Yksinäisyys ja masennus
Olen 26-vuotias nuori nainen ja tuntuu, etten enää selviä tässä maailmassa. Joka päivä itken, mikään ei tunnu miltään, oon kuollut sisältä. Paha olo on niin voimakasta ja pelottaa, että en enää jaksa. Auttaisiko ammattiapu, voisiko tästä pahan olon kierteestä enää nousta? Oon niin rikki😪
Kommentit (10)
Ehdottomasti voi nousta! Mene pliis ammattiauttajalle. Ei tarvitse yksin pähkäillä tuollaisia asioita.
Mä oon 28-vuotias. Itkin tänäänkin saunassa yksin. Olen todella yksinäinen. En ole aina ollut, mutta pitkään kestänyt masennus ja köyhyys on pikku hiljaa eristänyt minua muista. Kun aloin toipua masennuksesta ja pitää puoliani, hävisi muutama kaveri pikku hiljaa...
Mutta pahimmasta, "sairaimmasta" masennuksesta olen päässyt yli. Osittain siihen varmaan auttoi ikä ja aikuistuminen, mutta oikea hoitomuoto ja oikean ammattiauttajan löytäminen auttoi paljon.
En ehdi kirjoittamaan paljoa, mutta toivoa on! Osa muutoksesta lähtee toki sinusta. Kannattaa olla avoin avulle ja yrittää itse sitoutua itsestään välittämiseen. Kukaan muu ei voi välittää sinusta niin kuin sinä itse. Se voi kuulostaa kliseiseltä ja itsestäänselvältä, mutta omia ajatuksiaan pystyy muuttamaan vain tietoisesti toistamalla. Kokeile puhua mielessäsi itsellesi lempeästi ja rohkaisevasti, vaikka se onkin joskus vaikeaa. Toista ajatuksia sata kertaa.
Hae ihmeessä apua. Itse olen toipumisen tiellä. Se tunne on hieno, kun huomaa ajatusten olevan selkeitä, eikä masennuksen värittämiä. Matkaa on vielä itsetunnon ja vaikean elämäntilanteen kanssa, mutta päivissä on silti jo valoakin.
Itse kävelin terveyskeskuksen akuuttivastaanotolle torstaina ja hoitajan puheille päästyäni myönsin hammasta purren, että en jaksa enää vihata itseäni ja itkeä huonoa oloani päivittäin. Itkuunhan minä purskahdin, mutta hoitaja kuunteli kärsivällisesti ja antoi itkun tulla ja rauhoitteli, että nyt saat apua.
Ensi viikolla puhelinaikaa ja siitä lähtee pyörät pyörimään.
Kannattaa siis hakea apua.
Meditointi, hae netistä, tieteellisesti tutkittua hyötyä.
Näin keväisin kun valoisa aika alkaa niin tulee valo shokki minullekkin vaikka olen jo yli viiskymppinen. Mun pitää mennä pimennys verhoiltuun pimeeseen makkariin nukkuun välillä kun silmiä alkaa särkemään se valo. Ulos pitää mennä aurinkolasit päässä. Kun on lunta vielä ja kirkas aurinko saa pään ihan sekaisin. Mieheni ihmettelee aina vaikka ollaan jo oltu 30- vuotta yhdessä niin tälle kevät shokilleni ja masennukselle. Se on innoissaan kuin aro pupu ja virtaa riittää ja minä elän öisin kun on ihanan pimeetä. Valoisa päivä masentaa ja minua yököttää. Silmiäni rasittaa kirkkaus ja vetelen verhot kiinni joka paikasta.
Päivystykseen voi mennä koska tahansa, jos olo on itsetuhoinen niin sinne pitäisi lähteä. Masennus on Suomessa kansantauti ja apua kannattaa hakea.
Montako vuotta jatkat tätä samaa rataa päivästä toiseen??
Vierailija kirjoitti:
Montako vuotta jatkat tätä samaa rataa päivästä toiseen??
Yllättävän monta vuotta sitä jaksaa... tajuamattaan tai häpeän pelossa.
Mietin vain, olisiko jollain vastaavanlaisia kokemuksia? Miten olette nousseet pahan olon suosta?