Lue keskustelun säännöt.
Maailmantuska - kuinka olette koonneet itsenne kun mieli alkaa sortumaan?
13.03.2019 |
Elämä tuntuu olevan pelottavaa ja vaikeaa toisinaan.
Ihmisyys on kaikessa kokonaisuudessaan arvamaatonta ja kävelyä nuoralla, kehen voi luottaa ja kuinka itse selviää. Tekeekö oikeita päätöksiä ja jaksaako niistä kantaa vastuun.
Pitäisi pärjätä ja jaksaa vaikka merkityksettömyyden tunne kasvaa.
Mielenkiinto alkaa olemaan vähissä koska tunne kuulumisesta maailmaan on epävarmaa.
Mihin minä kuulun, kuka minä olen ja miten minun kuuluisi edetä, jotta elämää jaksaisi kulkea määrätietoisesti tavoitteitaan kohti?
Mitä jos tavoitteet valuu hukkaan kun ei jaksa.
Kenen takia minä edes yritän tehdä omaa elämääni paremmaksi suorituksillani?
En halua jämähtää enkä enää epäonnistua. Olen noussut todella pohjalta parempaan arkeen.
Minä olen ollut vahva enkä kehtaa kertoa jos tuntuu, etten voi hyvin.
Ympärillä on jo tarpeeksi huonosti voivia ihmisiä, jotka vievät minultakin voimia ja olen etääntynyt kaikista yksinäisyyteen saakka.
Olen yrittänyt olla esikuvana, että elämässä selviää aina sinnikkyydellä mutta sekin tuntuu olevan valetta tällä hetkellä.
En haluaisi omalla olemassa olollani olla vaivaksi, on helpompaa eristäytyä ja hengittää ilman paineita toisten läsnäoloa.
En kuitenkaan jaksa muidenkaan ongelmia enää.
Tuntuu kuin olisin jossain risteyksessä enkä tiedä mihin suuntaan pitäisi kulkea.
Valoa ei näy aina tunnelin päässä.
On hyvin tuskaisia päiviä. Elämä on vaihdellut värejään hyvin paljon ja luotto lipunut.
Kyynisyys ihmisiin ja seurassakin oleminen tuntuu turhuudelta.
Tunnen itseni näkymättömäksi ja ahdistuneeksi, roolia yllä pitävänä.
En halua elää elämääni roolissa, se vain on tullut kun on joutunut taistelemaan.
Toisaalta en edes enää jaksa yrittää naamioida itseäni onnelliseksi.
En osaa edes rakkautta ottaa vastaan enää. En halua kenenkään koskevan minuun enkä halua antaa itsestäni pinnallisuutta enempää.
Olen vankina suojakuoressani enkä tiedä uskallanko tulla sieltä pois.
Jos en tule niin jäänkö tuntemaan näitä yksinäisyyden ja toivottomuuden tunteita?
Tarvitsen aikaa.
Pyydän toisilta hyväksyntää epäsuorasti, että saisin vain olla ja rauhassa nuolla haavojani ilman mitään suorituspaineita.
Miksi mietin, että kestääkö muut jos itse luhistun.
Minulla ei ole lapsia, eikä miestä.
On vain työ ja ympärillä huonosti voivia läheisiä (alkoholismi yms) joiden kanssa kamppailen.
Olen myöskin hyvin nuori vielä ja elämä oikeastaan aikalailla aluillaan tietystä perspektiivistä katsottuna.
Kommentit (7)
Olen tullut siihen lopputulokseen että ole se muutos minkä haluat nähdä maailmassa. Näin olen tullut onnelliseksi, ainakin noin pari vuotta kestäväksi ajanjaksoksi ja yritän kehittyä jatkuvasti. Klisee. Toinen klisee: olet onnellinen vasta, kun ajatuksesi, tekosi ja sanat ovat yhtenäiset. Pyri tasapainoon näiden kolmen asian kanssa. Et voi esimerkiksi olla esikuva tai tehdä tekoja sinnikkyydestä, jos ajatuksesi eivät ole samanlaisia. Tulee ristiriita ja sisäinen onnettomuus.
