Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa ja jatkuvasti ihastunut...
15.03.2019 |
Vaikka olen parisuhteessa, niin ihastun silti todella helposti ja systemaattisest muihin miehiin. Työympäristössä ei onneksi ole miespuolisia työkavereita, mutta esimeksiksi harrastuksen parissa on eräs mies johon olen tällä hetkellä todella ihastunut! Vaikka en hänen kanssaan ole erityisemmin edes tekemisissä, mutta viikon kohokohta on tuo harrastus kun tiedän näkeväni ihastuksen ja sitten viikko menee hänestä haaveillessa. Todella kiusallista, kun olen kuitenkin aikuinen ja pitkä parisuhde takana. En suoraan sanottuna oikein tiedä miten suhtautuisi tällaiseen...ja joo, varmaan ihastuminen laimenee jossain vaiheessa, mutta sitten tulee aina joku uusi joka saa noi samat fiilikset mussa aikaiseksi.
Kommentit (36)
Tulisi mieleeni, että kieliikö tuollainen ehkä jostain ongelmista parisuhteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, toisaalta ihastumisia tulee ja niitä menee, jos ei tee mitään niiden eteen eikä täten loukkaa kumppaniaan, niin mitäpä tuosta.
Itsellä tosin kävi niin, että edellinen pitkä parisuhteeni loppui, muista syistä, ei siksi että ihastuin ihmisiin, en siis mitään tehnyt enkä tätä julki tuonut miehelleni. Mutta meidän parisuhde alkoi muuten olla tiensä päässä, ehkä ihastumisilla alitajuisesti yritin korvata jotain, mitä en saanut parisuhteelta? Vaikka kuvittelin vakaassa ja onnellisessa suhteessa eläväni.
No, se nyt sitten päättyi, mutta elämällä oli mulle varattuna jotain ihan muuta. Tapasin toisen miehen, ja hänen kanssa kaikki loksahti paikalleen just eikä melkein. Ensivuodet oli niitä ihania ja huumaavia rakkausvuosia, mutta eipä tämä nykyäänkään ole ollenkaan hullumpaa. Vakaata ja turvallista ja rakastavaa 8 vuoden jälkeen. Ja kertaakaan en ole ihastunut keneenkään muuhun, jos nyt ei tyyliin elokuvien roolihahmoja lasketa, esim. Legolas Taru sormusten herrasta, tms. Ne ei ole todellisia ihmisiä.
Pane ihastustasi. Se purkaa jännitteet ja romuttaa turhat täydellisyyshaavekuvat. Lisäksi se voi pakottaa tekemään arvo- ja muita valintoja jahkailun ja päättämättömyyden sijaan. Ehkä löydätkin paremman. Tai sitten tajuat kuinka hyvä nykyinen on. Tuollaiset sinnikkäät ihastumiset ovat viesti jostain sisimmästäsi alitajunnasta, viesti siitä, että kaikki ei ole kohdallaan ja kaipaisit jotain muutosta. Niitä ei voi loputtomiin ignoorata, eikä kannatakaan. Aitojen tunteidensa tukahduttaminen johtaa henkiseen epätasapainoon ja epäonneen.
Itsekin ihastun helposti. Mikä johtunee kai siitä että olen aika yksinäinen ja kaipaisin ystäviä, mutten pysty oikein luottamaan muihin naisiin, niin sitten tiedostamattani etsin parisuhteeseen sopivia miehiä, vaikka minulla sellainen jo onkin. Tunnen vain itseni kovin yksinäiseksi ja kaipaisin yhteyttä.
Ei varmaan kuulosta kovin järkevältä?...eikä se sitä varmasti olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ihastun helposti. Mikä johtunee kai siitä että olen aika yksinäinen ja kaipaisin ystäviä, mutten pysty oikein luottamaan muihin naisiin, niin sitten tiedostamattani etsin parisuhteeseen sopivia miehiä, vaikka minulla sellainen jo onkin. Tunnen vain itseni kovin yksinäiseksi ja kaipaisin yhteyttä.
Ei varmaan kuulosta kovin järkevältä?...eikä se sitä varmasti olekaan.
