Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde Aspergerista tai autismikirjon häiriöstä kärsivän kanssa - kokemuksia?
02.04.2019 |
Pitkän ja vaikean jakson jälkeen olen tullut avioliittoni suhteen siihen tulokseen, että kaikki vika ei välttämättä olekaan minussa enkä minä olekaan niin hullu, ylitunteellinen, dramaattinen yms. kuin puolisoni väittää minun olevan kääntääkseen keskustelun pois suhteemme kipukohdista. Olen aina tiennyt, että kumppanissani on jotain erityistä: hän on lievästi sanottuna erikoinen sosiaalisissa tilanteissa, rakastaa tiettyjä rutiinejaan ja näyttäisi olevan täysin epäempaattinen tahtomatta kuitenkaan satuttaa muita. Vuosien varrella olen oppinut väheksymään ja välttelemään omia tunteitani, alkanut peilata puolison käytöstä ja ahdistua herkästi samoista asioista kuin hän, jättänyt melkein kaiken sosiaalisen elämän koska hän ei pidä ystävistäni eikä halua minunkaan näkevän heitä...
Koska olen itse kovin herkkä, empaattinen ja minulla ei ole kovin hyvä itseluottamus, olen rakentanut huomaamattani elämäni puolisoni erityisyyksien ympärille. Saatuani diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä silmäni ovat pikkuhiljaa avautuneet sekä mielensisäisille että ulkoisen elämän syille, jotka aiheuttavat pahan olon.
Yksi näistä voi hyvinkin olla kumppanini, vaikka rakastamme toisiamme eikä hän tarkoituksella satuta minua. Puoliso ei ole kiinnostunut hakemaan diagnoosia tai apua itselleen: hänen puolestaan minä saan uskoa hänellä olevan Asperger-piirteitä, mutta itse hän ei niitä tunnista ja on parisuhdekriisimme keskellä opetellut kenties peittelemäänkin pahimpia oireitaan. Esim. ennen hän kertoi, että seksi ei merkitse hänelle oikeastaan mitään tai vaikeiden tilanteiden äärellä hän ei kertomansa mukaan tuntenut yhtään mitään (esim. läheisen menehtyessä). Voi olla, että hän on vuosien myötä opetellut hieman empatiaa tai tunneasioita, sillä olemme (eli minä olen) keskustelleet ja työstäneet tätä tilannetta ja tunnesiteemme ongelmia vuosien ajan. Mutta nyt, kun avioero on todella lähellä ja olen puhunut ongelmista avoimesti, puoliso on alkanut tiukasti kieltää että hänellä voisi olla mitään ongelmia esim. empatian tai seksin suhteen. Jälleen kerran olen tunteideni kanssa yksin enkä enää tiedä, mikä on totta ja mikä ei.
Haluaisinkin kuulla muiden kokemuksia siitä, millaista on olla yhdessä autismikirjolaisen kanssa ns. neurotyypillisenä kumppanina.
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
Noi kotidiagnoosit voi mennä kyllä aika pahasti metsään. Mulla oli exällä vastaavaa tunnekylmyyttä, jonka tajusin vasta pidempään suhteessa oltuani. Se paheni ja paheni ja kun tuli muitakin oireita, sain hänet lähtemään hoitoon. Ei kyllä ollut asbergeria, tai autismikirjoa nähnytkään, vaan oli jotain vallan muuta. Pääsin hänestä onneksi eroon sitten kohtalaisen pian, enkä tiedä mihin se diagnoosi lopulta asettui. Luultavasti pers.häiriöön, mitä epäiltiin.
Näinpä, mutta valitettavasti tilanne on nyt tämä, koska kumppani ei halua terapiaan eikä hänellä ole ongelmia omassa elämässään lukuunottamatta tietenkin minun kohtuuttomia vaatimuksiani ihmismäisestä kohtelusta parisuhteessa. Kotidiagnosoinnin sijaan haluankin kuulla muiden kokemuksia. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kipuilen samojen asioiden keskellä.
Aivan hirvittävän yksinkertaisen selvät asiat minulle tunteiden näytössä ja välittämisessä, ovat aivan utopiaa miehelleni.
Olenko jäävuoren kanssa yhdessä.
Ihan loppu henkisesti ja asiaa pahentaa se, ettei hän koe minkäänlaista tarvetta lähteä esim parisuhteesta keskustelemaan ulkopuolisille.
