Vaimo ei halua seksiä kovin usein, mutta masturboi säännöllisesi.. mielipiteitä?
Seksiä on vaimoni kanssa mielestäni liian vähän. Tiedän hänen kuitenkin masturboivan säännöllisesti. Jopa useammin kuin mitä meillä sekstaillaan. Olemme keskustelleet tästä monta kertaa, mutta hänen mielestään nämä eivät ole verrattavissa eikä hänen masturbointi vaikuta meidän seksielämään tai seksikertoihin millään tavalla.
En oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua. Periaatteessa olen sen kannalla, että masturbointi on sallittua, terveellistä jne. Mutta kun seksiäkin olisi tarjolla, niin on vaikea ymmärtää tätä logiikkaa. Kyse ei siis ole siitä, että aikaa tai haluja (minun puolelta) seksille ei olisi.
Lisätään vielä sen verran, että vaimoni saa orgasmin kanssani ja seksi on hänen mielestään hyvää. Näin hän ainakin sanoo. Itse masturboin sen takia, että en saa tarpeeksi seksiä ja helpotan sillä paineita. Mutta en ymmärrä miksi hän kieltäytyy seksistä mutta ei kuitenkaan masturboinnista. Mielestäni masturbointi vähentää seksihaluja. Piste. Kuulisin toki mielelläni jos joku nainen osaisi selittää oman mielipiteensä asiaan.
Kommentit (17)
Hei!
Seksi, itsetyydytys, ja yleisesti seksuaalisuus on jokaiselle yksilöllinen asia, joten koskaan ei voida puhua kaikkien puolesta. Yksilöiden välisten erojen lisäksi myös sukupuolten väliset erot ovat suuria. Edustan tällä hetkellä itseäni, parikymppistä naista, ja puhun omasta kokemuksestani, mutta myös omaan perus psykologista tietoa ihmisten kokemasta seksuaalisuudesta. Myös "kenttätietoa" löytyy useilta naisilta (ja miehiltä) paljon.
Yleisesti, miesten suhtautuminen seksiin, masturbointiin yms on paljon yksiselitteisempää, ja enemmän fyysiseen tarpeeseen painoittuvaa. Eli ollaan yleisesti hyvin "pinta-tasolla". Tämän takia miehet myös rinnastavat seksin ja itsetyydytyksen paljon lähemmäs verrattaviksi toisiinsa, kuin naiset. Pääasiallisena maalina on orgasmi.
Naisille yleisesti seksiä himottaessa ei päällimmäisenä ole tarve orgasmista. Esim. Minä en ole koskaan saanut orgasmia yhdynnän aikana, eikä ole moni muukaan nainen. Seksissä himottaakin se tunne toisen läsnäolosta, läheisyyden tarve, se kemia jne jne tunnepuolinen, jota sitten ilmaistaan seksin muodossa. Mieti esimerkiksi suutelua; itsessään fyysinen akti, mutta se tunnepuoli suudelmassa on se nautinnollinen puoli, ei niinkään se kosketus itsessään. Sama pätee naisilla siis seksiin. Hmm. Ehkä hieman vaikeasti selitetty, mutta I hope you get the point! Eli vaikka fyysistä nautintoa saakin, on nimenomaan se tunnepuoli se, mikä tekee siitä nautinnollista.
Masturbointi on aivan eri asia, varsinkin minulle. Itse masturboin esim. koska tylsää, vaikea nukahtaa, telkkarissa mainosjakso, tai ihan vaan panetuksesta. Päätavoitteena siis orgasmi, ei yhteyden tunteminen.
Koska naiselle seksi on hyvin tunnepainoitteista, suosittelen olemaan varovainen mitä odotuksia ja vaatimuksia laitat asialle. Mitä enemmän painostat häntä harrastamaan seksiä, sitä vähemmän hän sitä luultavasti haluaa, koska hänelle luultavasti juuri se tunnepuoli on alunperinkin se pääasia koko hommassa. Jos pilaat tämän tunnepuolin vaatimalla, syyttämällä tms. niin siitä menee kokonaan ilo.
Naiset nauttivat seksistä, mutta eri tavalla kuin miehet. Älä ota asiaa puheeksi, jolloin siitä ei tule ahdistusta/tunnemörköä. Voisin kirjoittaa aiheesta kirjan, mutta koitan pitää tämän lyhyenä.
Jos nainen ei _koskaan_ halua seksiä, on kyse jostain tunnepohjaisesta. Kysele varovasti onko stressiä esim töissä. Miten hänen päivänsä menevät. Osoita, että välität ja olet häntä varten. Voi olla että on vain yleistä stressiä, eikä sen takia seksi maistu.