Tämä on rehellistä tekstiä! Pisteet siitä, ettet ihannoi ihastumistasi, vaan ymmärrät sen syitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ihastun helposti. Mikä johtunee kai siitä että olen aika yksinäinen ja kaipaisin ystäviä, mutten pysty oikein luottamaan muihin naisiin, niin sitten tiedostamattani etsin parisuhteeseen sopivia miehiä, vaikka minulla sellainen jo onkin. Tunnen vain itseni kovin yksinäiseksi ja kaipaisin yhteyttä.
Ei varmaan kuulosta kovin järkevältä?...eikä se sitä varmasti olekaan.
Tämä on rehellistä tekstiä! Pisteet siitä, ettet ihannoi ihastumistasi, vaan ymmärrät sen syitä.
Kiitos...kai :) Mutta eipä niillä pisteillä mitään tee. Koen syyllisyyttä näistä ihastumisista ja olen tämän vuoksi osittain itsekin hyvin mustasukkainen, sillä projisoin tän oman käytöksen mieheen eli kuvittelen hänen kyttäilevän naisia ja ihastuvan heihin yhtenään. En tiedä miten ratkaista tätä asiaa...tarvitsisin ystäviä ja seuraa mutten osaa hankkia itselleni näitä tarvitsemia asioita.
Vierailija kirjoitti:
En haluis olla sun mies
Älä huoli, et luultavasti olekaan.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulisi mieleeni, että kieliikö tuollainen ehkä jostain ongelmista parisuhteessa?
Tätä itsekin pohtinut ja tokihan parisuhteeseen mahtuu ongelmiakin mutta mitään yksittäistä mistä voisi johtua en pysty nimeämään. Voihan olla että kyse on jostain henkilökohtaisesta ongelmastakin.
-ap
Ei ole normaalia. Lopeta haihattelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoh.. no se sun kumppani ei selvästi ole se oikea sulle. Ei sen oikean kanssa haaveilla muista. Periodt!
Vierailija kirjoitti:
No, toisaalta ihastumisia tulee ja niitä menee, jos ei tee mitään niiden eteen eikä täten loukkaa kumppaniaan, niin mitäpä tuosta.
Itsellä tosin kävi niin, että edellinen pitkä parisuhteeni loppui, muista syistä, ei siksi että ihastuin ihmisiin, en siis mitään tehnyt enkä tätä julki tuonut miehelleni. Mutta meidän parisuhde alkoi muuten olla tiensä päässä, ehkä ihastumisilla alitajuisesti yritin korvata jotain, mitä en saanut parisuhteelta? Vaikka kuvittelin vakaassa ja onnellisessa suhteessa eläväni.
No, se nyt sitten päättyi, mutta elämällä oli mulle varattuna jotain ihan muuta. Tapasin toisen miehen, ja hänen kanssa kaikki loksahti paikalleen just eikä melkein. Ensivuodet oli niitä ihania ja huumaavia rakkausvuosia, mutta eipä tämä nykyäänkään ole ollenkaan hullumpaa. Vakaata ja turvallista ja rakastavaa 8 vuoden jälkeen. Ja kertaakaan en ole ihastunut keneenkään muuhun, jos nyt ei tyyliin elokuvien roolihahmoja lasketa, esim. Legolas Taru sormusten herrasta, tms. Ne ei ole todellisia ihmisiä.
Ihastumiseni jäävät yleensä hyvin etäisiksi...yleensä tyydyn vain haaveilemaan että tutustuisimme paremmin jne. Eniten huolestuttaakin ehkä se miten paljon ja pakon omaisesti ajattelen kulloistakin ihastumistani. Se on häiritsevää enkä ymmärrä mistä tuollainen johtuu.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pane ihastustasi. Se purkaa jännitteet ja romuttaa turhat täydellisyyshaavekuvat. Lisäksi se voi pakottaa tekemään arvo- ja muita valintoja jahkailun ja päättämättömyyden sijaan. Ehkä löydätkin paremman. Tai sitten tajuat kuinka hyvä nykyinen on. Tuollaiset sinnikkäät ihastumiset ovat viesti jostain sisimmästäsi alitajunnasta, viesti siitä, että kaikki ei ole kohdallaan ja kaipaisit jotain muutosta. Niitä ei voi loputtomiin ignoorata, eikä kannatakaan. Aitojen tunteidensa tukahduttaminen johtaa henkiseen epätasapainoon ja epäonneen.
