Lue keskustelun säännöt.
Rikosten sovittelu! Älkää ikinä sopiko väkivaltarikosta!
19.04.2019 |
Karemeaa että syyttäjä esittää väkivaltarikosten sovittelua. Sellaistenkin missä tullaan puskista pänttäämään kuin vierasta sikaa niin pitäisi vaan sopia ja pahoinpitelijä pääsee pälkähästä.
Ylipäätäänkin semmoinen väkivallan tekijä joka kehtaa pyytää sovittelua on sellainen jolle sitä ei pitäisi antaa.
Kommentit (60)
Jos uhri suostuu niin se on hänen asiansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tossa nostettiin esiin uhrin mahdollisuus tavata tekijä ja käydä tilannetta läpi. Tämä mahdollisuus pitäisi olla joka tapauksessa, vaikka ei olisikaan sovittelua.
Vierailija kirjoitti:
Jos uhri suostuu niin se on hänen asiansa.
Mutta onko uhri kuitenkaan kykenevä päättämään tästä, vai ohjaako pelko/sääli ajatuksia?
Mitään sellaista sovittelua väkivaltarikoksessa ei saisi olla joka laskee tekijän tuomioita. Oikeastaan ihme että oikeuslaitos on antanut tämmöisen mahdollisuuden väkivaltarikoksiin.
Tämä on itse asiassa sama käytäntö, kuin oli erään uskonnollisen yhteisön käytäntö että uhrille annettiin mahdollisuus antaaa rikosen tekijälle anteeksi ja näin rikos sovittiin.
Yhteiskunta tekee tätä samaa ja kutsuu sitä rikoksen sovitteluksi vaikka todellisuudessa väkivaltarikollinen ei saa tuomiota rikoksestaan joka hänelle kuuluu.
Kyse lienee siitä että väkivaltarikokset, kuten muutkin rikokset, ovat harvoin mustavalkoisia.
Oletetaan tianne jossa kaksi entuudestaan toisilleen tuttua pelaa golfkierrosta. Kierroksen aikana tulee riita eduskuntavaaliehdokkaista ja poliittisista näkemyksistä. Riita eskaloituu tönimiseksi jonka seurauksena toinen osapuoli kaatuu ja murtaa nilkkansa. Kaatunut osapuoli tekee asiasta rikosilmoituksen ja kumoon tönijää epäillään tämän seurauksena pahoinpitelystä ja vamman tuottamuksesta. Jonkin ajan kuluttua osapuolet ovat valmiita sovittelemaan tapahtuman.
Sovittelumenetelmällä on paikkansa myös väkivaltarikoksissa, mutta siihen ei toki pidä suostua jos kokee sen vääräksi. Vaikea uskoa että kukaan lähtisi ensimmäisenä suostumaan sovitteluun artikkelin kuvaamassa tapauksessa, mutta se varmasti vaikuttaa monelle uhrille houkuttelevalta tavalta saada asia "pois mielestä" sen sijaan että todistaa käräjäoikeudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sovin väkivaltarikoksen. Tekijä maksoi enemmän kuin oikeus olisi ikinä tuominnut.
Olin lähisihdeväkivallan uhri. Sen viimeisen kerran kutsuin paikalle poliisit, tein rikosilmoituksen ja päätin viedä asian loppuun asti.
Jo kuulusteluissa kysyttiin sovitteluhalukkuudesta. Kieltäydyin jyrkästi. Myöhemmin tutkinnanjohtaja soitti ja yritti vielä selväsanaisesti painostaa minua sovitteluun.
Eikä se vielä tähänkään loppunut. Istunnon aluksi tuomari myös valitteli, kun yhteiskunnan resursseja hukataan tällaisen jutun käsittelyyn, ja "vaati" meitä vielä neuvottelemaan sovinnosta käräjäsalin ulkopuolella.
Lopputuloksena jutusta mies tuomittiin pahoinpitelystä. Ei edes lievästä. Tätä kaikkea yritettiin painostaa viimeiseen asti painamaan villaisella. Kyseessä on kuitenkin vielä julkisen syytteen alainen rikos.
Petyin oikeusjärjestelmään pahasti, vaikka tuomio loppuviimein pahoinpitelijälle saatiinkin. Kaikki tämä samalla kun julkisuudessa puhutaan siitä, kuinka parisuhdeväkivaltaan pitää suhtautua vakavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä sovittelumenetelmä lähisuhdeväkivaltatapauksissa on ihan järjetöntä. Tähän ovat ottaneet kantaa monet lähisuhdeväkivallan uhrien kanssatyöskentelevät tahot, mm. Nollinja, Turvakodit, Riku jne.
Jesse-armahtaa-luonto-ei kirjoitti:
Kyse lienee siitä että väkivaltarikokset, kuten muutkin rikokset, ovat harvoin mustavalkoisia.
