Miksi väitetään että älykkäillä ihmisillä olisi vähemmän mt-ongelmia?
Se on kyllä totta että monet ongelmaiset on sikäli simppeleitä tapauksia että ei ole kummoinen ajattelun taso ja se onkin osasyy siihen miksi ongelmiin jää jumiin, kun on heikko itsereflektion kyky ja heikkl kyky kehittää ajatteluaan. Mutta poikkeuksiakin on, ja ne onkin sitten sellaisia että terapiakin on vaikeaa kun ihminen on omassa ajattelussaan jo käynyt läpi nekin jutut mitä jollain terapeutilla voisi olla sanottavaa ja opetettavaa. Voiko terapeutti auttaa itseään älykkäämpää ihmistä? On se ainakin paljon vaikeampaa kuin itseään vähän tyhmemmän (tai ajattelultaan kehittymättömän, eihän se aina silkkaa tyhmyyttä ole) auttaminen.
Kommentit (6)
Sehän on juuri toisinpäin. Tutkitusti.
Tämän takia sopivaa terapeuttia on ollut vaikea löytää. Minulle ei toimi lohdutus ja kannustus, jos sille ei löydy faktaa taustaksi.
Väitetään myös että vegaanit ja kasvisintoilijat ovat neurootisempia, ahdistuvaisempia ja herkempiä masentumaan.
Väitetään myös että lihansyöjät ovat leppoisampia ja pitkäjänteisempiä.
Riippuu ehkä mt-ongelman laadusta?
Toisaalta korkean älykkyyden ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön välillä on tutkitusti yhteys: https://www.tekniikkatalous.fi/tiede/tuore-tutkimus-vahvistaa-korkealla…
Mutta toisaalta:
"Yleisen uskomuksen mukaan älykäs ihminen altistuu helpommin mielenterveyden häiriöille, kuten masennukselle ja itsetuhoiselle käyttäytymiselle. Tämä on kuitenkin osoittautunut täysin päinvastaiseksi: mitä korkeampi on yleisälykkyys lapsuudessa tai murrosiässä, sitä pienempi riski on sairastua myöhemmin esimerkiksi masennukseen, skitsofreniaan, päihderiippuvuuteen tai persoonallisuushäiriöihin, Lääkärilehti kertoo." https://www.ksml.fi/kotimaa/L%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rilehti-%C3%84lykkyys-s…
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minusta asia on toisinpäin.