Miten reagoit, kun näet että joku tarvitsisi apua julkisella paikalla?

https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/miksei-hataan-joutunutta-au…

Olen ollut useamman kerran ainoa, joka menee auttamaan hädässä olevaa. Johtuu ehkä lapsuudesta, koska kotoa on annettu malli, että pitää mennä auttamaan.

Olen auttanut esimerkiksi rollaattorin kippaamaa mummoa ja pyörällä kaatunutta lasta, mutta kun kadulla kieri ja karjui juoppo varmaankin deliriumin kourissa, en uskaltanut mennä lähellekään.

Otan kännykän ja striimaan youtubeen.

Lapsia ja vanhuksia autan. Samoin kartan kanssa pyöriviä turisteja tai vaunuihmisiä. Narkit ja spurgut voisin ampua samantien. Se olis suuri apu yhteiskunnalle.

Riippuu tilanteesta.

Olen nähnyt tilanteen jossa alakouluikäiset (!) pojat yrittivät ryöstää naiselta rahaa ja kaatoivat hänet. Menin naisen luo, soitin hätäkeskukseen ja odottelin hänen luonaan niin kauan kunnes poliisit saapuivat. Autoin naista myös tyrehdyttämään verenvuodon haavasta jonka oli saanut kaatuessaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ja vanhuksia autan. Samoin kartan kanssa pyöriviä turisteja tai vaunuihmisiä. Narkit ja spurgut voisin ampua samantien. Se olis suuri apu yhteiskunnalle.

Sanotko tuon saman kameran ääressä? 

Moni varmaan ottaa kuvan. Itse hyppäsin järveen ja sain pelastettua jäihin pudonneen lapsen. Kumpikaan meistä ei osannut uida hyvin, mutta rannalle päästiin.

Apua on vaikein saada tilanteessa, jossa ympärillä on paljon ihmisiä. SUURIN OSA ei siis auta. Mutta jos yksittäisiltä ihmisiltä kysyttäisiin henkilökohtaisesti miten he sellaisessa tilanteessa toimisivat, vastaisikohan suurin osa silti, että auttaisi? Moni ei varmaankaan myöntäisi (itselleenkään), että jättäisi auttamisen vastuun muille.

Oikeassa elämässä ihmiset saattavat ajatella, että se väkijoukossa apua tarvitseva ei ole yksin, ja saattavat kokea itsensä tuppaantujiksi, jos puuttuvat, koska onhan siinä muitakin - joille asia muka kuuluu enemmän.

Sitä minun on kuitenkaan vaikea uskoa, että ihmiset jättäisivät tahallaan auttamatta, jos oikeasti näkevät hädän. Vaan luulen että kun ihmiset eivät auta, he ihan vilpittömästi luulevat, että joku muu auttaa, jos apua todella tarvitaan. Saatetaan ajatella, että paikalla on niin paljon ihmisiä, että jos jollakulla on ihan oikeasti hätä, niin itseä osaavampia/parempia auttajia löytyy vaikka kuinka paljon.

Minä en suoraan sanottuna välttämättä tiedä miten toimisin.

Kerran kuljin väkijoukon läpi, jossa näin kaksi ihmistä keskenään niin, että toinen vaikutti siltä, että haluaisi ottaa toiselta jotain, kun repi tämän takkia. Vaikuttivat läheisiltä. Minusta olisi siinä tilanteessa tuntunut hassulta puuttua, mutta en tiedä olisiko pitänyt. Tiedä vaikka molemmat olisivat ärähtäneet minulle, kun puutun toisten asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Apua on vaikein saada tilanteessa, jossa ympärillä on paljon ihmisiä. SUURIN OSA ei siis auta. Mutta jos yksittäisiltä ihmisiltä kysyttäisiin henkilökohtaisesti miten he sellaisessa tilanteessa toimisivat, vastaisikohan suurin osa silti, että auttaisi? Moni ei varmaankaan myöntäisi (itselleenkään), että jättäisi auttamisen vastuun muille.

Oikeassa elämässä ihmiset saattavat ajatella, että se väkijoukossa apua tarvitseva ei ole yksin, ja saattavat kokea itsensä tuppaantujiksi, jos puuttuvat, koska onhan siinä muitakin - joille asia muka kuuluu enemmän.

Sitä minun on kuitenkaan vaikea uskoa, että ihmiset jättäisivät tahallaan auttamatta, jos oikeasti näkevät hädän. Vaan luulen että kun ihmiset eivät auta, he ihan vilpittömästi luulevat, että joku muu auttaa, jos apua todella tarvitaan. Saatetaan ajatella, että paikalla on niin paljon ihmisiä, että jos jollakulla on ihan oikeasti hätä, niin itseä osaavampia/parempia auttajia löytyy vaikka kuinka paljon.

Minä en suoraan sanottuna välttämättä tiedä miten toimisin.

Kerran kuljin väkijoukon läpi, jossa näin kaksi ihmistä keskenään niin, että toinen vaikutti siltä, että haluaisi ottaa toiselta jotain, kun repi tämän takkia. Vaikuttivat läheisiltä. Minusta olisi siinä tilanteessa tuntunut hassulta puuttua, mutta en tiedä olisiko pitänyt. Tiedä vaikka molemmat olisivat ärähtäneet minulle, kun puutun toisten asioihin.

On todella helppo sanoa, että kyllähän minä tietysti autan kaikissa tilanteissa.

Miettikääpä jotain jäihin putoamista. Siinä pitää todella nopeasti toimia ja ajatella järkevästi samaan aikaan. Pitää osata arvioida tilanne niin, ettei esim. lopputuloksena ole kaksi hukkunutta, kun hyppää suin päin jäiseen veteen auttamaan tai ryntää heikoille jäille. Toisaalta liika passiivisuus aiheuttaa sen, että apu tulee liian myöhään.

