katsoitteko äsken neloselta ohjelman " meille tuli vauva"

Minunkin on sanottava että jollain tavalla vaikuttaa se että vauva tulikin sectiolla ja vietti ne ensimmäiset tunnit isän kanssa, olisin halunnut tehdä työn itse ja saada pienen rinnalle heti enkä joutua eroon. Tottakai rakastan lastani, mutta se jokin puuttuu...

Kumpikin lapsista syntyivät sektiolla ja vaikka en heti rinnalle saanutkaan, hieman vain ehdinttiin nenutella, niin kyllä se rakkautta oli ensi silmäyksellä! tai tarkemmin ajatellen olin jo rakastunut siihen masussa möyrivään toukkaan, joka aina vastaili äitin vatsan silityksiin=)

Pääsipähän isäkin heti synnytyksen jälkeen luomaan suhdetta lapseensa, kun ei heti ollutkaan äidissä kiinni...

Ts. Isä vaihtaa vauvan kuiviin ja tuo sitten äidille OLOHUONEESEEN vauvan imetettäväksi. Mun logiikalla turhan monimutkaista, olenkohan yksinkertainen :)



Siis hienoa että miehet osallistuvat, mutta mielestänis iinä ei ole vaan mitään järkeä että molemmat heräilee kokoajan vaan vuorotellaan jos tarvis. Ja jos äiti imettää niin parempi kai silti että edes mies on suhteellisen levännyt. Itse en tajua tuota logiikkaa että se auttaa kun toinenkin valvoo.



Ja ymmärsin sen että jos heti sektion jälkeen, mutta yleisesti.

Itseäni ei ole leikattu, mutta en usko, että se kiintymiseen mitenkään vaikuttaa...

Ensimmäiseen helpohkolla alatiesynnytyksella syntyneeseen rakastuin parissa viikossa pienen alkuihmettelyn jälkeen. Toinen synnytys oli erittäin hankala ja tunsin jopa vihaa vauvaa kohtaan, koska " hänen takiaan" minulle oli käynnyt niin huonosti. Hoidin toki hänetkin, mutta rakkautta häneen tunsin kunnolla vasta joskus yli vuoden kuluttua synnytyksestä ja edelleenkään suhteeni häneen ei ole yhtä hyvä kuin esikoiseen ja kuopukseen, vaikka tietoisesti satsaan eniten juuri suhteeseeni häneen. Kuopus syntyi sitten suunnitellulla sektiolla johtuen tuosta toisesta synnytyksestä ja häneen itse asiassa rakastuin nopeiten ja häneen minulla oli pikkuvauvana läheisempi suhde kuin kumpaankaan vanhemmista lapsista samanikäisenä. Edelleenkin hän välillä tuntuu lapsista läheisimmältä.

minustakaan synnytystavalla ei ole merkitystä sentään sille, kuinka nopeasti vauvaansa hullaantuu. Esikoisemme syntyi sektiolla, toinen alateitse, ja ihan yhtä rakkaita ovat olleet alusta asti. Eikä imetyksen kanssakaan tullut ongelmia kummankaan kanssa, hyvin lähti alusta asti käyntiin ja täysimetinkin molempia 6kk.

Minäkin pidän lapsista enemmän kuin pikkuvauvoista. Molempiin poikiin olen kunnolla rakastunut vasta lähempänä puolivuotiasta. Silti tietysti olen huolehtinut heistä ja tuntenut suurta suojelunhalua jne alusta lähtien. Minusta vastasyntynyt ja vielä joku kolmikuinen on niin hirveän sitova ja vaativa, eikä vielä anna niin paljon takaisin kuin isompi.



Niin ja alatiesynnytettyjä ovat molemmat...

sellainen vierauden tunne, eli äiti ei tunne vauvaansa omakseen. Tätä on ollut ainakin omassa lähipiirissä, ja se on purkautunut niin, että esim. imettäminen on ollut mahdotonta, koska vauva rinnalla on tuntunut ällöttävältä.



Mutta kyllä tuota voi olla kenellä vaan, en itsekään rakastu vauvoihin ensisilmäyksellä, vaan kyllä se aikansa ottaa. Lähempänä toista ikävuotta lapset alkaa mun mielestä olemaan vasta todella kivoja ja siitä eteenpäin.