Puhutaanko teidän perheessä paljon pahaa toisista ihmisistä?

Ei me muuta puhutakaan ja lapset opetetaan samoille tavoille.

Tämä tuli mieleeni, kun kuuntelin miten eräs sukulaiseni puhui todella kurjasti eräästä naapuristaan miehekleen, pilkkasi tämän auto-ostosta.

Lapsi kuunteli vieressä. Jäin miettimään kuinka tarkka on syytä olla laste kuullen puhuessaan.

Ei. Juuri tuon takia en puhu lasten kuullen pahaa kenestäkään. Eipä ole ikinä tullut noloa tilannetta, jossa lapsi ihmettelee ääneen esim. jonkun lihavuutta, vaatteita tms.

En puhu. En koe olevani sen vuoksi mitenkään erityisen hyvä ihminen, tai että se vaatisi mitään pinnistelyjä, kaiken kaikkiaan toisten asioiden ääneen kummastelu vaan kiinnostaa erittäin vähän. Kyllä teini silti osaa mulle purkaa mieltään ja puhua ihmisistä aika kurjasti suutuspäissään... :D (Naurattaa vaan se vimma, en toki lasta kannasta positiivisella palautteella tästä!)

Emme puhu pahaa ihmisistä evätkä lapsemmekaan puhu, vaikka anopilla se on pääharrastus. Sikäli positiivista, että ei ole siirtynyt hänen lapsiinsa eikä lapsenlapsiinsakaan. Muiden miehen sukulaisten kanssa rupattelu on hauskaa vitsailua.

Jonkun verran puhutaan oikeasti ilkeistä ihmisistä.

Eikö ole muita näin tekeviä?

Puhumme pahaa mutta jutut on itse keksittyjä.

Ei puhuta. Mun lapsuudenkodissakaan ei puhuttu, ja vierastan tätä ilmiötä. Sain täältä AV:lta mielenkiintoisen näkökulman tähän asiaan: joku, jonka kotona aina arvosteltiin toisia ihmisiä, kertoi, että hänellä kesti pitkään vierottautua tästä tavasta, koska hän koki, että pahan puhuminen toisista on ikään kuin läheisyyden osoitus. Nyt siis ehkä ymmärrän niitä, joille mukava keskustelu on ikävä juoruaminen toisista. En silti siihen osallistu, ei ole mun juttu. Kyllä mä voin negatiivisia asioita sanoa muista ihmisistä, mutta vasta hyvästä syystä ja valikoiduille ihmisille.

Onpas paljon fiksuja ja hyväkäytöksisiä palstalaisia paikalla.

Missä ne pahansuovat nyt luuraavat?  Vai ollaanko nyt kuitenkaan oikeasti rehellisiä?

Mun äiti meni vielä askeleen pidemmälle: kertoi mulle ”juoruja” kaveristani ajalta ennen kuin oltiin edes synnytty. Asuttiin maaseudulla ja siis asuttu aina siellä, äidillä materiaalia tyyliin 15 vuotta ennen meidän syntymää.

Ei tykännyt tuosta kaveristani (tai lähinnä ei olisi saanut olla kavereita ollenkaan. Liekö joku jeesusjuttu?) ja kertoili sitten tarinoita kuinka sillon ja tällöin tapahtui sitä ja tätä ja minkälainen idiootti tuo kaverini onkaan.

Eikä mitään pikkujuttuja, tyyliin ”teidät ainakin haluttiin, mutta naapurin ***** ei, silloin kun..”

Mun lapsuus oli aina raskasta aikaa. Monellakin tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Onpas paljon fiksuja ja hyväkäytöksisiä palstalaisia paikalla.

Missä ne pahansuovat nyt luuraavat?  Vai ollaanko nyt kuitenkaan oikeasti rehellisiä?

Jospa ne eivät halua vastata, tulitko tätä ajatelleeksi? Mikään pakkohan ei kenenkään ole mihinkään ketjuun vastata, ihmiset valikoivat itse, mihin kommentoivat.

