Onko monisairaana eläminen turhaa?
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ole koskaan turhaa. Tuttavapiiriin kuuluu kyllä eräs, joka ensin on vaatimalla vaatinut itselleen kuntoutusta ja kun kuntoutus nyt sitten näyttää vain pahentavan sairauden oireita eikä pysty enää itsenäisesti liikkumaan yhtään, syyttelee lääkäreitä ja tekee jatkuvasti faceen päivityksiä.
Jotenkin ihmettelen sitä että miksi pitää sitten niin paljon repiä ja riuhtoa kuntoutksessa että sen jälkeen tarvitaan kipulääkkeitä ja päivystyskäyntejä? Jos kroppa menee koko ajan huonommaksi tästä ns. kuntoutuksesta niin mitä järkeä on yhteiskunnan maksaa siitä?
Älä huoli, ei hän tule enää saamaan kuntoutusta mikäli siitä on lääkäreiden mukaan hänelle vain haittaa. Ei kela sentäs huvikseen noita maksele :D
Kyllä tää moisairaanaolo alkaa pikkuhiljaa riittämään. En saa mitään apua, tukea, (puhumattakaan kuntoutuksista!) en edes kunnon diagnoosia, kun kerran on katsottu röntgenkuva ja nähty että itään ei ole vikana. Kerran otettu joku verikoe, ja sittn kotiin buranan kanssa. :D
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ole koskaan turhaa. Tuttavapiiriin kuuluu kyllä eräs, joka ensin on vaatimalla vaatinut itselleen kuntoutusta ja kun kuntoutus nyt sitten näyttää vain pahentavan sairauden oireita eikä pysty enää itsenäisesti liikkumaan yhtään, syyttelee lääkäreitä ja tekee jatkuvasti faceen päivityksiä.
Jotenkin ihmettelen sitä että miksi pitää sitten niin paljon repiä ja riuhtoa kuntoutksessa että sen jälkeen tarvitaan kipulääkkeitä ja päivystyskäyntejä? Jos kroppa menee koko ajan huonommaksi tästä ns. kuntoutuksesta niin mitä järkeä on yhteiskunnan maksaa siitä?
En tiedä. Itse en kuntouksissa ole ollut. Minäkin ajattelin ennen että elämälläni on joku edes pieni merkitys mutta kun mieheni sanoi että olen taakka ja toivoo etten enää eläisi niin se pikkasen laittoi miettimään asioita. No ehkä minä siitäkin taas yli pääsen.
Oletko itse sellainen, vai aiotko pyrkiä sellaiseksi. Vai onko sinulla monisairas omainen.
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse sellainen, vai aiotko pyrkiä sellaiseksi. Vai onko sinulla monisairas omainen.
Itse olen monisairas jonka mies on kyllästynyt elämään kanssani koska sairauksien takia elämä on hankalaa. Ap
Välillä tuntuu että ei, itselle ainakin tule noita "olen vain rasite muille ja aina vaan koskee"- fiiliksiä välillä. Ja mä sentään kykenen käymään töissä, perussairaudet vaan tekee arjesta monessa kohtaa sekä kivuliasta että vaikeaa.
Mutta toisaalta, mä osaan arvostaa sellaisia asioita, jotka monelle ovat jotenkin itsestäänselviä, kaunista aurinkoista päivää, kun pääsee ulos, kivuttomia hetkiä, tavallista arkea. Joten, luulen ja haluan uskoa, että kuitenkin kaikkien sairauksienkin kanssa elämässä on paljon kaunista ja hyvää ja että joissain asioissa saatan olla toisaalta onnellisempikin kuin joku muu. Toki olen uskossa, joten sekin varmaan vaikuttaa siihen, miten koen elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse sellainen, vai aiotko pyrkiä sellaiseksi. Vai onko sinulla monisairas omainen.
Itse olen monisairas jonka mies on kyllästynyt elämään kanssani koska sairauksien takia elämä on hankalaa. Ap
Kyllä sun itse täytyy se tietää, kukaan muu ei voi toisen puolesta ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Välillä tuntuu että ei, itselle ainakin tule noita "olen vain rasite muille ja aina vaan koskee"- fiiliksiä välillä. Ja mä sentään kykenen käymään töissä, perussairaudet vaan tekee arjesta monessa kohtaa sekä kivuliasta että vaikeaa.
Mutta toisaalta, mä osaan arvostaa sellaisia asioita, jotka monelle ovat jotenkin itsestäänselviä, kaunista aurinkoista päivää, kun pääsee ulos, kivuttomia hetkiä, tavallista arkea. Joten, luulen ja haluan uskoa, että kuitenkin kaikkien sairauksienkin kanssa elämässä on paljon kaunista ja hyvää ja että joissain asioissa saatan olla toisaalta onnellisempikin kuin joku muu. Toki olen uskossa, joten sekin varmaan vaikuttaa siihen, miten koen elämäni.
Miten uskonto ,usko auttaa sinua kivuissasi?
Erikoinen aloitus: miten muut näette tämän asian
Ukko vaihtoon, jos siitä on enemmän riesaa kun iloa.