Mitään tilanteita jossa näin voisi tapahtua ei ole ollut lähimainkaan. Saatan toki haaveilla että asiat jotenkin johtaisivat tuollaiseen ja millaista se olisi, Mutta eniten toivoisin voivani tutustua ja jutella.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, toisaalta ihastumisia tulee ja niitä menee, jos ei tee mitään niiden eteen eikä täten loukkaa kumppaniaan, niin mitäpä tuosta.
Itsellä tosin kävi niin, että edellinen pitkä parisuhteeni loppui, muista syistä, ei siksi että ihastuin ihmisiin, en siis mitään tehnyt enkä tätä julki tuonut miehelleni. Mutta meidän parisuhde alkoi muuten olla tiensä päässä, ehkä ihastumisilla alitajuisesti yritin korvata jotain, mitä en saanut parisuhteelta? Vaikka kuvittelin vakaassa ja onnellisessa suhteessa eläväni.
No, se nyt sitten päättyi, mutta elämällä oli mulle varattuna jotain ihan muuta. Tapasin toisen miehen, ja hänen kanssa kaikki loksahti paikalleen just eikä melkein. Ensivuodet oli niitä ihania ja huumaavia rakkausvuosia, mutta eipä tämä nykyäänkään ole ollenkaan hullumpaa. Vakaata ja turvallista ja rakastavaa 8 vuoden jälkeen. Ja kertaakaan en ole ihastunut keneenkään muuhun, jos nyt ei tyyliin elokuvien roolihahmoja lasketa, esim. Legolas Taru sormusten herrasta, tms. Ne ei ole todellisia ihmisiä.
Ihastumiseni jäävät yleensä hyvin etäisiksi...yleensä tyydyn vain haaveilemaan että tutustuisimme paremmin jne. Eniten huolestuttaakin ehkä se miten paljon ja pakon omaisesti ajattelen kulloistakin ihastumistani. Se on häiritsevää enkä ymmärrä mistä tuollainen johtuu.
-ap
Tuo pakonomaisuus saattaa kertoa jostain ongelmasta. Jos et ihastuisi, tekisit pakonomaisesti ehkä jotain muuta. Onko sinulla aiemmin ollut pakkoajatuksia tai jotain niiden kaltaisia? Minulla oli lapsena kaveri, joka pakeni ongelmiaan onnettomiin ihastuksiin. Hän sai sillä tavalla ajatuksiinsa keksityn ongelman, koska oikeat ongelmat tuntuivat liian kipeiltä. Tsemppiä kuitenkin sinulle, hyvä että mietit näitä asioita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ihastun helposti. Mikä johtunee kai siitä että olen aika yksinäinen ja kaipaisin ystäviä, mutten pysty oikein luottamaan muihin naisiin, niin sitten tiedostamattani etsin parisuhteeseen sopivia miehiä, vaikka minulla sellainen jo onkin. Tunnen vain itseni kovin yksinäiseksi ja kaipaisin yhteyttä.
Ei varmaan kuulosta kovin järkevältä?...eikä se sitä varmasti olekaan.
Hmm..itsellänikin voisi kyse olla jostain tämän tyylisestä. Kiva kuulla etten ole ainut tän asian kanssa, vaikka eihän tämä kivaa ole.
-ap
Sä olet koukuttunut ihastumisen tunteeseen. Se tuo parhaimmillaan hyvää oloa ja energiaa. Nauti siitä jos pystyt sen muuten hallitsemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, toisaalta ihastumisia tulee ja niitä menee, jos ei tee mitään niiden eteen eikä täten loukkaa kumppaniaan, niin mitäpä tuosta.
