Tiedostavatko alkoholisti-vanhemmat että vahingoittavat lapsiaan kännäämällä?

Alkoholistia ei kiinnosta. Mikään ei ole rakkaampaa kuin se pullo, valitettavasti. 

Ei, ei omani ainakaan. Eivät pystyneet asettumaan lapsen asemaan ollenkaan. Eivätkä pysty senkään jälkeen kun lopettivat juomisen. Ei se ehkä heillä johtunut siitä juomisesta, vaan ylipäätään lasten seurassa juominen ja lasten jättäminen oman onnensa nojaan oli seurausta siitä ettei ollenkaan ole mietitty mitään lapsen tunteita tai psyykkistä kehitystä. Monet on sellaisia. Suhtautuvat sallivasti esim. kurittamiseen koska lapsen psyykkisestä kehityksestä ei vaan ymmärretä hölkäsen pöläystä, eikä oikeastaan myönnetä että sellaista onkaan. Kun teoilla ei ymmärretä olevan pitkäaikaisia vaikutuksia, voi tehdä ihan mitä vaan.

Osa tiedostaa, mutta ei pysty silti lopettamaan. Suurin osa varmaankin kuvittelee, ettei lapsi huomaa tai ettei se mitenkään niitä haittaa. Monet naisetkin puolustelee näin, jos mies juo, että ei ne lapset sitä tajua. 

Minun vanhemmat joi aluksi viikonloppuisin, sitte alkoivat mennä arkenakin kapakkaan, tuli rajuja riitoja ja ero. Poliisit kävi känniriitoja selvittämässä.

Äiti käänsi suunnan, sanoi että minun ei enää koskaan tarvitse häntä humalassa nähdä. Isä alkoholisoitui. Ja voi että mitkä selitykset, eihän hän paljon ottanu, sun lapsuudessa oli paljon hyvää, sekin reissu oli kiva, kaikkihan mokaa... vaikka herra makasi sammuneena koko yön eteisen lattialla.

Äidille en kanna kaunaa, raitistumalla osoitti että tajusi miten väärin teki.

Riippuvuus hallitsee ajattelua, ihminen ei siis tee tietoisia terveitä ratkaisuja valinnan seurausten mukaan. Varmasti "tietäisi", ettei juominen vaikuta hyvin lapseen, mutta ei jää miettimään asiaa, vaan selittelee kaikkea,koska se riippuvuus on vahvempi.

Itse näen riippuvuuden tavallaan erillisenä toimijana ihmisessä, joka hallitsee sitä "oikeaa ihmistä". Hoidossa,kun juominen on saatu katkaistua, pyritään nimenomaan näiden sairauden piirteiden tunnistamiseen, niiden hallitsemiseen ja sen "oikean,terveen puolen" vahvistamiseen. Riippuvuus ei silti katoa,mutta sen kanssa voi elää,kun tuntee oireet.

En siis usko,että kukaan terve ihminen jättää lapsensa tahallaan heitteille.

Jotain auttaa jumala, toista perjantainen humala.

En minä ainakaan nähnyt lasteni kärsimystä, sillä enhän minä kännäillyt. Hyvin hillitysti tissuttelin. Ja kuinka väärässä olinkaan. Lapset todellakin huomaavat ja kärsivät, nekin lapset, jotka väittävät ettei juuri tunnu missään. Harmi etten lopettanut pahaa tapaani aiemmin, mutta meidän perheen osalta voin sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.