Kuvitteletteko fiktiivisten henkiloiden elamaa tai erilaisia tarinoita paassanne? Onko teilla mielikuvitusystavia? Mita ajattelette joutoaikoina?

Viimeisin tarinani alkoi Rooma-sarjasta. Näiden mielikuvitustarinoiden ansiosta tulee perehdyttyä asioihin joihin ei muuten törmäisi, kuten otin selvää silloisten laivojen ja asuntojen rakenteesta.



Jos olisi oikein viitseliäs, näistä saisi aikaan vaikka kirjan. Lähinnä sellaisen varhaisnuorten tasoa olevan, kunhan poistaisi seksikohtaukset ;)



Mutta tuo ihan toisenlaisten ihmisten nahkoihin asettuminen ei minulta onnistu. Sivuhenkilöissä voi toki olla monenlaisia ilkeitäkin piirteitä, mutta luulen että hahmoni olisivat paperilla aika stereotyyppisiä.

Näiden mielikuvitustarinoiden ansiosta tulee perehdyttyä asioihin joihin ei muuten törmäisi, kuten otin selvää silloisten laivojen ja asuntojen rakenteesta.

Mä olen oppinut paljon esihistoriallisesta elämästä. Joskus vuosia sitten luin Jean Auelin kirjat, ja niistä sain jonkin kipinän kuvitelmiin elämästä kivikaudella. Niitä mulla on edelleen. Samoin kuvitelmia, joissa joku suuri mullistus tuhoaa nyky-yhteiskunnan, ja minä ja perheeni (ja joskus muitakin ihmisiä) selvitään. Kuvittelen, kuinka me järjestettäisiin elämäämme: rakennettaisiin suoja, etsittäisiin ruokaa ja elettäisiin luonnon ehdoilla kuin kivikauden ihmiset :)

sotasankari, jolla hirveitä traumoja mutta porskuttaa vaan eteenpäin... Onkohan tämä normaalia?

Lapsetkin alkaa jo olla isompia että omien ajatusten kanssa saa olla useammin vaikka elämä muuten onkin aika hektistä lentoa.

Saippuasarjat ja viihderomaanit ovat minusta typeriä ja stereotyyppisiä, mutta omat kuvitelmani ovat juuri tuota ¿tapaan sattumalta kuuluisan näyttelijän ja meillä synkkaa heti¿ ¿tasoa. En tietenkään ole aivan oma itseni näissä jutuissa vaan vähän kauniimpi ja vähän kiinnostavamman elämän elänyt. Haaveilen ja suunnittelen kyllä myös asioita, jotka ehkä voisin toteuttaa: uusi työ, paikkakunnan vaihto, kesäpaikan hankinta.



Joskus mietin, että olisiko parempi panna töpinäksi ja tehdä jotain todella repäisevää sen sijaan, että haaveilee kiehtovammasta elämästä. Toisaalta tämä on minun pakoani siinä missä viihde ehkä on sitä jollekin toiselle. Tuskin kovin pitkään nauttisin julkkiksen elämästä, pyörryttävistä romansseista tai valtavan vaativasta työstä. Hyvä tavallinen mies, kiva duuni ja aikaa perheelle on ehkä kuitenkin se mitä reaalielämässä tahdon ja mihin tyydyn. Unet ovat erikseen.

Mulla on myöskin muutama tarina, joita kehittelen päässäni, usein just esim. nukkumaan mennessä tai työmatkalla bussissa. Olen huomannut että näitä on puuskittain, esim. kun töissä on erityisen stressaavaa eikä huvita mennä sinne, tai muuten vaan stressaava elämäntilanne. Pääsee vähän pakoon... Aina ei jaksa keskittyä lukemiseen tai telkkariinkaan.



Mun tarinoissa päähenkilö on etäisesti minua muistuttava hahmo, joka esim. vaikean elämäntilanteen jälkeen rakentaa elämäänsä uudelleen.

Siksipä onkin tullut pidettyä ne omana tietona.



Nuo selviytymistarinat eri muodoissa on olleet mullakin vahvasti mukana, varsinkin nuorempana. Joihinkin liittyi aikamatkustus.



Auelin lisäksi virikkeitä saa ...hitsi kun en muista kirjailijan nimeä... moniosainen paksujen kirjojen sarja, mm. Syysrummut, Tuliristi, päähenkilöinä Claire ja Jamie 1700-luvulla. Ai niin Diana Gabaldinihan se oli.



Se edellinen uppista.

Käytännöllisempiä kuvitelmia (selvien suunnitelmien lisäksi) minulla ovat erilaiset " mitä jos" -jutut. Mitä tekisin, jos tämä jää jolla kävelen täysin yllättäen pettäisikin tai jos täällä syttyisi tulipalo tai jos tapahtuisi liikenneonnettomuus ja olisin ensimmäisenä paikalla. Uskon, että näistä " mielikuvaharjoitteista" saattaisi olla jopa hyötyä, jos jotain sellaista tapahtuisi.

Itsellänikin oli tuo harrastus lapsena ja vielä teini-iässäkin. Nyt aikuisena se on jäänyt. Minulla oli useita eri tarinoita meneillään ja ajattelin niitä aina jatkokertomuksina kun oli jokin tylsä hetki. Tajusin jo lapsena, ettei kaikilla ole tällaisia ja siksi olin niistä hiljaa. Teininä kirjoitin paria tarinaa ylöskin, mutta eivät taida olla enää tallella.

