on ollut joku ikävä juttu, joka ottaa päähän, pitääkö silloinkin esittää hyväntuulista, jotta toinen ei ala pelkäämään eroa?

Eihän siinä ole kyse hyväntuulisuudesta vaan siitä, miten suhtautuu kumppaniinsa. 

Anna joku konkreettinen esimerkki. Oletaan vaikka, että toisella on ollut töissä tosi huono päivä ja haluaa kotiin tultuaan olla rauhassa, jotta vitutus häviää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pitkä avioliitto turvallisen ja luotettavan miehen kanssa eikä mitään ongelmia ollut. Tunsin itseni täysin tasapainoiseksi ja rennoksi, mutta....

Eron jälkeen tapasin miehen, joka sai mut täysin sekaisin väärällä tavalla. Mustasukkaisuutta, riitoja, ahdistusta jne. koska mies oli juuri tuollainen välttelevä tyyppi ja vielä ajoittain epävarma omista tunteistaan mua kohtaan. Erohan siinä tuli ennenkuin suhde edes pääsi alkuun. Ja hyvä niin, koska tunsin että olin hälytystilassa koko ajan, että millon tuo tuosta katoaa enkä lopulta pystynyt olemaan ollenkaan oma itseni hänen seurassa. Pelkäsin vain hylkäämistä alitajuisesti koko ajan. Ihan kumma juttu, mutta opettavainen. Nyt olen yksin ja todella varovainen uusien suhteiden kanssa.

Minulla sama. Olen ihan balanssissa, fiksu, yhteistyökykyinen, rakastava, luotettava, onnellinen jne, kun toinen käyttäytyy turvallisesti. Välttelevän kanssa menen ihan sekaisin, hermosto on hälytystilassa, en saa unta, tulen itkuiseksi, lopulta alan tivata, jankata ja painostaa, mikä sitten saa asiat kaksisuuntaisesti solmuun, mutta toisaalta, mitäpä sillä enää siinä vaiheessa väliä, ei kai siinäkään ole mitään järkeä, että vaan yrittää niella kaiken pahan olonsa ja olla kuin mitään ei olisikaan. 

Millaista on turvallinen käyttäytyminen? Saako toinen olla koskaan huonolla tuulella? Miten riidat onnistuu? Jos toinen haluaa selvitellä ajatuksiaan ja olla rauhassa, käykö se vai ahdistutko?

Määreet löytyy netistä kyllä. Turvattomuuden ja hylkäämisen tunne syntyy, jos toinen selvittelee ajatuksiaan ajatuksena erotako vai eikö, eiköhän se ahdista aina vastakkaista osapuolta. Tai se selvittäminen tehdään mykkäkoulussa, jonka kesto on pitkä. Sen sijaan jos kertoo reilusti, että nyt otetaan aikalisä, että rauhoitutaan ja sitten kohta jutellaan niin se ei riko turvaa. Lisäksi se, että ottaako vastapuoli toisen näkökulman huomioon vai ei. Turvallinen ihminen pystyy katsomaan tilannetta kokonaisvaltaisesti molempien näkökannalta ja osoittamaan empatiaa toiselle, myös vaikeissakin tilanteissa. 

Mistä se toinen tietää, mitä toinen ajattelee? Eihän aina ajatella eroa, jos halutaan olla omassa rauhassa tai ollaan huonolla tuulella. Jos vaikka töissä on ollut joku ikävä juttu, joka ottaa päähän, pitääkö silloinkin esittää hyväntuulista, jotta toinen ei ala pelkäämään eroa?

Eihän siinä ole kyse hyväntuulisuudesta vaan siitä, miten suhtautuu kumppaniinsa. 

Anna joku konkreettinen esimerkki. Oletaan vaikka, että toisella on ollut töissä tosi huono päivä ja haluaa kotiin tultuaan olla rauhassa, jotta vitutus häviää. 

Että tuo sen esille, että vitutus ei johdu kumppanista, vaikka kumppani saattaa onnistua pahentamaan sitä, jos ei tajua antaa tilaa. Tai että koko suhde on niin vakaa, että kumppani tietää, ettei homma liity häneen mitenkään ja paras lahja puolisolle on antaa siinä kohtaa tilaa. 

Vierailija kirjoitti:

Nämä kiintymyssuhteethan ovat lapsen ja vanhemman välisiä, ei niinkään aikuisten välisiä.

Itseäsi voit muuttaa terapiassa ja toista et voi muuttaa missään.

Kyllähän nämä jutut siirtyy suoraan parisuhteeseen, halusi tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pitkä avioliitto turvallisen ja luotettavan miehen kanssa eikä mitään ongelmia ollut. Tunsin itseni täysin tasapainoiseksi ja rennoksi, mutta....