Meillä oli ja on edelleenki sellainen järjestys, että äiti saa mokottaa kaikista ja kaikesta, mutta kukaan muu ei saa käyttää puheissaan laatu- eikä vertailusanoja, koska arvostelu ei ole sivistynyttä...

Ei puhuta ja vahdin tätä tarkoin. Mun lapsuudenkoti oli hirveä, julma narsisti isä ja pahansuopa passiivis-agressiivinen marttyyriäiti. Molemmat KOKO AJAN haukkuivat muita ja puhuivat pahaa, naapureista ja sululaisista ja työkavereista. Lastenkin ystävät ja serkut haukuttiin ja myös meille rakkaat isovanhemmat.

Lisäksi sitten kaikenlainen kaltoinkohtelu, alistaminen ja nöyryyttäminen ja jatkuva väkivalta ilman kunnon syytä...

Ihan hirveä wt oerhe. Jo lapsena päätin että jos saan omen perheen teen KAIKEN TOISIN. Ja niin olen tehnyt. Enkä ole tuohon paskasakkiin yhteydessä enää muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Juuri tuon takia en puhu lasten kuullen pahaa kenestäkään. Eipä ole ikinä tullut noloa tilannetta, jossa lapsi ihmettelee ääneen esim. jonkun lihavuutta, vaatteita tms.

Et puhu lasten kuullen, mutta muuten kyllä.

Ei puhuttu lapsuudenkodissani enkä ole puhunut omille lapsillenikaan. Jos aikuisella on jotain ongelmia toisten ihmisten kanssa, ongelmat selvitetään näiden ihmisten kanssa eikä lasten kuullen tai yleensäkään muiden kuin asianosaisten kanssa.  Tietenkin, jos esim työpaikalla on huono ilmapiiri, asiasta voi jutella puolison kanssa ja miettiä, mitä pitäisi oman jaksamisensa suhteen tehdä eli ryhtyisikö etsimään uutta työpaikkaa tms, mutta sekään asia ei kuulu lapsille millään tavalla.

Eipä tulis edes mieleen puhua pahaa ja jos ei ole muuta kerrottavaa, silloin on hyvä pitää suunsa kiinni.

Joskus oli työkaveri, joka löysi aina jotakin negatiivista toisista ja se oli hyvin ahdistavaa, enkä pystynyt häntä paljon arvostamaan.

Sama näkyy täällä palstalla, kun jotkut nimittelevät ja ilkeilevät, se vie pohjan koko keskustella.

Kyllä aikuisten pitäisi sen verran hallita käytöstapoja ja olla hienotunteinen ja jättää pahan puhuminen, kun sillä ei saavuteta mitään tai paranneta maailmaa, päinvastoin käytöksellään ja esimerkillään siirtää huonot käytöstavat lapsille ja nuorille, joka lisää entisestään ilkeyttä ja kiusaamista.

Jotenkin pahan puhuminen ja ilkeily kertoo enemmän ihmisestä itsestään, kuin toisista.

Minunkin äitini kertoi kavereitteni sukulaisista kaiken pahan mitä tiesi. En ole jatkanut perinnettä omille lapsilleni. Teininä tietysti löin kovaa päätäni seinään ja hölpöttelin noita juttuja. Huomasin tekeväni itsestäni typeryksen ja lopetin moisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas paljon fiksuja ja hyväkäytöksisiä palstalaisia paikalla.

Missä ne pahansuovat nyt luuraavat?  Vai ollaanko nyt kuitenkaan oikeasti rehellisiä?

Jospa ne eivät halua vastata, tulitko tätä ajatelleeksi? Mikään pakkohan ei kenenkään ole mihinkään ketjuun vastata, ihmiset valikoivat itse, mihin kommentoivat.

Ikäänkuin, kuin ...tulin.

Tekopyhien kerho!

Vierailija kirjoitti:

Tekopyhien kerho!

Tekopyhää olla juoruamatta toisista ihmisistä?