Lue keskustelun säännöt.
Ravintolassa tai kylässä käyminen yhdessä, toinen lähtee kotiin
28.04.2019 |
Kun lähdemme yhdessä mieheni kanssa jonnekin illanviettoon, ja jossain vaiheessa normaalisti toiselle tulee halu lähteä kotiin, tai vaikkapa toiseen baariin, tanssimaan, syömään, tms.
Itselleni on jotenkin selvää, että pariskuntana kumpikin joustaa hieman, ja ilta liikutaan pääsääntöisesti yhdessä. "Lähdetäänkö menemään?" Johon, joo, tai esim: "jutellaan vielä hetki näiden ihmisten kanssa, juodaan vielä yhdet täällä, tms." Ja kaikki on hyvin.
Monesti tahtoo kuitenkin käydä niin, että kompromissia ei tule kumppanini puolelta. "Lähdetäänkö jo tästä baarista" johon tulee vastaus: "Mene vaan kotiin tai minne haluat, minä jään tänne kavereitteni kanssa" Tästä koenkin että omaa fiilistäni ei huomioida mitenkään. Tästä on seurannut se, että en mielellään edes ehdota mitään, vaan koitan sopeutua kumppanini haluihin, kaikkineen menoineen, ja niitä menohaluja tuntuu olevan aamuyön tunneille sakka. Toisinaan hän saattaa järjestää jopa minulta kysymättä viikonlopun menoja, ja hänen mielestä usein voin kyllä lähteä mukaan hänen ja hänen/meidän kavereidensa kanssa, tai jäädä kotiin, tai mennä jonnekin muualle.
Naimisissa olemme olleet jo kauan ja lapsetkin ovat jo aikuisia. Rakkautta ja välittämistä suhteessamme on paljon. Keskusteluyritykset tästä aiheesta aiheuttavat yleensä riitaa: "Sinä et minun menoja määräile, tai Pitääkö aina olla kuin iilimato" jne. muuta puollustuskantaa. Itsekin tykkään kyllä bilettää ihan hyvin, mutta joskus aamuyön tunteina jolloin olen tullut aikaisemmin kotiin, ajattelen odotellessani että onkohan tuo ihan rehellinen menoistaan.
Kommentit (8)
Huh kyläily on raskasta eikä baarissa tee mitään varattuna. Miksi edes vaivautua lähtemään omasta kodistaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on ihan ok, että lähdetään eri aikaan kotiin. Meillä menee kyllä tasaisemmin, kumpi tahtoo milloinkin lähteä aiemmin kotiin ja milloin jäädä. Molemmille käy hyvin näin.
No mulle on selvää, että toinen saa lähteä kotiin jos haluaa ja toinen saa jäädä jos haluaa. Tosin mulla ei ole luottamuspulaa. Näin ollaan aina tehty, eikä asiasta ole ollut riitoja. Vaikka olemme pariskunta, olemme myös kaksi itsenäistä aikuista, joilla on joskus eri fiilikset. Voidaan lähteä illanviettoihin myös täysin omilla tahoillamme. Kannattaa nyt eka miettiä omaa ajatteluaan, miksi oletat toisen olevan epäluotettava. Johtuuko hänen käytöksestä vai sinun ajatuksistasi?
Ja mun mielestä on kyllä todella normaalia järjestää omia viikonloppumenoja kumppanilta kysymättä, jos nimenomaan ei ole muuta sovittu eikä huolehdittavia lapsia ole. Ei meillä kumpikaan ainakaan kysy lupaa.
Anna puolison mennä ja elä omaa elämääsi. Kun mies järjestää jotain yhteistä kysymättä sinulta, voit aina kieltäytyä.
Ei toisessa ole pakko roikkua. Jos mies ei halua kotiin, vaikka sinä haluat, niin senkun lähdet. Seuraavana päivänä elä normaalia omaa elämääsi tekemättä elettäkään sen eteen, että kummastelisit miehen kotiutumista klo 5 aamulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minusta suurin ongelma tuossa tuntuisi olevan se, ettei asiasta voida käydä normaalia keskustelua, ei niinkään se miten kukainen kulkee tai on kulkematta.
Oletko suhteessa oikean ihmisen kanssa, jos menot ovat huomattavan erilaisia? Onko suhteenne enemmän arkiasioiden huolehtimista, kuin jakamista ja intohimoa?
Me olemme liikkuneet yhdessä lähes aina, koska se on antoisaa. Koen tapaavani enemmän mielenkiintoisia asioita ja ihmisiä, kun en pysyttele aina vain omassa kaveripiirissäni. Olemme löytäneet erittäin mukavia ihmisiä ystäviksemme, niin minun menoista kuin miehenkin työn ja harrastusten kautta tulevista ihmisistä.
On varmaan myös hyvin erilaisia parisuhdemalleja, ja tuo menemisen malli ei ilmeisesti ole ihan tasapainossa teidän kohdallanne. Itse pitäisin pienesti häiritsevän itsekkäänä miestäni, jos hän jättäisi minulle mainitsemasi vaihtoehdot, eli ei juuri mitään, jos käsitin oikein kirjoitukestasi.
Noin 10 vuotta sitten ajauduimme pikkuhiljaa etäämmäksi toisistamme, ja muistan, kuinka kummallekin meistä muodostui mm. omat kaveripiirit entisten yhteisten tuttujen pariskuntien sijaan. Mieheni hakeutui sinkkuihmisten pariin, ja osin omatkin ystäväni alkoivat olla enemmän väljähtyneiden suhteiden ja sinkkujen sekamelskaa. Tilanne eskaloitui omalla kohdallani siihen, melkein petin miestäni. Tämä episodi herätti ajattelemaan miksi ylensäkin olen parisuhteessa, koska näytti siltä että saan kaiken tarvitsemani sosiaalisen ja melkeinpä seksuaalisenkin huomion kaveripiiristäni. Onneksi pystyimme keskustelemaan asioista, ja ymmärsimme alkaa arvostamaan toisiamme ja avioliittoamme. Mieheni oli samaa mieltä, kaipa meillä oli vaan jokin kriisi noina aikoina josta selvittiin, onneksi.
Pakkoko sitä on aina symbioosissa elää? Mikään ei estä toista lähtemästä ja toista jatkamasta iltaa. Ei tuo ainakaan meille ole koskaan mikään ongelma ollut.