Eron jälkeen tapasin miehen, joka sai mut täysin sekaisin väärällä tavalla. Mustasukkaisuutta, riitoja, ahdistusta jne. koska mies oli juuri tuollainen välttelevä tyyppi ja vielä ajoittain epävarma omista tunteistaan mua kohtaan. Erohan siinä tuli ennenkuin suhde edes pääsi alkuun. Ja hyvä niin, koska tunsin että olin hälytystilassa koko ajan, että millon tuo tuosta katoaa enkä lopulta pystynyt olemaan ollenkaan oma itseni hänen seurassa. Pelkäsin vain hylkäämistä alitajuisesti koko ajan. Ihan kumma juttu, mutta opettavainen. Nyt olen yksin ja todella varovainen uusien suhteiden kanssa.

Minulla sama. Olen ihan balanssissa, fiksu, yhteistyökykyinen, rakastava, luotettava, onnellinen jne, kun toinen käyttäytyy turvallisesti. Välttelevän kanssa menen ihan sekaisin, hermosto on hälytystilassa, en saa unta, tulen itkuiseksi, lopulta alan tivata, jankata ja painostaa, mikä sitten saa asiat kaksisuuntaisesti solmuun, mutta toisaalta, mitäpä sillä enää siinä vaiheessa väliä, ei kai siinäkään ole mitään järkeä, että vaan yrittää niella kaiken pahan olonsa ja olla kuin mitään ei olisikaan. 

Millaista on turvallinen käyttäytyminen? Saako toinen olla koskaan huonolla tuulella? Miten riidat onnistuu? Jos toinen haluaa selvitellä ajatuksiaan ja olla rauhassa, käykö se vai ahdistutko?

Määreet löytyy netistä kyllä. Turvattomuuden ja hylkäämisen tunne syntyy, jos toinen selvittelee ajatuksiaan ajatuksena erotako vai eikö, eiköhän se ahdista aina vastakkaista osapuolta. Tai se selvittäminen tehdään mykkäkoulussa, jonka kesto on pitkä. Sen sijaan jos kertoo reilusti, että nyt otetaan aikalisä, että rauhoitutaan ja sitten kohta jutellaan niin se ei riko turvaa. Lisäksi se, että ottaako vastapuoli toisen näkökulman huomioon vai ei. Turvallinen ihminen pystyy katsomaan tilannetta kokonaisvaltaisesti molempien näkökannalta ja osoittamaan empatiaa toiselle, myös vaikeissakin tilanteissa. 

Mistä se toinen tietää, mitä toinen ajattelee? Eihän aina ajatella eroa, jos halutaan olla omassa rauhassa tai ollaan huonolla tuulella. Jos vaikka töissä on ollut joku ikävä juttu, joka ottaa päähän, pitääkö silloinkin esittää hyväntuulista, jotta toinen ei ala pelkäämään eroa?

Eihän siinä ole kyse hyväntuulisuudesta vaan siitä, miten suhtautuu kumppaniinsa. 

Anna joku konkreettinen esimerkki. Oletaan vaikka, että toisella on ollut töissä tosi huono päivä ja haluaa kotiin tultuaan olla rauhassa, jotta vitutus häviää. 

Että tuo sen esille, että vitutus ei johdu kumppanista, vaikka kumppani saattaa onnistua pahentamaan sitä, jos ei tajua antaa tilaa. Tai että koko suhde on niin vakaa, että kumppani tietää, ettei homma liity häneen mitenkään ja paras lahja puolisolle on antaa siinä kohtaa tilaa. 

Okei eli nämä ahdistuneesti kiintyvät uskovat, että kaikki liittyy aina juuri heihin? Heille pitää erikseen kertoa, että ei liity, koska muuten he uskovat, että toinen mielessään suunnittelee eroa? Suunnittelevatko he itse sitten aina eroa, jos on puolison kanssa erimielisyyksiä tai haluavat muuten vaan olla rauhassa? 

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pitkä avioliitto turvallisen ja luotettavan miehen kanssa eikä mitään ongelmia ollut. Tunsin itseni täysin tasapainoiseksi ja rennoksi, mutta....

Eron jälkeen tapasin miehen, joka sai mut täysin sekaisin väärällä tavalla. Mustasukkaisuutta, riitoja, ahdistusta jne. koska mies oli juuri tuollainen välttelevä tyyppi ja vielä ajoittain epävarma omista tunteistaan mua kohtaan. Erohan siinä tuli ennenkuin suhde edes pääsi alkuun. Ja hyvä niin, koska tunsin että olin hälytystilassa koko ajan, että millon tuo tuosta katoaa enkä lopulta pystynyt olemaan ollenkaan oma itseni hänen seurassa. Pelkäsin vain hylkäämistä alitajuisesti koko ajan. Ihan kumma juttu, mutta opettavainen. Nyt olen yksin ja todella varovainen uusien suhteiden kanssa.

Miksi erositte, ellei ollut ongelmia?