Oletetaan tianne jossa kaksi entuudestaan toisilleen tuttua pelaa golfkierrosta. Kierroksen aikana tulee riita eduskuntavaaliehdokkaista ja poliittisista näkemyksistä. Riita eskaloituu tönimiseksi jonka seurauksena toinen osapuoli kaatuu ja murtaa nilkkansa. Kaatunut osapuoli tekee asiasta rikosilmoituksen ja kumoon tönijää epäillään tämän seurauksena pahoinpitelystä ja vamman tuottamuksesta. Jonkin ajan kuluttua osapuolet ovat valmiita sovittelemaan tapahtuman.
Sovittelumenetelmällä on paikkansa myös väkivaltarikoksissa, mutta siihen ei toki pidä suostua jos kokee sen vääräksi. Vaikea uskoa että kukaan lähtisi ensimmäisenä suostumaan sovitteluun artikkelin kuvaamassa tapauksessa, mutta se varmasti vaikuttaa monelle uhrille houkuttelevalta tavalta saada asia "pois mielestä" sen sijaan että todistaa käräjäoikeudessa.
Mutta mistä tietää, että tekijä ei uhkaile, kiristä tai painosta uhria sovitteluun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä sovin väkivaltarikoksen. Tekijä maksoi enemmän kuin oikeus olisi ikinä tuominnut.
Olisiko muutoin tullut ehdotonta? Ehdoton ottaa tekijää enemmän päähän kuin rahan menetys.
Vierailija kirjoitti:
Olin lähisihdeväkivallan uhri. Sen viimeisen kerran kutsuin paikalle poliisit, tein rikosilmoituksen ja päätin viedä asian loppuun asti.
Jo kuulusteluissa kysyttiin sovitteluhalukkuudesta. Kieltäydyin jyrkästi. Myöhemmin tutkinnanjohtaja soitti ja yritti vielä selväsanaisesti painostaa minua sovitteluun.
Eikä se vielä tähänkään loppunut. Istunnon aluksi tuomari myös valitteli, kun yhteiskunnan resursseja hukataan tällaisen jutun käsittelyyn, ja "vaati" meitä vielä neuvottelemaan sovinnosta käräjäsalin ulkopuolella.
Lopputuloksena jutusta mies tuomittiin pahoinpitelystä. Ei edes lievästä. Tätä kaikkea yritettiin painostaa viimeiseen asti painamaan villaisella. Kyseessä on kuitenkin vielä julkisen syytteen alainen rikos.
Petyin oikeusjärjestelmään pahasti, vaikka tuomio loppuviimein pahoinpitelijälle saatiinkin. Kaikki tämä samalla kun julkisuudessa puhutaan siitä, kuinka parisuhdeväkivaltaan pitää suhtautua vakavasti.
Ohoh, ovatpas olleet topakoita.
Oliko sun puoliso verkostoitunut sopivasti tai ei-kantasuomalainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asiassa sovittelu on myös rikos tulevia uhreja kohtaan. Sillä väkivaltainenhan ei väkivaltaa lopeta. Ei varsinkaan minkään "Selvisin tuomioitta!" -sovittelun jälkeen. Tulevat uhrit saisivat asiansa helpommin läpi, jos pohjalla olisi jo väkivaltatuomio, kuten kuuluisikin olla.
Meille ehdoteltiin sovittelua tapauksessa, jossa tekijä oli oikein kuuluisa väkivallastaan ja rötöksistään pikkupaikkakunnalla. Onneksi oli oikeusvakuutus, niin oli heti helppo sanoa tiukka ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alaikäiset uhrit, joiden päälle kävi aikuisten jengi, olisi pitänyt sovitella. Hyi helvetti tätä Suomen "oikeutta".
Ensin tuli Herbaa ja sitten tuli turpaan.
Ymmärtäisin sovittelun ensikertalaisille, mutta en muille.
Anteeksipyyntö on ihan jees jossain vahingossa ruuhkabussissa tönimisessä, mutta jos on hakannut vuosia puolison päätä kivilattiaan ja potkinut maassamakaavaa, sovittelu on loukkaus ihmisyyttä vastaan.
En vaan ymmärrä anteeksiantoa vakavassa väkivallassa. Koston ja silmä silmästä -rangaistuksen ymmärrän jollakin tapaa. Ehkä niillä saa mielenrauhan. Mitä uhri muka saavuttaa anteeksiannolla? Eihän väkivaltaa pidä hyväksyä. Silloin olemme eläinten tasolla.
Unohtaa voi ja hyväksyä tapahtuneen ajan kanssa. Mutta väkivallan anteeksianto tuntuu yhtä pahalta kuin itse väkivaltakin. En vaan sovi uhrin rooliin mitenkään.
Ei mitään tällaista. Ihan normi etnisesti ja aatteellisesti väritön on.
Minusta sovittelua ei pitäisi sallia lähisuhdeväkivaltatapauksissa (sanohan tuo perässä Abdul), koska se olisi vain tilaisuus jälleen tekijän manipuloida uhriaan, eikä uhri ole mielestäni henkisesti kykenevä ajattelemaan järjellä tilannetta.