Jos syy ei ole ulkopuolella, on se parisuhteessa. Osoitatko hänelle tarpeeksi usein rakkautta? Ihan jo kysymällä "Kulta, teen kahvia, haluatko sinä?" yms osoittavat tätä. Tuo romantiikkaa suhteeseen, osta kukkia ilman syytä, hanki leffaliput johonki leffaan minkä HÄN on halunnut nähdä jne. Joskus voi vaan olla tuoda vähän extraa parisuhteeseen.
Jos syy ei ole näin pinnalla, vaan jossain syvemmällä parisuhteessa, on siitä hyvä puhua.
Mutta muista nyt ihan ensin, että mitä enemmän teet tuosta asiasta mörköä sen epätodennäköisemmin muijasi tulee sitä seksiä haluamaankaan. Miestin fyysinen tarve seksille ei hevillä sammu, mutta se naisen tunneperäinen halu sammuu hyvinkin herkästi.
Tämä kyllä selitti asian kattavammin kuin mitä olisin ikinä osannut itse päässäni tuumata. Kuulostaa hyvinkin siltä, että saatat olla oikeassa!
Kiitos!
AP
No kato, joskus näinkin päin - yleensähän täällä on naisia sanomassa että äijä vaan handuttaa (usein pornon kanssa) vaikka olisi seksiäkin tarjolla. Joten tähän nyt voin sanoa sen saman mitä sanon niissäkin tapauksissa, eli että omakiva ja yhdyntä eivät ole sama asia, eivät tyydytä samoja tarpeita, niihin panostaminen on aivan erilaista, joten lähtökohtaisesti eivät ole vertailukelpoisia.
Ja vaikkakin miehillä runkkaus tavallaan vie seksihalut, siis ainakin siinä mielessä että paine laskee pannussa, ja myös sillä tapaa että koska mahdollisten orgasmien määrä on rajallinen (yritäpäs tumputtaa 20 kertaa päivässä joka päivä viikon ajan - ei taida onnistua!), eli liiallisen omakivan seurauksena seksi kyllä varmaankin kärsii, niin naisilla tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, koska heillä orkkujen määrä on jos ei nyt aivan rajaton niin kuitenkin suurempi (oma vaimoni on monta kertaa pidemmän session aikana, käsi- ja suuhoidolla ja dildolla, saanut helposti kymmenkunta orkkua yhden illan aikana, kun itse olen samassa ajassa saanut pari).
Eli vaikkei se nyt ehkä sinusta kivaa olekaan kun tunnut jääväsi ulkopuoliseksi ja elämään osittain puutteessa, niin enpä usko että tästä kannattaa sen enempää kuitenkaan stressata.
Tosin sitä ehkä voisitte yhdessä pähkäillä, että mitä vaimosi siitä omakivasta hakee, ja miten sinä voisit tarjota hänelle jotain vastaavaa, ja/tai olla enemmän siinä hänen touhussaan mahdollisesti mukana.
Tunneperäistä, kukkia, kulta otatko kahvia - EI EI EI!
Kysy aivan suoraan, saako nainen seksissänne orkun. Mitä hän haluaisi seksiltänne? Mitä puuttuu? Miksi hän mieluummin runkkaa? Huom, älä syytä, vaan kysy että kulta mitä haluat minun tekevän? Mitä haluat, että kokeillaan? Pyydä vaikka tekemään lista asioista, joita olisi kiva kokeilla. Joskus voi olla vaikea sanoa toiselle, ettet anna mitä tarvitsen.
Jos naisesi ei oikeasti nauti eikä saa, tuo on aivan loogista. Olen pahoillani. Puhukaa.
Minä runkkaan kun olen puutteessa ja tekee mieli, muttei ole mahdollisuutta seksiin. Haluan tietysti myös laueta. Valitsisin aina tuhat kertaa mieluummin seksin. Runkkaus on korvike.
Haluan laueta joka päivä, mutta kyllä pieni parin päivän puutteessa olo saa minut vielä entistä kiimaisemmaksi. Pystyn laukeamaan monta kertaa päivässä, mutta yritän säästää orkut yhteiseen seksiin aina kun sitä on tiedossa.
Minä ainakin silloin kun en saa miehen kanssa. Jåå turhautunut olo muuten.
Tykkään joskus masturboida, koska en aina jaksa pitkiä esileikkejä. Orgasmi rentouttaa ja masturboiden tulen parissa minuutissa. Tulen kyllä miehenkin kanssa nopeasti, mutta miestä täytyy lämmitellä pidempään. Joskus vaan haluaa saada orkut nopeasti, helposti ja itsekkäästi ilman suurta vaivaa.