Itsellä tosin kävi niin, että edellinen pitkä parisuhteeni loppui, muista syistä, ei siksi että ihastuin ihmisiin, en siis mitään tehnyt enkä tätä julki tuonut miehelleni. Mutta meidän parisuhde alkoi muuten olla tiensä päässä, ehkä ihastumisilla alitajuisesti yritin korvata jotain, mitä en saanut parisuhteelta? Vaikka kuvittelin vakaassa ja onnellisessa suhteessa eläväni.
No, se nyt sitten päättyi, mutta elämällä oli mulle varattuna jotain ihan muuta. Tapasin toisen miehen, ja hänen kanssa kaikki loksahti paikalleen just eikä melkein. Ensivuodet oli niitä ihania ja huumaavia rakkausvuosia, mutta eipä tämä nykyäänkään ole ollenkaan hullumpaa. Vakaata ja turvallista ja rakastavaa 8 vuoden jälkeen. Ja kertaakaan en ole ihastunut keneenkään muuhun, jos nyt ei tyyliin elokuvien roolihahmoja lasketa, esim. Legolas Taru sormusten herrasta, tms. Ne ei ole todellisia ihmisiä.
Ihastumiseni jäävät yleensä hyvin etäisiksi...yleensä tyydyn vain haaveilemaan että tutustuisimme paremmin jne. Eniten huolestuttaakin ehkä se miten paljon ja pakon omaisesti ajattelen kulloistakin ihastumistani. Se on häiritsevää enkä ymmärrä mistä tuollainen johtuu.
-ap
Mulla on ihan sama juttu, varsinkin ovulaation aikaan. Olen oikeastaan jo tottunut siihen että ihastun johonkuhun niin pakkomielteisesti että on vaikea ajatella mitään muuta ja myöhemmin saatan miettiä että mitä helvettiä oikein näin siinä tyypissä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, toisaalta ihastumisia tulee ja niitä menee, jos ei tee mitään niiden eteen eikä täten loukkaa kumppaniaan, niin mitäpä tuosta.
Itsellä tosin kävi niin, että edellinen pitkä parisuhteeni loppui, muista syistä, ei siksi että ihastuin ihmisiin, en siis mitään tehnyt enkä tätä julki tuonut miehelleni. Mutta meidän parisuhde alkoi muuten olla tiensä päässä, ehkä ihastumisilla alitajuisesti yritin korvata jotain, mitä en saanut parisuhteelta? Vaikka kuvittelin vakaassa ja onnellisessa suhteessa eläväni.
No, se nyt sitten päättyi, mutta elämällä oli mulle varattuna jotain ihan muuta. Tapasin toisen miehen, ja hänen kanssa kaikki loksahti paikalleen just eikä melkein. Ensivuodet oli niitä ihania ja huumaavia rakkausvuosia, mutta eipä tämä nykyäänkään ole ollenkaan hullumpaa. Vakaata ja turvallista ja rakastavaa 8 vuoden jälkeen. Ja kertaakaan en ole ihastunut keneenkään muuhun, jos nyt ei tyyliin elokuvien roolihahmoja lasketa, esim. Legolas Taru sormusten herrasta, tms. Ne ei ole todellisia ihmisiä.
Ihastumiseni jäävät yleensä hyvin etäisiksi...yleensä tyydyn vain haaveilemaan että tutustuisimme paremmin jne. Eniten huolestuttaakin ehkä se miten paljon ja pakon omaisesti ajattelen kulloistakin ihastumistani. Se on häiritsevää enkä ymmärrä mistä tuollainen johtuu.
-ap
Mulla oli tuollaista jatkuvasti, vaikka olin pitkässä ja vakaassa parisuhteessa. En oikein ymmärtänyt sitä ja se häiritsi myös. Kyse oli aina yksipuolisesta etäihastumisesta ja varoin visusti tekemästä mitään minkään eteen. Lopulta oma parisuhde alkoi olla kroonisesti huonolla tolalla ja sitten tapahtuikin se pahin; tapasin erään, ihastuin ihan eri tavalla ja vastavuoroisesti niin, että syntyi pikku salasuhde. Jälkikäteen ajateltuna nuo salatut sarjaihastumiset saattoivat olla signaali siitä, että oma parisuhde ei vaan ollut tyydyttävä alun alkaenkaan. Se oli kuitenkin riittävä minulle, ehkä harhaisesti ja optimistisesti, joten en tietoisesti halunnut sitä riskeerata. Vasta myöhemmin, kun olin jo menettänyt toivoni oman parisuhteeni osalta, avauduin mahdollisuudelle oikeasti uuteen ihastumiseen ja heittäydyin. Vinkiksi muille, ei ehkä kannata odottaa siihen saakka että tulee se jalat alta vievä vastavuoroinen ihastuminen kun on vielä parisuhteessa. Siitä tulee pulmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, toisaalta ihastumisia tulee ja niitä menee, jos ei tee mitään niiden eteen eikä täten loukkaa kumppaniaan, niin mitäpä tuosta.
