Pelottavaa olla raskaana

Olen raskaana viikolla 11 ja päivä päivältä epäilen aina enemmän onko tässä mitään järkeä.

Halusimme lasta yhdessä. Olen aina sanonut ja ajatellut, että en halua lapsia, mutta kun muutkin ikäiseni 25-30v naiset alkoivat lisääntymään niin siitä se vauvakuume sitten iski.

Mies on haltioissaan tulevasta vauvasta, silittää jo mahaani, alkoi suunnitella vauvan huonetta, kertoi jo töissäkin, että jää sitten loppuvuodesta isyyslomalle jne. Itse vain oksennan aamusta iltaan, kärvistelen töissä ja sitten töiden jälkeen en jaksa tehdä mitään, kun väsyttää. Koen itseni ihan saamattomaksi vaikka koitan ajatella järjellä ja olla armollinen itselleni. Lisäksi myös mietityttää, onko tälläisestä täydellisyyden tavoittelijasta, suorittajasta hyväksi äidiksi?

Olen mielestäni aina keskittynyt uran luomiseen ja nyt pelottaakin ajatus, että joudun jättämään sen tauolle. Toisaalta ajatus on kiehtova, että saisi pitää pienen tauon puurtamisesta ja tulevaisuuden suunnittelusta, kun se harvoin kuitenkaan menee ihan niin kuin on suunnitellut. Kuitenkin tuntuu, että nyt olisi kaikkea muuta mihin pitäisi keskittyä tulevaisuuden kannalta. Sain kutsut kahteen haastatteluun, jotka olisi ihan unelmieni täyttymys ja veisi taas urallani eteenpäin, mutta nyt tuntuu, että joudun kieltäytymään, koska jäisin kuitenkin pian äitiyslomalle. Onko lapsen kannalta huono, jos pitäisin vain minimi ajan äitiyslomaa ja lopun ajan olisi isä hoitamassa? Mieheni sanoi, että lapsi tarvii äitiä.

Kuulostan ehkä todella kylmältä ja tunteettomalta, mutta itse koen, että kasvoin köyhyydessä enkä halua lapselleni samaa. Miten muut ajattelevat näissä tilanteissa?