Miten voin äänestää, kun joka vaalikoneesta tulee eri tulos?
Mä en ymmärrä politiikasta mitään, joten ajattelin, että vaalikoneita tekemällä löytäisin ehdokkaan, jonka kanssa oon asioista edes vähän samaa mieltä. Selvästi oon kuitenkin ihan pihalla kaikesta, koska suurimpaan osaan kysymyksistä joudun laittaa sen keskimmäisen vaihtoehdon, koska en oikeasti tiedä mitä mieltä kysytystä asiasta oon tai koko aihe on ihan vieras. Vissiin siksi joka kerta tulee ihan eri ehdokkaat sieltä tarjolle, joskus jopa ihan eri puolueet. Pitäsikö jättää äänestämättä?
Kommentit (15)
Suomessa ei ehdokkaalla ole mitään väliä, vaan puolueella. Perehdy siis puolueisiin ja niiden tavoitteisiin ja valitse joku ehdokas mieluisesi puolueen listalta. Äänesi menee vaalimatematiikan mukaan ennen kaikkea puolueelle ja puoluejohto tekee päätökset siitä, mitä edustajat äänestävät. Yksityisellä edustajalla on hyvin rajallisesti vaikutusmahdollisuuksia.
Itse olen valinnut tosiaan puolueeni ja äänestän aina naista. Valitsen naisista sellaisen, jolla on jo kokemusta politiikasta. Tämän saa selville ehdokkaan nettisivuilta. Lisäksi arvostan sopivaa koulutusta. Koska olen opettaja, valitsen mielelläni ehdokkaan, jolla on kokemusta koulumaailmassa.
Minä olen tehnyt kaikki näkemäni vaalikoneet ja saanut niistä tuloksia ihan laidasta laitaan. Minulla on selvät, kokemuksen muokkaamat mielipiteet, mutta silti koneet arpovat ehdokkaita miten sattuu.
Nyt on niin vähän aikaa jäljellä, että kehotan sinua (asioihin perusteellisesti tutustumisen sijaan) valitsemaan pari kolme sinulle tärkeää kysymystä ja ohittamaan muut. Iltalehdellä näkyy olevan vaalikone, jossa on sekä vaihtoehto "ohita kysymys" että "minulle tärkeä". Niillä pääset ainakin alkuun. Ja kun olet valinnut ehdokkaan ja äänestänyt häntä, voit seurailla hänen tekemisiään ja neljän vuoden päästä olla politiikasta jo paljon paremmin perillä. :)
Vierailija kirjoitti:

Se, että saa noin vaihtelevia tuloksia, kertoo siitä, että sinulta puuttuu koherentti arvomaailma. Valintojasi ohjaavat yksittäiset omat kokemukset sen sijaan, että olisit muodostanut ideologisen maailmankatsomuksen tai eettisen viitekehyksen.
Tyypillistä tuollaiselle ajatusmaailmalle on esimerkiksi ajatella, että vanhukset pitää hoitaa paremmin, mutta veroja ei saa nostaa. Tai että lähimetsää ei saa hakata, mutta muuten luonnonsuojelun sotkeminen politiikkaan on pelleilyä. Tai että heikkoja pitää auttaa, mutta juopot ovat itse aiheuttaneet ongelmansa. Kaikki ns. mielipiteet ovat kokoelma keskenään ristiriidassa olevia asenteita.
Olen itse tehnyt vaalikoneita niin kuin niitä on ollut. Joka ikinen kerta vuodesta toiseen minulle ehdotetaan samoja puolueita. Joka ikinen kerta samat puolueet ovat myös häntäpäässä. Jotain todella kummallista on omassa ajattelussa, jos top femmassa on ehdokkaita niin kommareista kuin kokoomuksesta ja vihreistä.