Itsellä tosin kävi niin, että edellinen pitkä parisuhteeni loppui, muista syistä, ei siksi että ihastuin ihmisiin, en siis mitään tehnyt enkä tätä julki tuonut miehelleni. Mutta meidän parisuhde alkoi muuten olla tiensä päässä, ehkä ihastumisilla alitajuisesti yritin korvata jotain, mitä en saanut parisuhteelta? Vaikka kuvittelin vakaassa ja onnellisessa suhteessa eläväni.
No, se nyt sitten päättyi, mutta elämällä oli mulle varattuna jotain ihan muuta. Tapasin toisen miehen, ja hänen kanssa kaikki loksahti paikalleen just eikä melkein. Ensivuodet oli niitä ihania ja huumaavia rakkausvuosia, mutta eipä tämä nykyäänkään ole ollenkaan hullumpaa. Vakaata ja turvallista ja rakastavaa 8 vuoden jälkeen. Ja kertaakaan en ole ihastunut keneenkään muuhun, jos nyt ei tyyliin elokuvien roolihahmoja lasketa, esim. Legolas Taru sormusten herrasta, tms. Ne ei ole todellisia ihmisiä.
Ihastumiseni jäävät yleensä hyvin etäisiksi...yleensä tyydyn vain haaveilemaan että tutustuisimme paremmin jne. Eniten huolestuttaakin ehkä se miten paljon ja pakon omaisesti ajattelen kulloistakin ihastumistani. Se on häiritsevää enkä ymmärrä mistä tuollainen johtuu.
-ap
Mulla oli tuollaista jatkuvasti, vaikka olin pitkässä ja vakaassa parisuhteessa. En oikein ymmärtänyt sitä ja se häiritsi myös. Kyse oli aina yksipuolisesta etäihastumisesta ja varoin visusti tekemästä mitään minkään eteen. Lopulta oma parisuhde alkoi olla kroonisesti huonolla tolalla ja sitten tapahtuikin se pahin; tapasin erään, ihastuin ihan eri tavalla ja vastavuoroisesti niin, että syntyi pikku salasuhde. Jälkikäteen ajateltuna nuo salatut sarjaihastumiset saattoivat olla signaali siitä, että oma parisuhde ei vaan ollut tyydyttävä alun alkaenkaan. Se oli kuitenkin riittävä minulle, ehkä harhaisesti ja optimistisesti, joten en tietoisesti halunnut sitä riskeerata. Vasta myöhemmin, kun olin jo menettänyt toivoni oman parisuhteeni osalta, avauduin mahdollisuudelle oikeasti uuteen ihastumiseen ja heittäydyin. Vinkiksi muille, ei ehkä kannata odottaa siihen saakka että tulee se jalat alta vievä vastavuoroinen ihastuminen kun on vielä parisuhteessa. Siitä tulee pulmia.
Mä taas olen ihastunut ensimmäistä kertaa nykyisessä pitkässä parisuhteessa ollessani, mutta tämä tunne on juuri tuollainen jalat alta vievä molemminpuolinen kokemus. Vielä en ole lipsahtanut minkäänlaisen salasuhteen puolelle, mutta tunne on niin vahva että en tiedä pystynkö pitkään enää tappelemaan vastaan. Mistä sen tietää onko kyse oman suhteen piilotetuista ongelmista vai onko ihastuksen kohteessa jotain oikeasti erityistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, toisaalta ihastumisia tulee ja niitä menee, jos ei tee mitään niiden eteen eikä täten loukkaa kumppaniaan, niin mitäpä tuosta.