Minäkin olen monisairas, käyn kuitenkin sitkeästi töissä. Elämä voisi olla paljon huonompaakin, sen ne sairaudet tekevät ettei pidä yhtään päivää itsestäänselvyytenä.
Naamakirjaan en aikaa tuhlaa. Enkä valittamiseen, mikään ei minun tapauksessani koskaan ole parantunut sillä, että (muille kun hoitohenkilökunnalle) avaudun sairauksistani.
Vierailija kirjoitti:
Ukko vaihtoon, jos siitä on enemmän riesaa kun iloa.
Minäkin olen monisairas, käyn kuitenkin sitkeästi töissä. Elämä voisi olla paljon huonompaakin, sen ne sairaudet tekevät ettei pidä yhtään päivää itsestäänselvyytenä.
Naamakirjaan en aikaa tuhlaa. Enkä valittamiseen, mikään ei minun tapauksessani koskaan ole parantunut sillä, että (muille kun hoitohenkilökunnalle) avaudun sairauksistani.
Minä tarvitsisin apua jos yksin asuisin. Joskus olen esim niin sairas etten voi kaupassa käydä, en voi ajaa autoa yms eli ymmärrän miehen kyllästymisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä tuntuu että ei, itselle ainakin tule noita "olen vain rasite muille ja aina vaan koskee"- fiiliksiä välillä. Ja mä sentään kykenen käymään töissä, perussairaudet vaan tekee arjesta monessa kohtaa sekä kivuliasta että vaikeaa.
Mutta toisaalta, mä osaan arvostaa sellaisia asioita, jotka monelle ovat jotenkin itsestäänselviä, kaunista aurinkoista päivää, kun pääsee ulos, kivuttomia hetkiä, tavallista arkea. Joten, luulen ja haluan uskoa, että kuitenkin kaikkien sairauksienkin kanssa elämässä on paljon kaunista ja hyvää ja että joissain asioissa saatan olla toisaalta onnellisempikin kuin joku muu. Toki olen uskossa, joten sekin varmaan vaikuttaa siihen, miten koen elämäni.
Miten uskonto ,usko auttaa sinua kivuissasi?
Hankalina päivinä pystyn ajattelemaan, etten ole yksin, minunkin elämälläni on tarkoitus ja että Jumala näkee minun tilanteeni ja on kanssani. Itselleni sillä on suunnaton merkitys, mutta ymmärrän, että jos ei ole uskossa ei välttämättä voi kuvitella miten se auttaa kestämään vaikeuksia. Ja toisaalta, välillä myös kyselen Jumalalta miksi minun pitää olla sairas, eli tavallaan on myös joku, joka kuulee mun valituksen ja surun tilanteestani. Koen saavani Jumalalta lohtua noissa tilanteissa. Toki on vaikeita ja kamalia päiviä, jolloin epätoivo meinaa iskeä, ei usko tee minusta epäinhimillistä ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Ukko vaihtoon, jos siitä on enemmän riesaa kun iloa.
Minäkin olen monisairas, käyn kuitenkin sitkeästi töissä. Elämä voisi olla paljon huonompaakin, sen ne sairaudet tekevät ettei pidä yhtään päivää itsestäänselvyytenä.
Naamakirjaan en aikaa tuhlaa. Enkä valittamiseen, mikään ei minun tapauksessani koskaan ole parantunut sillä, että (muille kun hoitohenkilökunnalle) avaudun sairauksistani.
Miten olet onnistunut saamaan työpaikan? Mulla on kovia kipuja oikeassa kädessä, en pysty mitään tyhjää kahvikuppia painavampaa pitelemään kädessä enkä juuri muutakaan sillä tekemään. Pukeminenkin on hankalaa. Tämä on aiheuttanut masennusta ja unihäiriöitä kun tuntuu välillä niin toivottomalta koko elämä, pelkään etten koskaan pääse enää työelämään yhtään mihinkään. Antaisin mitä vaan että olisin terve työtön niin olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet ja toivoa päästä töihin ja saada rahaa elämiseen.
Mies laittoi taas niin ilkeän viestin watsupissa ja pitäisi tsempata kun lapsella lyhyt koulupäivä ja tulee kaverin kanssa koulusta jo kahdentoista jälkeen.
Elämä ei ole koskaan turhaa. Tuttavapiiriin kuuluu kyllä eräs, joka ensin on vaatimalla vaatinut itselleen kuntoutusta ja kun kuntoutus nyt sitten näyttää vain pahentavan sairauden oireita eikä pysty enää itsenäisesti liikkumaan yhtään, syyttelee lääkäreitä ja tekee jatkuvasti faceen päivityksiä.
Jotenkin ihmettelen sitä että miksi pitää sitten niin paljon repiä ja riuhtoa kuntoutksessa että sen jälkeen tarvitaan kipulääkkeitä ja päivystyskäyntejä? Jos kroppa menee koko ajan huonommaksi tästä ns. kuntoutuksesta niin mitä järkeä on yhteiskunnan maksaa siitä?