Hän on jopa niin jäätävä, että sanoo suhteen loppuvan jos loppuu, ettei osaa eikä kykene puhumaan, yrittämään edes normaaleja ns käytöstapoja.
Hän voi olla esim päiväkausia ilman kontaktia minuun, kun työt vievät hänen energiansa.
Tekee 12-14h päiviä, yleensä myös vklppuisin töitä molempina päivinä jonkin verran.
Ei koe tarvetta aamuisin kuin hypätä autoon ja illalla n.seitsemän maissa kokee pientä omantunnon tuskaa, että pitäisikö huomioida minun olemassaoloni.
Ei mitään keskustelua yhteisestä ajasta, tekemisestä, lomista, ei romantiikkaa eikä helliä sanoja. Ei kehuja.
Jos riitaa tai jokin ongelma, täysi mykkyys.
Vastaus on vain , ettei osaa.
Ikää kuitenkin 50.
se on kuin olisi suhteessa ilkikurisen lapsen kanssa: assburger ei myönnä mitään, jankkaa vain omaa näkökulmaansa
Miehet ovat tuollaisia. Anna vetäytyä luolaansa, kyllä se sieltä vielä ulos tulee.
Kovasti ap analysoi miehen käytöstä ja tämän ominaisuuksia, vähemmän miten ap itse voi. Saman kokeneena voin sanoa, että mies ei muutu eikä muuta käytöstään. Ihmiset yleensäkin muuttuu vain pakon tai kriisin uhatessa ja tuollaisille miehille naisten itkut tai avioerot eivät ole kumpiakaan.
Kun yritin itse sopeutua, huomasin että tulin itkuherkäksi, seksihaluttomaksi, yksinäiseksi ja ahdistuneeksi. Sosiaalinen elämä kaventui, kun häpesin näitä ongelmia niin kovasti. Keskusteluyritykset loppuivat, kun huomasin olevani niiden jälkeen entistä ahdistuneempi. Miehen mielestä ongelma oli seksin määrän puute ja minun roikkuminen ja tunteiden vatkaaminen.
Loppujen lopuksi kyse on siitä, että on suhteessa ihmisen kanssa joka hylkää hädän hetkellä tai ei muuten halua reagoida toisen tarpeisiin myönteisesti. Tällaiset miehet on usein hyvin ennustettavia ja harvoin tarkastelevat itseään kriittisesti joten käytös ei tule muuttumaan.
Minä lähdin sen jälkeen kun huomasin istuvani psykologin edessä kyselemässä miten voisin olla tuntematta surua, kun mies sanoo selkeästi että ei häntä haittaa vaikka en aina halua seksiä silloin kun harrastamme sitä.
En ole katunut lähtöä koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat tuollaisia. Anna vetäytyä luolaansa, kyllä se sieltä vielä ulos tulee.
Eivätkä ole!
Vierailija kirjoitti:
Loppujen lopuksi kyse on siitä, että on suhteessa ihmisen kanssa joka hylkää hädän hetkellä tai ei muuten halua reagoida toisen tarpeisiin myönteisesti. Tällaiset miehet on usein hyvin ennustettavia ja harvoin tarkastelevat itseään kriittisesti joten käytös ei tule muuttumaan.
Juuri näin, ja siksi diagnooseilla ym. ei ole mitään väliä. Käytös on ongelma, ei diagnoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
”Loppujen lopuksi kyse on siitä, että on suhteessa ihmisen kanssa joka hylkää hädän hetkellä tai ei muuten halua reagoida toisen tarpeisiin myönteisesti. Tällaiset miehet on usein hyvin ennustettavia ja harvoin tarkastelevat itseään kriittisesti joten käytös ei tule muuttumaan.”
Tässä ei ole kyse ainakaan aspergerista. Assit eivät hylkää hädän hetkellä, ja assit haluavat reagoida myönteisesti mutta eivät pidä manipuloinnista. Ennustettavia assit ovat, mutta useimmat myös muuttavat käytöstään, jos sen seuraukset ovat ikäviä itselle tai toiselle. Assit ovat ennen muuta loogisia.