N50+ kirjoitti:
Kysy aivan suoraan, saako nainen seksissänne orkun.
Enpä ole koskaan tavannut naista, joka ei haluaisi. Tuntisin itseni idiootiksi kysyessäni tuollaista. En tiedä runkkaileeko vaimoni ollessani esim pois kotoa, mutta jo aluksi pyysin häntä tekemään sitä seksin aikana. Hän saa varmemmin ja toissaalta minusta se on todella kiihottavan näköistä.
Mä ainakin naisena haluan joskus olla rauhassa omien ajatusteni, fantasioideni ja kehoni kanssa. Mieheni ei myöskään harrasta sellaista seksiä kanssani millaista haluaisin joskus, ja minusta on ikävä sen tyyppisiä fantasioita pyörittää päässäni, jota en mieheltä saa, ja olla silmät kiinni siinä alla toivomassa että meno olisi erilaista. En voisi mitenkään saada siinä tilanteessa, kuin korkeintaan vituduksen. Mulle miehen kanssa ollessa orgasmi ei ole se tärkein, vaan se miehen läheisyys, ja hänen vehkeensä. O:n jälkeen oma keskittymiseni seksiin herpaantuu, enkä haluaisi enää jatkaa, mutta silti järjestys on aina se että mulle eka o vaikka väkisin, ja sitten vasta hänelle.
N50+ kirjoitti:
Tunneperäistä, kukkia, kulta otatko kahvia - EI EI EI!
Kysy aivan suoraan, saako nainen seksissänne orkun. Mitä hän haluaisi seksiltänne? Mitä puuttuu? Miksi hän mieluummin runkkaa? Huom, älä syytä, vaan kysy että kulta mitä haluat minun tekevän? Mitä haluat, että kokeillaan? Pyydä vaikka tekemään lista asioista, joita olisi kiva kokeilla. Joskus voi olla vaikea sanoa toiselle, ettet anna mitä tarvitsen.
Jos naisesi ei oikeasti nauti eikä saa, tuo on aivan loogista. Olen pahoillani. Puhukaa.
Minä runkkaan kun olen puutteessa ja tekee mieli, muttei ole mahdollisuutta seksiin. Haluan tietysti myös laueta. Valitsisin aina tuhat kertaa mieluummin seksin. Runkkaus on korvike.
Haluan laueta joka päivä, mutta kyllä pieni parin päivän puutteessa olo saa minut vielä entistä kiimaisemmaksi. Pystyn laukeamaan monta kertaa päivässä, mutta yritän säästää orkut yhteiseen seksiin aina kun sitä on tiedossa.
Mulla taas menisi mielenkiinto jos mies utelisi tumput suorina. Miehen täytyy itse kokeilla mistä toinen tykkää, ja käyttää omaa mielikuvitusta, eikä olla vain osaamaton pölli, joka hanskat suorina huuli pyöreänä kyselee että mitäs sitten tehdään. hrrr..
En tarkoita siinä tilanteessa! :D Voi taivas.
Tarkoitan jotain rentoa, hyvää, täysin ei-seksuaalista tilannetta jolloin molemmilla on hyvä fiilis.
Jospa nainen tarvitsee seksissä jotain, mitä ei kehtaa sanoa tai pyytää? Tiedän, ei mitään järkeä ettei kehtaisi, mutta kyllähän täältä niitä saa lukea että seksiä harrastetaan kyllä, mutta puhua ei voi.
Entä jos nainen ei laukea miehensä kanssa?
On monta mahdollista selitystä sille, miksi runkkaa mieluummin.
Ei runkkaamimen ole ongelma jos ei se ole yhteisestä seksistä pois. Ehkei nämä asiat hänellä tosiaan liity mitenkään toisiinsa. Olen silti aika varma, että hän itse tietää paremmin kuin me täällä, ei kysy! Puhukaa!
Meillä myös rouva masturboi varmaanki useammin kun meillä on seksikertoja. Ja on pois yhteisestä seksistä, koska yleensä kun on masturboinut ei samana päivänä saa seksiä.
Saa kyllä yhdynnässä orgasmin ja nauttii seksistä, mutta silti masturboi. Onhan se tietysti helpompi kun ei tarvi paljon nähdä vaivaa. Toki jos asiasta kysyy niin valehtelee toisin.
Mitä? Valehtelee mitä?
Tarviiko teillä valehdella runkkaamisesta?
Kerro vähän tarkemmin.
Oletko varma, että saa yhdynnässä? Se on nimittäin helppo feikata ja liian moni nainen tekeekin niin.
