En ymmärrä miksi koskaan olen halunnut toisten hyväksyntää

Ja vielä ottanut paineita siitä, että olisin "oikeanlainen".

Vasta nuorena aikuisena havahtunut siihen, kuinka niin "hyväkin tyyppi" alentuu toisaalta sen muun rosvojoukon tasolle dissaamalla ja puhumalla pahaa selän takana ja juonittelemalla.

Ne entiset "kovat jätkät" ketä kaikki ihaili ja kenen hyväksyntää ym. Moni halusi, kuten itsekin, on nyt nistejä, kuolleita, tai linnassa.

Ja tommosten tyyppien hyväksyntää oon kipeästi halunnut. Ei jumaliste.

Lopulta tullut siihen lopputulokseen, että ei vaan kiinnosta enää toisten mielipiteet, edes niitten "hyvien ihmisten", koska mulle riittää että kelpaan itselleni.

Meidät aivopestään jo lapsina käyttäytymään kiltisti ja miettimään miten muut meidät näkevät ja miten olla hyväksytty.
Mut onneksi siitä voi kasvaa myös pois. :)

"Tarvitsemme hyväksyntää joka päivä"
"Meillä on nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarve"

Ja ooiiih mitä muuta kliseistä ihanaa?
Se kaikki on BS, kun löytää itsensä! ;)