Ymmärrän hyvin assia, joka ahdistuu loputtomasta tunnevatkauksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä sanoa näin, mutta joskus kaikki nämä persoonan diagnoosit ovat vain kulissia sille, että rakkaus ja mielenkiinto puolisoa kohtaan on loppunut ajat sitten. Olen ihan tosissani. Ei tarvita mitään mielenterveydellistä ilmiötä tai vaivaa siihen, että toista ei vain kiinnosta pätkän vertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä Tuontirakkautta -sarjan Michaelilla on varmaan asperger tai jotain vastaavaa.
En vieläkään tiedä, mikä diagnoosi entiselle miehelleni tulisi, mutta minun elämäni parani valtavasti, kun lopulta erosin hänestä.
Nykyään olen aina niin ihmeissäni, kun nykyinen mies auttaa, on empaattinen, on lähellä ja koskettaa, ei moiti koko ajan, kertoo että rakastaa ja haluaa, ja näyttää sen myös.
En välitä mikä diagnoosi oli, minun ei ole pakko elää suhteessa, jossa on koko ajan selittämätön paha olo.
Exällä on ollut varmaan viisi kumppania eromme jälkeen, kukaan muu ei ole niin hullu tai liian kiltti tai läheisriippuvainen, että pysyisi hänen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki myötätunto teille, sen lisäksi kysymys: haluatteko muutosta vai valittaa? Sillä mikään terapia ei miestä pitkässä suhteessa muuta. Mitä se diagnoosi auttaisi konkreettisesti? Samoin hän käyttäytyy silti.
Roolit ovat syvälle iskostuneet pitkässä suhteessa. Mikä sinun roolisi on parisuhteessanne? Entä millainen oikeasti olet?
Aspergerien kanssa toimii sama kuin muidenkin ihmisten. Lakkaa arvioimasta toista niillä kriteereillä, millainen itse olet. Sen sijaan tutustu toiseen ihmiseen sellaisena kuin hän on. Ihmissuhteet ja koko elämä kummasti paranevat.
t. naimisissa assin kanssa jo vuosikymmeniä
Vierailija kirjoitti:
Aspergerien kanssa toimii sama kuin muidenkin ihmisten. Lakkaa arvioimasta toista niillä kriteereillä, millainen itse olet. Sen sijaan tutustu toiseen ihmiseen sellaisena kuin hän on. Ihmissuhteet ja koko elämä kummasti paranevat.
t. naimisissa assin kanssa jo vuosikymmeniä
Kyllä ihminen saa ihan hyvällä omallatunnolla asettaa kriteerejä ihmiselle, kenen kanssa haluaisi viettää elämänsä. Tämän ohuen hahmotelman voi tehdä omassa päässään ja sitten jos saman henkinen ihminen sattuu kohdalle niin hyvä juttu. Jos taas vaatii toista muuttumaan itsensä vuoksi, sitä en pidä järkevänä tai aina edes mahdollisena.
Eiköhän nämä naiset tunne miehensä, eivät vaan ymmärrä, että miehet eivät ole muutettavissa.
Ei minun entinen (ei Asperger, ihan vaan käytännöllinen ja viileä luonne) ollut muuten vaikea, päinvastoin hän oli sosiaalinen ja pidetty. Hänen oli vaan hyvin vaikeaa tunnistaa omia ja toisen tunteita, miesporukoissa ja työpaikoilla pärjäsi hyvin ilman näitä taitoja. Ko. taitojen opettelu ei ollut hänen mielestään tarpeellista.
Luonteen muutoksesta tuskin kukaan jääkimpaleen puoliso haaveilee mutta että edes käytöksen muutos. Sillä voisi vähän paikata sitä, että usein viilipytyt näkee parisuhteessa normaalin, intiimiyttä luovan tarvitsevuuden olevan vatkaamista tai manipulointia. Olisi edes hyvä tahto ja käytännön sanoja ja käytöksen muutosta. Yleensä ei ole.
Noi kotidiagnoosit voi mennä kyllä aika pahasti metsään. Mulla oli exällä vastaavaa tunnekylmyyttä, jonka tajusin vasta pidempään suhteessa oltuani. Se paheni ja paheni ja kun tuli muitakin oireita, sain hänet lähtemään hoitoon. Ei kyllä ollut asbergeria, tai autismikirjoa nähnytkään, vaan oli jotain vallan muuta. Pääsin hänestä onneksi eroon sitten kohtalaisen pian, enkä tiedä mihin se diagnoosi lopulta asettui. Luultavasti pers.häiriöön, mitä epäiltiin.