Miksi kukaan jättäisi väliin jos hyvää seksiä on saatavilla?

No siis runkkaamisesta, sitä en tiedä miksi. On niin laiska että en usko feikkaavan. Mutta jos on niin laiska ettei jaksa harrastaa seksiä.
Vierailija kirjoitti:
N50+ kirjoitti:
Tunneperäistä, kukkia, kulta otatko kahvia - EI EI EI!
Kysy aivan suoraan, saako nainen seksissänne orkun. Mitä hän haluaisi seksiltänne? Mitä puuttuu? Miksi hän mieluummin runkkaa? Huom, älä syytä, vaan kysy että kulta mitä haluat minun tekevän? Mitä haluat, että kokeillaan? Pyydä vaikka tekemään lista asioista, joita olisi kiva kokeilla. Joskus voi olla vaikea sanoa toiselle, ettet anna mitä tarvitsen.
Jos naisesi ei oikeasti nauti eikä saa, tuo on aivan loogista. Olen pahoillani. Puhukaa.
Minä runkkaan kun olen puutteessa ja tekee mieli, muttei ole mahdollisuutta seksiin. Haluan tietysti myös laueta. Valitsisin aina tuhat kertaa mieluummin seksin. Runkkaus on korvike.
Haluan laueta joka päivä, mutta kyllä pieni parin päivän puutteessa olo saa minut vielä entistä kiimaisemmaksi. Pystyn laukeamaan monta kertaa päivässä, mutta yritän säästää orkut yhteiseen seksiin aina kun sitä on tiedossa.
Mulla taas menisi mielenkiinto jos mies utelisi tumput suorina. Miehen täytyy itse kokeilla mistä toinen tykkää, ja käyttää omaa mielikuvitusta, eikä olla vain osaamaton pölli, joka hanskat suorina huuli pyöreänä kyselee että mitäs sitten tehdään. hrrr..
> Miehen täytyy itse kokeilla mistä toinen tykkää, ja käyttää omaa mielikuvitusta,
> eikä olla vain osaamaton pölli, joka hanskat suorina huuli pyöreänä kyselee
> että mitäs sitten tehdään. hrrr..
Voi teitä lapsukaiset jotka vielä punaisissa unelmissanne kuvittelette miehen pystyvän lukemaan ajatuksianne ja sitten tulette valittamaan vauva-lehden palstoille kun mies ei sitä eikä tätä. : (
Liitto tällaisen kommunikointikyvyttömän ja tai -haluttoman kanssa on tuhoon tuomittu jos miehen pitäisi mielikuvituksen kera kokeilla naisen haluamia versioita yhdestä sun toisesta asiasta.
Säästäkää ne enemmän ja vähemmän selkeät vihjailut naisten väliseen kommunikointiin ja viestikää miehen kanssa suoraan selkokieltä käyttäen siten että molemmat varmasti tiedätte mistä on kyse.
Tulette yllättymään lopputuloksesta - positiivisesti. : )
Ai? No minä en koskaan tiedä mitä tulossa on, mutta aina on hyvää. Mies menee täysin fiiliksellä ja kokeillaan kaikkea mahdollista, ihan molemmille uusia juttujakin. Hän haluaa mennä hetken tunteella ja kaikki on taianomaista. Ainutlaatuista.
Kettutyttö kirjoitti:
Hei!
Seksi, itsetyydytys, ja yleisesti seksuaalisuus on jokaiselle yksilöllinen asia, joten koskaan ei voida puhua kaikkien puolesta. Yksilöiden välisten erojen lisäksi myös sukupuolten väliset erot ovat suuria. Edustan tällä hetkellä itseäni, parikymppistä naista, ja puhun omasta kokemuksestani, mutta myös omaan perus psykologista tietoa ihmisten kokemasta seksuaalisuudesta. Myös "kenttätietoa" löytyy useilta naisilta (ja miehiltä) paljon.
Yleisesti, miesten suhtautuminen seksiin, masturbointiin yms on paljon yksiselitteisempää, ja enemmän fyysiseen tarpeeseen painoittuvaa. Eli ollaan yleisesti hyvin "pinta-tasolla". Tämän takia miehet myös rinnastavat seksin ja itsetyydytyksen paljon lähemmäs verrattaviksi toisiinsa, kuin naiset. Pääasiallisena maalina on orgasmi.
