Lapsen hankkiminen yksin?

Ilman isää varttuneena naisena sanon, että älä tee sitä. Oon kärsinyt isäongelmista ja käynyt terapiassa lähes koko elämäni ajan.

On täysin eri asia hankkia lapsi lahjasoluilla yksin kuin kasvaa isänsä hylkäämänä lapsena. Tutkimusten mukaan itsellisten äitien lapsista kasvaa yhtä hyvin pärjääviä ja menestyneitä kuin normaalien heteroparien lapsista. Ainoa ero oli, että itsellisten naisten lapsilla on hieman huonompi itsetunto ja vähemmän mielenterveysongelmia kuin heteroparien lapsilla. YH-äitien lapsiin yhdistetyt ongelmat eivät olleet muita samalla tulotasolla eläneitä lapsia suurempia tai yleisempiä. Ongelmanuoria yhdistävä tekijä oli fyysisesti tai henkisesti lapsen hylännyt isä ja lapset oireilivat tätä hylkäystä, ei isän puuttumista.

Ja unohtui vielä sanoa, että itsellisten naisten lapset olivat perhekeskeisempiä kuin heteroperheessä kasvaneet lapset. He siis pitivät aikuistuttuaan enemmän yhteyttä vanhempaansa ja sisaruksiinsa kuin heteroperheen lapset.

Itse harkitsin samaa muutama vuosi sitten... Miestä en ole löytänyt tai siis lähinnä sellaista kumppania, joka haluaisi lapsia. Suhteet päättyvät yleensä siihen, kun tulee puhe tulevaisuuden suunnitelmista. Miehet eivät lähtökohtaisesti halua sitoutua edes vakavaan parisuhteeseen saati sitten, että haluaisivat perustaa perheen. Itsellä kuitenkin oma moraali sotii vastaan sitä ajatusta, että menisin yksin hedelmöityshoitoihin tai hankkiutuisin raskaaksi muka vahingossa deittikumppanin kanssa.

Tänä vuonna täytän 40 vuotta ja alan olla menettänyt toivoni sen suhteen, että ihme tapahtuisi ja joku mies haluaisi perustaa perheen kanssani. Täytyy löytää uusi motivaatio elää ja tehdä asioita. Tähän mennessä olen tehnyt valintoja sen mukaan, mikä sopisi parhaiten parisuhteelle.

Vasta yksi lapsi on hankittu yksin. Sillekin kävi niin köpelösti, että tapahtumaa on jo kohta 2000 vuotta muisteltu.

Facebookissa on ryhmä, jonka kautta voi löytää näitä samassa tilanteessa olevia. Liittykää siihen.

Olen miettinyt asiaa, kun ei ole löytynyt perhettä haluavaa miestä. Nyt minua pelottaa miten pärjään ilman tukiverkkoja ja entä jos lapsella olisi pahoja terveysongelmia?

Mietin myös paljon miten pärjäisin nykyisessä työssäni, kun joudun pari kertaa kuussa tekemään työmatkojen vuoksi pitkiä päivi - tässä vissiin apuun voisi tulla vuoropäiväkoti. Uutta työtä, kun on hieman vaikea saada ja jälkikasvun hoitaakseni kunnolla tarvitsisin nykyisen tulotasoni ja joustavan työajan. Lapsi on myös pieni vain muutaman vuoden.

Toki minulla on vanhemmat, sisaruksia ja ystäviä, mutta ei oikein ketään, johon voisin oikeasti luottaa apuna muussa kuin hätätilanteessa. Hätätilanteessa sitten tulee myös se viranomainen apuun. Vanhempani ovat siis liian vanhoja ja sisaruksilla/ystävillä omakin katras hoidettavana eikä kukaan ole "samassa elämäntilanteessa", jolloin voisi vuorotella luontevasti.

Mä olisin kysynyt tähän liittyen jos joku tietää, että voiko pienituloinen yksinäinen nainen saada lapsen tätä kautta vai onko keinohedelmöitys vain hyvätuloisten ja rikkaiden etuoikeus?

Odotan esikoistani, joka syntynee lähipäivinä. Olen hänet siis hankkinut yksin lapsettomuushoidoilla, ja olen sinua (aloittajaa) muutaman vuoden nuorempi.

Olen aina tiennyt haluavani lapsia (useamman), ja teinistä asti ollut töissä lasten parissa (lisäksi ollut myös ammattini mukainen työ toisella alalla). En ole koskaan kaivannut parisuhdetta, mutta lapsia kyllä, joten sinänsä itselläni ei ole ollut tarvetta odotella sitä oikeaa kumppania.

Kasvoin itse yksinhuoltajaperheessä (isäni kanssa olin tekemisissä viimeksi 1-vuotiaana), joten tiedän millaista ns. "isättömänä" eläminen on, eikä se ole koskaan minua haitannut. Minulla oli onnellinen elämä äitini ja sisarusteni kanssa. Matkustimme kerran vuodessa ulkomaille, nauroimme paljon, meillä oli lemmikkejä ja sain harrastaa mitä halusin. Kouluissa pärjäsin aina hyvin ja kavereita itselläni on aina riittänyt.

Nykypäivänä niitä ns. mielenterveysongelmia on ihan yhtä lailla ydin-, uus- ja yksinhuoltajaperheiden lapsilla, joten niistä en osaa olla huolissani. Teen kaikkeni tarjotakseni lapselleni hyvän ja onnellisen elämän, ei siihen ydinperhettä tarvita, vaan aitoa halua olla lapsensa kanssa ja rakkautta. Ydinperheetkin voivat hajota, joten turha niihin on tuudittautua. Lisäksi mielenterveysongelmat ovat kai jollain tapaa perinnöllisiä ja ainakaan omassa suvussani ei niitä ole, joten senkin puolesta olen onnellisessa asemassa.

Lapsettomuushoidot/ hedelmöityshoidot eivät sitten välttämättä ole ihan läpihuutojuttu, koska niihin saattaa upota paljon aikaa ja rahaa, ja se epävarmuus niiden onnistumisesta on varmasti se vaikein asia. Lisäksi työkuviot pitää sovittaa hoitojen aikatauluihin yms. Onnistumisen jälkeen toki on maailman kiitollisin olo, vaikka itsellänikin tähän yhteen pikkuiseen kului rahaa n. 15 000 euroa.

Soita jollekin niistä jotka ottivat osaa siihen ohjelmaan, jossa halutaan vanhemmiksi ilman parisuhdetta. Tai jos hakuaika on vielä meneillään niin hae siihen. Saat sitten kuitenkin osallistuvan isän.