Että ihan koherentti arvomaailma ja eettinen viitekehys? Nyt tulee niin vaikeita sanoja, että menee pieni pää ihan pyörälle. :)
Minäkin olen käynyt läpi kaikki vaalikoneet niin pitkään, kun niitä on ollut. Ensimmäisen kerran äänestin 80-luvulla, kun piti käyttää vain omaa päätään ehdokkaan valinnassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen saanut vaalikoneista täysin arvaamattomia tuloksia. Kokeilepa muuten sitä, että vastaat kaikkeen "en osaa sanoa" etkä valitse mitään tärkeäksi tai ohitettavaksi. Mitä näkyy?
Oletko muuten tutustunut käsitteeseen "olkinukke"? Totta kai olet, vaikutat niin tiedostavalta. Kuinka kummassa pääsit kuitenkin sortumaan sellaisen rakentamiseen?
Koko ikäni puolue on ollut itselleni itsestään selvä. Myönnettäköön että nykyään täytyy silti jo hieman katsoa ketä äänestää. Mustia lampaita löytyy joka puolueesta.

Anteeksi, mutta en tiennyt vielä väitteleväni kenenkään kanssa mistään. Esitin vain arveluni siitä, mistä voi johtua, että vaalikoneet antavat aina eri tuloksia. Näin ollen en suoraan sanotuna ymmärrä, mitä tarkoitat tässä tapauksessa olkinukella. Toinen syy voi toki olla tuo, että vastaa kaikkeen ettei osaa sanoa. Mutta kaipa tuollainenkin asenne kertoo siitä, että ei ole olemassa mitään aatemaailmaa, jonka vastaaja kokisi omaavansa.
Luultavimmin tämä ideologian puuttuminen on syynä ap:n ongelmaan. Hänhän itse sanoo, ettei tiedä politiikasta mitään. Tuo, jolle kirjoitin (eli sinä?) on ilmeisesti vanhempi ihminen, joka kokee kyllä tietävänsä paljon elämänkokemuksensa pohjalta, mutta luultavasti tieto ei ole politiikkaan, aatteisiin tai ideologioihin liittyvää, jos tosiaan puolueella ei näytä olevan mitään tekemistä vaalikoneen tulosten kanssa.
Ei ole mitään olkinukkea siinä, että vastaus ap:n ongelmaan on nimenomaan erilaisiin aatteisiin ja puolueisiin perehtyminen. Tämä asiahan nimenomaan on äänestyspäätöksen ydin. Olenko vasemmalla vai oikealla? Olenko konservatiivi vai liberaali? Mitkä ovat keskeiset arvoni: koti, uskonto ja isänmaa, vai kenties tasa-arvo ja ympäristönsuojelu? Näiden asioiden pitäisi olla mielessä selkeitä. Muuten politiikka ja äänestäminen on pelkkää yksityiskohtien pilipalipallottelua, josta on turha punaista lankaa etsiä
Valitse puolue (ei luulis olevan vaikeaa) ja sen listoilta valitset nuorimman ehdokkaan (niillä on intoa eniten).
Tarkista vaalikoneesta hänen vastauksensa sinua kiinnostaviin aiheisiin, jos miellyttää, äänestä.

Olkinukke oli tuo kyökkipsykologia ja keksimäsi esimerkit, joita yritit tarjota selitykseksi minun mielipiteeseeni. Lihavoimani kohta osoittaa taas sen, ettet oikein hahmota kokonaisuuksia — ymmärsitkö tosiaan niin, että minä vastaan kaikkeen "en osaa sanoa"?
Tämän kevään vaalikoneet ovat esittäneet minulle hyvin erikoisia ehdokkaita — minulle, vanhemmalle ihmiselle (53 v.) , joka kokee kyllä tietävänsä paljon elämänkokemuksensa pohjalta, mutta luultavasti tieto ei ole politiikkaan, aatteisiin tai ideologioihin liittyvää, mutta joka on parikymmentä vuotta ollut työkseen tiiviisti tekemisissä monta eri puoluekantaa edustavien politiikan toimijoiden kanssa.