Itsellä tosin kävi niin, että edellinen pitkä parisuhteeni loppui, muista syistä, ei siksi että ihastuin ihmisiin, en siis mitään tehnyt enkä tätä julki tuonut miehelleni. Mutta meidän parisuhde alkoi muuten olla tiensä päässä, ehkä ihastumisilla alitajuisesti yritin korvata jotain, mitä en saanut parisuhteelta? Vaikka kuvittelin vakaassa ja onnellisessa suhteessa eläväni.
No, se nyt sitten päättyi, mutta elämällä oli mulle varattuna jotain ihan muuta. Tapasin toisen miehen, ja hänen kanssa kaikki loksahti paikalleen just eikä melkein. Ensivuodet oli niitä ihania ja huumaavia rakkausvuosia, mutta eipä tämä nykyäänkään ole ollenkaan hullumpaa. Vakaata ja turvallista ja rakastavaa 8 vuoden jälkeen. Ja kertaakaan en ole ihastunut keneenkään muuhun, jos nyt ei tyyliin elokuvien roolihahmoja lasketa, esim. Legolas Taru sormusten herrasta, tms. Ne ei ole todellisia ihmisiä.
Ihastumiseni jäävät yleensä hyvin etäisiksi...yleensä tyydyn vain haaveilemaan että tutustuisimme paremmin jne. Eniten huolestuttaakin ehkä se miten paljon ja pakon omaisesti ajattelen kulloistakin ihastumistani. Se on häiritsevää enkä ymmärrä mistä tuollainen johtuu.
-ap
Mulla oli tuollaista jatkuvasti, vaikka olin pitkässä ja vakaassa parisuhteessa. En oikein ymmärtänyt sitä ja se häiritsi myös. Kyse oli aina yksipuolisesta etäihastumisesta ja varoin visusti tekemästä mitään minkään eteen. Lopulta oma parisuhde alkoi olla kroonisesti huonolla tolalla ja sitten tapahtuikin se pahin; tapasin erään, ihastuin ihan eri tavalla ja vastavuoroisesti niin, että syntyi pikku salasuhde. Jälkikäteen ajateltuna nuo salatut sarjaihastumiset saattoivat olla signaali siitä, että oma parisuhde ei vaan ollut tyydyttävä alun alkaenkaan. Se oli kuitenkin riittävä minulle, ehkä harhaisesti ja optimistisesti, joten en tietoisesti halunnut sitä riskeerata. Vasta myöhemmin, kun olin jo menettänyt toivoni oman parisuhteeni osalta, avauduin mahdollisuudelle oikeasti uuteen ihastumiseen ja heittäydyin. Vinkiksi muille, ei ehkä kannata odottaa siihen saakka että tulee se jalat alta vievä vastavuoroinen ihastuminen kun on vielä parisuhteessa. Siitä tulee pulmia.
Mä taas olen ihastunut ensimmäistä kertaa nykyisessä pitkässä parisuhteessa ollessani, mutta tämä tunne on juuri tuollainen jalat alta vievä molemminpuolinen kokemus. Vielä en ole lipsahtanut minkäänlaisen salasuhteen puolelle, mutta tunne on niin vahva että en tiedä pystynkö pitkään enää tappelemaan vastaan. Mistä sen tietää onko kyse oman suhteen piilotetuista ongelmista vai onko ihastuksen kohteessa jotain oikeasti erityistä?
Tämä juuri itseänikin askarruttaa...tai siis en järjellä ajatellen ole halukas jättämään nykyistä pelkän satunnaisen ihastuksen vuoksi, jota en juurikaan edes tunne, mutta en voi olla ajattelematta että entä jos niin tekisinkin ja se osoittautuisikin olleen sen arvoista. En kuitenkaan haluaisi erotakaan tai mitenkään loukata miestä jonka kanssa olen, eikä kyse edes ole mistään realistisesta valinnasta, joka pitäisi tehdä kahden välillä, totuushan on se ettei mitään toista vaihtoehtoa ole, on vain minun salaiset fantasiani siitä.
-ap
En haluis olla sun mies