Koulunkäynti on nykyään perseestä. Kerron miksi.

Opettajat ovat alkaneet tehdä paljon käytännön kokeita ja jotain kummallisia liikuntaleikkejä. Pahimmillaan koko tunti menee sellaisten kokeellisten töiden tekemiseen, jotka jokainen osaisi hahmottaa päässäänkin. Silloin se teoreettinen osuus jää vieraaksi, ja jää oppilaiden vastuulle opetella kotona vaikeimmat asiat. Tästä kärsivät me, jotka opimme parhaiten lukemalla ja emme tarvitse mitään elefanttihammastahnamömmöjä, jotka eivät auta ymmärtämään mitä tapahtuu molekyylitasolla.

Kaikenlaiset liikuntaleikit kesken tunnin nimenomaan katkaisevat hyvän työskentelyn. Oppilailta menee aina pari minuuttia ennen kuin alkaa kunnolla keskittyä ja se, että revitään tekemään jotain hemmetin taukojumppaa katkaisee tämän. Lopputulos on se, että tunnista menee hukkaan 10-15 minuuttia.

Luokkakoot peruskoulussa ovat nykyään pääkaupunkiseudulla noin 20-25 oppilasta. Näiden joukossa on nykyään paljon erityisopetusta vaativia lapsia sekä *aahan*uuttajia joiden kielitaito ei ole vielä kovinkaan hyvä. Ei ole kenenkään edun mukaista, että opettajan huomio menee aina näiden parin lapsen opettamiseen. Tämä ei ole *aahanuuttovastaisuutta vaan sitä, että tarvitaan heille enemmän tukea.

Luokkien sisällä taitotaso vaihtelee suuresti. Itse kannattaisin koulujen luokkien jakamista aineittain tasoryhmiin, koska on typerää, että esimerkiksi huonosti matematiikassa pärjäävä ei saa tukea ja ne joille se on helppoa tylsistyvät tunneilla. Tämä systeemi voisi sopia esimerkiksi yläasteille, joissa on paljon oppilaita.

Koska joku sai päähänsä, että ei anneta lapsille numeroita vaan sanallisia arvioita, on mahdollista saada liian myöhään tarkkaa tietoa siitä, että minkä tasoinen oikeasti on. Meillä ei myöskään ole valtakunnallisia loppukokeita aina vuoden lopussa, vaan arvioinneissa vaikuttavat pärstäkerroin ja ympäröivän luokan ja koulun taso.

Uusi villitys on myös se, että tuntiaktiivisuudella on entistä suurempi rooli arvioinneissa. Pahimmillaan kympin oppilas voi saada kasin, koska ei ole tarpeeksi "aktiivinen". Tuntiaktiivisuuden kuuluisi olla ainoastaan korottava ellei oppilas häiritse muiden opiskelua. Tuntiaktiivisuuden mittaamisesta on paljon haittaa meille, jotka osaamme yleisesti ottaen opiskeltavat asiat todella hyvin ja pärjäämme kokeissa, mutta emme jaksa viitata koko ajan. Oppilaita pitäisi arvioida ensisijaisesti taitotason perusteella. Tällä hetkellä opettaja voi piiloutua aktiivisuuden ja oman arviointiasteikkonsa taakse.

Minkä ihmeen takia tabletteja ja tietokoneita pitää tynkeä kaikkeen? Kyllä, esimerkiksi esseen kirjoittaminen on koneella nopeampaa ja tiedon etsiminen, mutta varsinainen opiskelu on perseestä. Samaan aikaan iltapäivälehdissä suositellaan mobiililaitteiden käytön vähentämistä. En ole tutkinut asiaa, mutta ei se nyt voi olla erityisen hyvästä tuijottaa pientä tabletin näyttöä viisi tuntia päivässä ja sitten vielä kotona. Käsin kirjoittaminen tutkitusti auttaa muistamaan niin miten käy niille lapsille, jotka oppivat siten parhaiten?

Ainoa asia, joka on paremmin kuin 10 vuotta sitten on kouluruoka.