Joissakin vaalikoneissa pienikin vivahde-ero eli merkityksen korostaminen tai kysymyksen ohittaminen voi vaihtaa koko ehdokasrivin. Kun tarjokkaita voi tarkastella kysymys kysymykseltä, pääsee myös näkemään, miten helposti pakka menee uusiksi. Millään ei tietenkään voi saada samaan jonoon vihreitä, perussuomalaisia ja keskustalaisia ehdokkaita, mutta puolue kyllä vaihtuu vähällä. Kysymyksenasettelu on joka ikisessä vaalikoneessa suuri ongelma, jota omituisen harva kuitenkaan huomaa.
Annan sinulle esimerkin: "Perinteiset arvot — kuten koti, uskonto ja isänmaa — muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.." Mitä vastaa tähän äänestäjä, jolle koti ja isänmaa ovat hyvin tärkeitä mutta jonka mielestä uskonto pitäisi pikaisesti erottaa valtiosta kokonaan? Tai: "Vanhustenhoidon laatua pitää nostaa tuloverotusta kiristämällä." Mysteeriksi jää, millä mekanismilla kiristetty tuloverotus nostaa minkään laatua. Totta kai voi etsiä nähtäväkseen yksittäisten ehdokkaiden selventäviä mielipiteitä asiasta, mutta sitä harva ehdokastaan vaalikoneella etsivä vaivautuu tekemään. Tämän vuoksi ap:n kaltaisen noviisin kannattaa valita pari kolme itselleen tärkeää asiaa ja päättää niiden perusteella, kunnes ymmärrys yhteiskunnan toiminnasta on paremmalla tolalla.
Itse loppupelissä äänestän aina hmistä en puoluetta. Hiiteen vaalikoneet, enkä anna niiddn vaikuttaa. Nyt olen katsonut kolme vaalikonetta ja kaikista eri tulos.
Ehdokas johon päädyin on silti aika pitkälle samaa mieltä kuin minä. Ei tarvii olla täysin samaa mieltä.
Et voi äänestää! Helpottaisi varmasti jos tulisin sinun viereesi, pieraista täräyttäisin niin että penkki tärisee. Oikein varren kanssa. Siinä sitten mietittäisiin yhdessä asioita.
M53
Päätä ensin äänestätkö naista vai miestä. Sitten aseta ikäraja. Älä äänestä koskaan eläkeikäistä tai sitä ikää lähellä olevaa. Sitten voi alkaa seulomaan. Terv. Eläkeläisikäinen äänestäjä joka en ole koskaan äänestänyt eläkeikäisiä.
Ap, mitkä asiat ovat sulle tärkeitä?
Ympäristön suojeleminen?
Köyhien ja työttömien auttaminen?
Verojen pitäminen matalana?
Verojen nostaminen palvelujen parantamiseksi?
Lapsiperheiden palvelujen laatu?
Viesteissä 12v ja 13 on olennaiset seikat, joiden avulla sopiva ehdokas löytyy. Pitäisi löytyä.
Vierailija kirjoitti:
Päätä ensin äänestätkö naista vai miestä. Sitten aseta ikäraja. Älä äänestä koskaan eläkeikäistä tai sitä ikää lähellä olevaa. Sitten voi alkaa seulomaan. Terv. Eläkeläisikäinen äänestäjä joka en ole koskaan äänestänyt eläkeikäisiä.
Miksi sukupuoli on mielestäsi oleellisin asia? Itse olen äänestänyt sekä miehiä että naisia, ehkä sitten jos on kaksi yhtä hyvää ehdokasta niin niistä mieluummin valitsen naisen. Vaalitavan vuoksi sanoisin myös että ihan ensimmäisenä kannattaa valita puolue, sitten miettiä kuka heidän ehdokkaistaan olisi mieluisin.
Jos millään ei oikein ole mitään väliä ja ihan sama millaisia mielipiteitä kansanedustajiksi aikovilla on, jätä äänestämättä.