Ammatillinen itsetunto kateissa. Ahdistaa.

Työuupumus, masennus

Masennukselta tai burnoutilta vaikuttaa. Ota yhteyttä työpsykologiisi.

Sama kun minulla! Mulla on se, että koulutus ei vastaa työtä ollenkaan, joten en kyllä oikeasti osaakaan työtäni..vaikka teoriassa vastasi muttei käytännössä. Viimeksi tänään hävetti oikein huolella! Ei tämä sinua ap varmaan lohduta mutta et ole yksin! 

Itse kävin työpsykologilla myös henkisten vaivojen takia, mutta eihän siitä mitään hyötyä ole ellei itse ole sellasella saikkua anelevalla asenteella, vaan sairaalloisena suorittajana silti pitäisi työt vaan hoitaa vaikka pää kainalossa.

Täälläkin yksi kohtalotoveri, sillä erolla että olen yrittäjä. Voin johonkin rajaan asti jäädä sängyn pohjalle makaamaan, ja olen jäänytkin. Kohta tilanne pääsee niin pahaksi, että yritys varmaan kaatuu. :/

Varmaan tosiaan masennus, työuupumus, vaihdevuodet tai kilpirauhasen vajaatoiminta. Lisäksi jos esimies on vielä sellainen, ettei koskaan kehu, vaan ottaa puheilleen vain, jos on jotain huomautettavaa työstä, niin ei ihme että ihmisen ammatillinen itsetunto murenee.

Minä olen opettaja, ja itselläni on ollut tuollainen rehtori esimiehenä. Onneksi osasin suhteuttaa asian, koska itse opettajana tiedän, että oppilaita eivät jatkuvat ja pelkät moitteet motivoi. Jokainen kaipaa onnistumisen kokemuksia innostuakseen ja jaksaakseen puurtaa. Suomen työpaikoilla kiitetään ja annetaan hyvää palautetta aivan liian vähän.

Mukavaa löytää kohtalontovereita. Olen ollut täällä töissä useita vuosia, mutta en koko ajan samassa työkohteessa. Joskus ennen pidin työstäni enemmän ja työpaikalla oli itsevarmempi olo. En tajua, milloin työnteostani ja elämästäni on tullut tällaista. Ehkä tämä on masennusta. 

Aamuisin minustakin tuntuu, että tekisi mieli jäädä sängynpohjalle makaamaan, mutta jotenkin pääsen ylös. Itse myös huomaan olevani liian tunnollinen ja suorittaja ja otan asiat liian raskaasti. 

ap. 

Onko töissä tapahtunut jotain sellaista, joka ajoittuisi samoihin aikoihin oman muutoksesi kanssa?

Itselläni oli töissä samanlaiset fiilikset. Ne pahenivat vähitellen. Käänne huonompaan tapahtui, kun oma lähiesimieheni jätti tukematta minua tiukasti työhön liittyvässä tilanteessa, jossa olin ehdottomasti kuvitellut että hän on takanani. Samaan aikaan kun jäin tämän takia huonoon asemaan, hän otti krediittiä minun tekemästäni työstä. Tuollainen oli minulle täysin uutta, ja lamaannuin. Lamaantumiseni ja laskenut suoritukseni huomattiin nopeastikin, ja rupesin saamaan työnjohdoltani holhoavia ohjeita (siis sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät tienneet näistä aikaisemmista tilanteista).

Kaikki tämä oli myrkkyä työmotivaatiolleni. Tunsin itseni surkimukseksi, ja luottamus omaan työyhteisöönkin oli huono. En sosialisoinut entiseen malliin ja töiden tekeminenkin tuntui ahdistavalta, kun ennen olin tehnyt ilolla ja aina laittanut mukaan ekstraakin.

Kevättalvella päätin että jotain on pakko tehdä. Päätin puhua asiasta suoraan. Pelotti kyllä, koska pidin mahdollisena että uran suhteen nousee sitten seinä pystyyn samassa paikassa. En kuitenkaan voinut kuvitella tekeväni töitä näin lopun ikääni. Kutsuin paikalle kaikki osalliset johdon henkilöt.

Keskustelutilanne oli kiusallinen, mutta sain sanottua kaiken mikä painoi mieltäni. Ja iso yllätys oli, että lähiesimieheni myönsi toimineensa väärin ja oli pahoillaan. Muut johdon henkilöt pahoittelivat holhoavaa otettaan. Sovittiin yhdessä puhtaalta pöydältä miten jatkossa toimitaan. Ja mikä parasta, ilma oikeasti puhdistui ja keveni heti. Meistä tuli taas läheisiä työporukan kanssa ja ilo on palannut. Tuosta episodista oli sekin hyöty, että nykyään puhutaan asioista enemmän oikeilla nimillä ja ääneen.