Minulle tuli tästä mieleen se, miten kiusaamiseen suhtaudutaan.

Suurin osa kertoo vastustavansa kiusaamista ja melko iso osa myös puuttuvansa siihen, jos näkee sitä.

(AV-kysely kiusaamisesta)

Kuitenkin todellisuudessa puuttumista ei taida kovin usein tapahtua. Miksi? Kun kiusaamista nähdään, niin oletetaanko, että se on jotain kaverien välistä kiusoittelua? Tai että uhri on varmaankin tehnyt jotain ärsyttävää sen ansaitakseen?

Ikäviin asioihin ei puututa, koska ne tulkitaan vähemmän ikäviksi kuin ne todellisuudessa ovat. Tätä ei varmaankaan tehdä tahallaan, mutta kun tapahtumista kerrotaan jälkikäteen ja vaikuttaa selvältä mitä tapahtui, tuntuu uskomattomalta miten se on voinut jäädä niin monelta tajuamatta.

Olen soittanut 112 muutamaan otteeseen kun vanhus saanut sairaskohtauksen/kaatunut ja pyrkinyt varmistamaan loukkaantuneen hyvinvoinnin ja koittanut selvittää taustatietoja. Olen myös käynyt EA-kurssin joten olen "pätevä" auttamaan. Lisäksi pyydän ohikulkijalta apua mikäli sitä tarvitaan lisää. Aina tarpeen tulle auta, mikäli tilanteesta näkee että on sattunut onnettomuus tms. Spurgut sun muut minäkin kierrän kaukaa, koska olen pienikokoinen nainen enkä halua saada puukosta tai nyrkistä. Mielestäni on sairasta että nykyään eka reaktio monelle on kaivaa kamera esiin.

Autan, jos kukaan toinen ei ole ehtinyt jo reagoimaan, pari kertaa on ollut onnettomuustilanteita joissa apua on jo hälytetty ja ensimmäisenä paikalle tulleet ovat ottaneet tilanteen haltuun ja silloin olen kokenut oman sekaantumiseni turhaksi. Mutta hyvin usein olen ollut myös ainoa joka puuttuu mitenkään, viimeksi eilen bussissa joku juoppo rasisti häiriköi ulkomaalaistaustaisia naisia ja ihmiset vaan tuijotti tonnin seteli ilmeellä. Kun menin pyytämään että mies antaisi naisten olla rauhassa tämä alkoi tietysti ahdistella minua, eikä edelleenkään kenelläkään ilmekään värähtänyt, mutta en sitä kyllä odottanutkaan koska ihmiset nyt vain ovat useimmiten sellaisia että on helpompi sulkea silmät ja korvat. Itsellä ei anna sielu myöten katsoa vierestä jos jotakuta häiriköidään, vaikka siihen väliin mennessä saakin sitten sen ahdistelijan huomion itseensä ja muutaman kerran tultu ihan iholle, ja samalla takaraivossa tykyttää se ajatus että nyt jos minulle tässä käy pahasti niin nuo samat ihmiset edelleen vaan tuijottaa eikä tee mitään.

Harva varmaan tänne tulee myöntämään, että on kulkenut ohi...

Jos tilanne vaikuttaisi vakavalta (eli ei olisi kyse vain siitä että joku pyörii kartan kanssa tms.), menisin auttamaan ja tilanteesta riippuen yrittäisin saada jonkun toisen auttamaan kanssani. Tilanteissa, joissa joku pyörii kartan kanssa neuvottoman näköisenä, en uskoisi pystyväni auttamaan, koska minulla on niin huono suuntavaisto.

Jos tilanne vaikuttaisi vaaralliselta, esim. joku pyörisi lähistöllä aseen kanssa tai autettava ilmaisisi aggressiivisuutta, soittaisin hätänmeroon etäisyyden päästä.

Autoin kerran keski-ikäistä naista kaupassa kun ei yltänyt hyllyllä melko takana olevaan tuotteeseen ja epäröi nousta kiikkerälle korokkeelle kurottelemaan.

Toisen kerran oltiin mopoilemassa kun tielle tuprutti savua läheisestä talosta. Kierreltiin talon pihalla. Yritettiin nähdä sisään, ei nähty. Savua oli niin hitosti. Soitin 112. Oli jollain pariskunnalla mennyt takanlämmitys pahemman kerran pieleen ja palokunta kävi hoitamassa asian. Jotka asu siinä talossa kiitteli kovasti nimenoman siitä, että välitettiin tuntemattomista. Tuntui hassulta. Luulin että suuttuisivat kun ollaan kierrelty niitten pihalla ja kurkittu ikkunoihin. Muun kokemuksen mukaa meihin teineihin suhtaudutaan aina vihasesti ja haukkumalla.

Ei ole tullut mitään hätätilanteita vastaan, mutta arjen pieniä auttamisia sen sijaan. Olen kerännyt kolikkokukkaronsa maahan kaataneen papparaisen hilut hänelle, availen lastenvaunujen tai isojen kantamusten kanssa taiteileville ovia, annan bussissa istumapaikan sitä enemmän tarvitsevalle jne.

Viime aikoina olen kehunut jonkun tuntemattoman ihmisen vaatetta. Tämä on tapahtunut täysin spontaanisti, kun olen nähnyt esim. nätin mekon. Kehu on aiheuttanut pelkästään positiivisen reaktion. Minulla on paha tapa möläytellä ääneen ajattelemiani asioita, mutta onneksi ajattelen harvoin kenestäkään mitään pahaa :)

Itse autoin juoppon ylös, joka oli kaatunut jäätikön takia. Ei päässyt ylös maasta kun oli niin liukasta.

Kiitteli kovasti ja tepasteli lähikauppaan :D