Naisille yleisesti seksiä himottaessa ei päällimmäisenä ole tarve orgasmista. Esim. Minä en ole koskaan saanut orgasmia yhdynnän aikana, eikä ole moni muukaan nainen. Seksissä himottaakin se tunne toisen läsnäolosta, läheisyyden tarve, se kemia jne jne tunnepuolinen, jota sitten ilmaistaan seksin muodossa. Mieti esimerkiksi suutelua; itsessään fyysinen akti, mutta se tunnepuoli suudelmassa on se nautinnollinen puoli, ei niinkään se kosketus itsessään. Sama pätee naisilla siis seksiin. Hmm. Ehkä hieman vaikeasti selitetty, mutta I hope you get the point! Eli vaikka fyysistä nautintoa saakin, on nimenomaan se tunnepuoli se, mikä tekee siitä nautinnollista.
Masturbointi on aivan eri asia, varsinkin minulle. Itse masturboin esim. koska tylsää, vaikea nukahtaa, telkkarissa mainosjakso, tai ihan vaan panetuksesta. Päätavoitteena siis orgasmi, ei yhteyden tunteminen.
Koska naiselle seksi on hyvin tunnepainoitteista, suosittelen olemaan varovainen mitä odotuksia ja vaatimuksia laitat asialle. Mitä enemmän painostat häntä harrastamaan seksiä, sitä vähemmän hän sitä luultavasti haluaa, koska hänelle luultavasti juuri se tunnepuoli on alunperinkin se pääasia koko hommassa. Jos pilaat tämän tunnepuolin vaatimalla, syyttämällä tms. niin siitä menee kokonaan ilo.
Naiset nauttivat seksistä, mutta eri tavalla kuin miehet. Älä ota asiaa puheeksi, jolloin siitä ei tule ahdistusta/tunnemörköä. Voisin kirjoittaa aiheesta kirjan, mutta koitan pitää tämän lyhyenä.
Jos nainen ei _koskaan_ halua seksiä, on kyse jostain tunnepohjaisesta. Kysele varovasti onko stressiä esim töissä. Miten hänen päivänsä menevät. Osoita, että välität ja olet häntä varten. Voi olla että on vain yleistä stressiä, eikä sen takia seksi maistu.
Jos syy ei ole ulkopuolella, on se parisuhteessa. Osoitatko hänelle tarpeeksi usein rakkautta? Ihan jo kysymällä "Kulta, teen kahvia, haluatko sinä?" yms osoittavat tätä. Tuo romantiikkaa suhteeseen, osta kukkia ilman syytä, hanki leffaliput johonki leffaan minkä HÄN on halunnut nähdä jne. Joskus voi vaan olla tuoda vähän extraa parisuhteeseen.
Jos syy ei ole näin pinnalla, vaan jossain syvemmällä parisuhteessa, on siitä hyvä puhua.
Mutta muista nyt ihan ensin, että mitä enemmän teet tuosta asiasta mörköä sen epätodennäköisemmin muijasi tulee sitä seksiä haluamaankaan. Miestin fyysinen tarve seksille ei hevillä sammu, mutta se naisen tunneperäinen halu sammuu hyvinkin herkästi.
Melkoista yleistämistä!
Olen nainen, joka haluaa seksiä miehen kanssa vain siksi, että haluan tyydyttää fyysiset tarpeeni, siis saada orgasmin.
MInua ei kiinnosta yhtään mitkään tunnepuolen asiat. Minua ei kiinnosta pätkääkään romantiikka, lahjat tai kukat.
Minua ei kiinnosta tunneyhteys. Minua kiinnostaa vain se, että mies on hyvä sängyssä, osaa sellaiset temput, että saan orgasmin, ja minä teen kaikki mahdolliset temput hänelle.
Tutkimuksia aiheesta riittää, mutta käsittääkseni viime aikoina melko usein on on julkaistu tutkimustuloksia, että nimenomaan orgasmin puuttuminen lopettaa naisen kiinnostuksen seksiin ko. miehen kanssa. Eli mitä enemmän ja useammin nainen orgasmeja saa, sitä enemmän hän seksiä haluaa. Niin kauan kun näitä "naisille tärkeintä on läheisyys" juttua ainoana totuutena levitetään, miehet pitävät meitä orgasmihakuisia naisia pervoina.
Minä kyllä suoraan kysyisin vaimolta saako hän yhdynnässä orgasmin? Oletan, että ei, kun tahtoo masturboida. Ehkä häneltä voisi myös kysyä minkälaista seksiä hän haluaa? Voi kaivata vaikka vaihtelua.
Itsekään en saa orgasmia yhdynnässä ikinä ja mieheni ei tätä karua totuutta tiedä. Eipä paljon nappaa yhdynnät, mutta masturboida voisin joka päivä vaikka tuntikausia jos ehtisin.