Mulla ei ollut hirveesti kavereita yläaste aikana, joten uppouduin sitten tähän mielikuvitus maailmaani. Tylsät historian yms tunnit meni myös rattoisasti omissa mietteissä.



Nuoruuden tarinoissa päähenkilö oli aina kaunis, suosittu ja hänen rakkauselämänsä oli täynnä suuria tunteita ja yllättäviä käänteitä.



Nykyäänkin harrastan noita " rakkaustarinoita" , mutta myös niitä missä mieheni on lähtenyt ja olen jäänyt kahden lapsen yh:ksi. Kuinka elämäni sen jälkeen rakentuu.



Välillä tarinoiden henkilöt on amerikkalaisia tai brittejä, jolloin koko tarina kulkee päässäni englanniksi.

Mä olen jotenkin aina ajatellut, että vain minä liitelen siellä mielikuvitusmaailmoissa. Mulla on varmaan satoja eri juttuja joita kuvittelen. Joissakin olen itse kaikkea mitä haluaisin olla, kaunis, hoikka, sanavalmis, fiksu, väliin jopa sankarillinen. Usein menestyvä kirjailija tai palvottu näyttelijä.



Joskus kuvittelen aivan mielettömiä, millaista olisi elää Keski-maassa ja muuta vastaavaa.



Joo ja välillä menee tähän: " Jos mä olisin Brooke niin sanoisin kyllä Ridgelle..." Mutta vain hyvin väsyneenä;D



Joskus sitten nautin suuresti käymällä etukäteen läpi tulossa olevia tapaamisia ja keskusteluja yksityiskohtaisesti. Monesti myös hekumoin, miten sanoisin joillekin ihmisille suorat sanat joistain asioista.



Joskus mietin, enkö ole menestynyt kummemmin elämässä, kun olen liian hyvä kuvittelemaan menestystä. Minulta jää asiat oikeasti toteuttamatta kun elän niissä, vaikka ne eivät ole tottakaan.



Toisaalta taas elämäni on rikasta, ja pystyn olemaan vähään onnellinen. Jos jotain puutuu, voin kuvitella parempaa ja paeta arkea koska tahansa.



Mielikuvitus on todella lahja!

Enkä myöskään ole homo tai kakkaa housuun kuten te.

kuuluisa filmi- tai pop-tähti, joka kävelee punaisella matolla jne. :))))

Usein tarinoiden päähenkilö on minun alteregoni, mutta saan häneen vaikutteita myös monista tutuistani.

Enää ei tulis kyllä mieleenkään... lähinnä mietin omia kuvioitani, jotka on usein kun suoraan jostain saippuasarjasta.



Minkä ikäinen olet ap?

tää on jämähtänyt kuitenkin opiskeluaikaan, enkä enää osaa samoin kehittää tarinaa. Toisaalta joskus innostun hiomaan (jos vaikka illalla ei tule uni) " vanhoja jaksoja"

Kolmekymppisenä alkoi päässä vilistä taas! :)



t. 3

Silloin kun omassa elämässä tapahtuu vähän enemmän, se jää, mutta nyt on taas niin tasaisen tylsää, että mielikuvituselämä on tarpeeseen. Etenkin bussissa työmatkoilla ja illalla ennen nukahtamista kehittelen mielikuvitusmaailmoja ja " päiväunia" - mulla on oma elämä sen verran hyvin hallussa, ettei sitä tarvitse kokoa ajan pohtia.

Minulla on muutama sellainen teema, jota tarkkaan ajattelemalla ja suunnittelemalla saan aina rauhoitettua itseni mukavasti uneen. Ne on tietysti sellaisia " dekkarin" tai ainakin romaanin pätkiä, joita en kuitenkaan suunnittelekaan ikinä kirjoittavani käsikirjoitukseksi asti.



Rakkain teemani on sellainen, että menen siivoamaan (siis todella SIIVOAMAAN) sairastavan poikamiehen kotiin tai sitten vanhaan asumattomaan taloon, joka pitää saada asumiskuntoon jollekin tuntemattomalle ja siivoankin paikat aina yksityiskohtia myöten kuntoon ; ) mutta samalla alkaa jokin tarina kehkeytyä tavaroista tai papereista, joita asunnoista löydän. Ja ei, ne eivät edes tuolla poikamiehen asunnossa ole mitään seksitarinoita ; ) Mä voisin kirjoittaa näistä sivutolkulla!

Nykyään teen sitä, että kuvittelen että oma elämäni on tv-sarjaa tai elokuvaa. Kelaan läpi tapahtuneita juttuja ja käännän ne englanniksi, sitten näen ne ikäänkuin näytelmänä päässäni. Jos myös mietin omaa elämääni romaanina ja kirjoitan päässäni dialogia siitä. :)



Tämä siis minulla on korvannut fantasiat. Oma elämäni on tosiaan sen verran mielenkiintoista ja tapahtumarikasta, etten tarvitse mitään kuvitteellisia hahmoja tai tapahtumia.



t. 4