Toivon että löydät pian sen asian mikä sinua painaa.

Vitsi, voisi olla kuin minun näppäimistöltä... ihan yhtäkkiä viime aikoina on ollut juuri sana tunne. Tuntuu kuin en enää osaisi mitään, tunnen itseni arvottomaksi ja nobodyksi...

Tuo on kyllä ihan totta, että töissä ei saa ikinä mitään kehuja. En edes muista, milloin viimeksi olisin kuullut mitään positiivista itsestäni. Pitäisi kai olettaa, että jos ei sanota mitään, niin kaikki on hyvin, mutta se olisi joskus mukavaa kuulla. Ehkä moitteitakaan ei ottaisi maailmanloppuna, jos joskus kuulisi hyvistäkin asioista. 

ap. 

Töissä on tapahtunut jotain muutoksia pidemmän aikaa ja nämä tuntemukseni ovat pahentuneet pikku hiljaa varmaan sinä aikana. Olen ollut aina luonteeltani epävarma ja kaipaan vahvistusta tekemisilleni. Senkin takia olisi kivaa saada joskus positiivista palautetta. 

En oikein tiedä, kenelle tästä puhuisin. Pomoille en kehtaa sanoa ja työterveyteenkin hävettää mennä rääkymään ja vollottamaan. 

ap. 

Vierailija kirjoitti:

työterveyteenkin hävettää mennä rääkymään ja vollottamaan. 

ap. 

Heille maksetaan siitä, että kuuntelee sun rääkyntää ja vollotusta. Oikeasti mene juttelemaan heille ennen kuin on liian myöhäistä.

t. burn outista toipuva

Ehkä minä sitten tilaan ajan jonnekin. En enää jaksa tätä oloa. Voiko masennukseen liittyä myös nopeat mielialojen vaihtelut?

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Onko töissä tapahtunut jotain sellaista, joka ajoittuisi samoihin aikoihin oman muutoksesi kanssa?

Itselläni oli töissä samanlaiset fiilikset. Ne pahenivat vähitellen. Käänne huonompaan tapahtui, kun oma lähiesimieheni jätti tukematta minua tiukasti työhön liittyvässä tilanteessa, jossa olin ehdottomasti kuvitellut että hän on takanani. Samaan aikaan kun jäin tämän takia huonoon asemaan, hän otti krediittiä minun tekemästäni työstä. Tuollainen oli minulle täysin uutta, ja lamaannuin. Lamaantumiseni ja laskenut suoritukseni huomattiin nopeastikin, ja rupesin saamaan työnjohdoltani holhoavia ohjeita (siis sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät tienneet näistä aikaisemmista tilanteista).

Kaikki tämä oli myrkkyä työmotivaatiolleni. Tunsin itseni surkimukseksi, ja luottamus omaan työyhteisöönkin oli huono. En sosialisoinut entiseen malliin ja töiden tekeminenkin tuntui ahdistavalta, kun ennen olin tehnyt ilolla ja aina laittanut mukaan ekstraakin.

Kevättalvella päätin että jotain on pakko tehdä. Päätin puhua asiasta suoraan. Pelotti kyllä, koska pidin mahdollisena että uran suhteen nousee sitten seinä pystyyn samassa paikassa. En kuitenkaan voinut kuvitella tekeväni töitä näin lopun ikääni. Kutsuin paikalle kaikki osalliset johdon henkilöt.

Keskustelutilanne oli kiusallinen, mutta sain sanottua kaiken mikä painoi mieltäni. Ja iso yllätys oli, että lähiesimieheni myönsi toimineensa väärin ja oli pahoillaan. Muut johdon henkilöt pahoittelivat holhoavaa otettaan. Sovittiin yhdessä puhtaalta pöydältä miten jatkossa toimitaan. Ja mikä parasta, ilma oikeasti puhdistui ja keveni heti. Meistä tuli taas läheisiä työporukan kanssa ja ilo on palannut. Tuosta episodista oli sekin hyöty, että nykyään puhutaan asioista enemmän oikeilla nimillä ja ääneen.

Toivon että löydät pian sen asian mikä sinua painaa.

Sä olit suoraselkäinen ja rohkea. Arvostan! Ja hienoa, että keskustelu auttoi.

Ap täällä taas. Mietin tällä hetkellä irtisanoutumista sen takia, että pelkään saavani potkut. Ei kukaan ole koskaan vihjannutkaan siihen suuntaan, mutta tunnen olevani niin surkea. Luin tuota toista keskustelua työkavereiden potkujen syystä ja nyt olen hysteerinen.

Huijarisyndrooma?