Lue keskustelun säännöt.
Mä en tajua ihmisiä, jotka tekevät itsarin. ov
14.01.2008 |
Sain tänään kuulla, että yksi tuttava oli tehnyt itsarin viime kuussa.
Kyseessä oli yksin asuva, " hieman" viinaan menevä ihminen. Mä en edes tajua, että mitä järkeä on kitata sitä viinaa, mutta tuo itsari kyllä menee yli ymmärrykseni.
Kommentit (15)
kukaan ei tarvitse, elämä tuntuu merkityksettömältä. SIlloin voi tuntua, että itsari tuntuu sopivalta ratkaisulta.
Ja jos on alkoholisti, niin ei sitä viinan kittausta niin vain lopeteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siinä tilanteessa, joten ole vain tyytyväinen. Mutta älä ala taivastelemaan toisten tilanteita niin kuin mikäkin ääliö. Ihmisillä on IHAN OIKEASTI erilaisia tilanteita.
Maailman itsekkäin teko jättää kaikki läheiset ja ystävät kierimään syyllisyydentunnossa MIKSI kysymysten kanssa !
Viikonloppuna haudattiin viimeisin tuntemani omankädenkautta lähtenyt puolituttu ...
Itse olen ollut monta kertaa pohjalla, mutta jotenkin olen saanut vedettyä itseni kuiville. Ihan vaan sillä perusteella, että olen elänyt päivän kerrallaan jne.
Eikä tuo henkilö ollut mikään yksinäinen, harrastuksia sun muita riitti joka illalle ja hän oli töissäkin.
ap
Taikka vaikka onkin, masentuneen ihmisen ajatusmaailma kieroutuu niin, etta sita voi ihan oikeasti ja vilpittomasti ajatella, etta vaikka laheiset joutuvatkin hetken suremaan, heidan elamastaan tulee kuitenkin paljon parempaa, kun ei enaa itse ole heidan riippakivenaan.
Mutta olkaa onnellisia te, joille kuoleman toivominen ei ole tuttu tunne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti ihmiset voivat kokea elämänsä olevan niin äärimmäisessä pisteessä ja itsensä niin voimattomaksi, etteivät näe muita teitä ulos.
että tekee itsarin. Pitää olla sen verran utelias, että katsoo mitä vielä tulee eteen tulevaisuudessa. Sairastuin kuopuksen jälkeen masennukseen. Ja silloin mulla oli vahvasti sellaisia tunteita, ettei kukaan ymmärrä, välitä eikä jäisi kaipaamaan jos tappaisin itseni. Kaikki tuntuivat pärjäävän hyvin ilman muakin. Masennus sekoittaa ajatukset, se on tappava sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai aina on ikävää, kun joku läheinen kuolee, ja ainahan itsemurha vaikuttaa läheisten elämään. Mutta entä sitten toisin päin? Ihmisellä voi olla ihan jatkuvasti aivan helvetillinen olo, ei mitään hyvää tunnetta koskaan elämässä, koko olemassaolo pelkkää kärsimystä ja kuoleman odottamista. Onko hän siis velvoitettu kärsimään ihan vaan siksi, että läheiset eivät joudu kohtaamaan sitä, että hän ihan oikeasti halusi kuolla? Eikö jokaisella ole itse oikeus päättää, mitä omalla elämällään (ja omalle elämälleen) tekee?
että masennus on tappava tauti. Harva se päivä täälläkin haukutaan masentuneita tosi rumasti.. Sellainen voi oikeasti olla jollekin viimeinen tippa. Se että paitsi että sisällä on helvetti, ihmiset halveksii ja vähättelee. Tulee sellainen olo että miksi jatkaa. Nimimerkillä kokemusta on. Masentuneena kannattaa todellakin pysyä kaukana tästä palstasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsemurhan tehneet ihmiset eivät välttämättä ole kokeneet sen kovempia kuin muutkaan, mutta suurin osa heistä ei ole terveitä. Sairastavat ehkä vakavaa masennusta tai jotain vielä merkittävämpää. Ei terve ihminen (vaikka mitä olisi kokenut) voi ymmärtää sitä tuskaa mikä on itsemurhan tekevällä ihmisellä.
Oma isäni teki itsemurhan. Hieno mies oli, mutta sairastui vakavasti kun äitini otti eron hänestä. Alkoholiin oli aina riippuvainen, mutta masennus ja muut tulivat sitten pinnalle eron myötä. Terveenä isäni ei olisi ikinä mitään itsemurhaa tehnyt. Rakasti lapsiansa ja elämää...mutta sairaus vei voiton tällä kertaa. Valitettavasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen laulaja NN:n eteisessä hirttäytynyt vaimo, joka jättäytyi esiteini-ikäisen poikansa löydettäväksi. Jos ei muuta, niin ainakin aika v-mäinen teko lasta kohtaan.
Meidän suvussa yksi elämässään menestynyt johtaja-tason mies meni ja hirttäytyi iäkkään äitinsä eteiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihminen on ollut masentunut ja tuskainen vuosikausia, esim. 15 vuotta, kuollut ei todellakaan päässyt vähemmällä.
Etkä kykene tunnistamaan sitä tunnetta lähimmissäkään? On helppoa tuomita sillä perusteella, että kun en minä ole jotain kokenut, niin ei sitten muidenkaan jutut voi niin kovin rankkoja olla.