Juuri tästä syystä päätin alkaa itse muutokseksi: Ihmisyys on kaikessa kokonaisuudessaan arvamaatonta ja kävelyä nuoralla, kehen voi luottaa ja kuinka itse selviää. Tekeekö oikeita päätöksiä ja jaksaako niistä kantaa vastuun.
En tiedä saatko ajatuksista kiinni. Minä inhoan myös nykymaailman itsekyyttä, kylmyyttä, julmia tekoja eläimille, luonnolle. Siksi yritän olla lämmin, epäitsekäs ja tehdä hyviä tekoja eläimille, ihmisille ja luonnolle korjatakseni jonkun toisen tekemää säröä.
En oikeastaan haaveile enkä hirveästi ajattele seuraavaa päivää, kun ajattelee mitä on nyt niin jaksaa paremmin. Saan myös suunnatonta iloa siitä muille hyvänä olemisesta (positiivisuus, konkreettinen apu, tsemppi, tuki) ja asioiden tekemisestä moraalisesti oikein. Kaikki eivät saa. Ja joitain se kyynistyttää entisestään, jos tekee hyviä tekoja jollekkin, joka ei tee vastavuoroisesti. Ja tulee entistä masentuneemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan maailmassa ei sano miten sun pitäisi elää ja miten ajatella. Paras tapa kestää on ymmärtää ettei kannata olla mitään odotuksia muita ihmisiä kohtaan. Itseäsikään kohtaan ei tarvitse olla mitään mullistavia odotuksia jollei tavoitteesi elämässä ole oikeasti sen arvosia että ne tekisivät sinut iloiseksi, silloin niiden eteen kannattaa tehdä työtä. Mutta tosiaan, pidä huoli vain itsestäsi ja niistä joita rakastat, ota joka päivä kerrallaan, elä hitaasti ja valitse taistelusi huolella. Jos jokin asia ei sinua kauheasti hyödytä niin älä tee sitä.
Itsekkin joskus mietin samoja asioita, olen vasta 25v mutta moni asia maailmassa ihmetyttää ja sekoittaa pään.
Vierailija kirjoitti:
Olen tullut siihen lopputulokseen että ole se muutos minkä haluat nähdä maailmassa. Näin olen tullut onnelliseksi, ainakin noin pari vuotta kestäväksi ajanjaksoksi ja yritän kehittyä jatkuvasti. Klisee. Toinen klisee: olet onnellinen vasta, kun ajatuksesi, tekosi ja sanat ovat yhtenäiset. Pyri tasapainoon näiden kolmen asian kanssa. Et voi esimerkiksi olla esikuva tai tehdä tekoja sinnikkyydestä, jos ajatuksesi eivät ole samanlaisia. Tulee ristiriita ja sisäinen onnettomuus.
Juuri tästä syystä päätin alkaa itse muutokseksi: Ihmisyys on kaikessa kokonaisuudessaan arvamaatonta ja kävelyä nuoralla, kehen voi luottaa ja kuinka itse selviää. Tekeekö oikeita päätöksiä ja jaksaako niistä kantaa vastuun.
En tiedä saatko ajatuksista kiinni. Minä inhoan myös nykymaailman itsekyyttä, kylmyyttä, julmia tekoja eläimille, luonnolle. Siksi yritän olla lämmin, epäitsekäs ja tehdä hyviä tekoja eläimille, ihmisille ja luonnolle korjatakseni jonkun toisen tekemää säröä.
En oikeastaan haaveile enkä hirveästi ajattele seuraavaa päivää, kun ajattelee mitä on nyt niin jaksaa paremmin. Saan myös suunnatonta iloa siitä muille hyvänä olemisesta (positiivisuus, konkreettinen apu, tsemppi, tuki) ja asioiden tekemisestä moraalisesti oikein. Kaikki eivät saa. Ja joitain se kyynistyttää entisestään, jos tekee hyviä tekoja jollekkin, joka ei tee vastavuoroisesti. Ja tulee entistä masentuneemmaksi.
♥ kiitos.
Juuri tuota ristiriitojen synnyttämää sisäistä kaaosta yritänkin korjailla.
Monessa asiassa olen oikealla suunnalla.
Joskus vain unohtaa sen merkityksen.
Toisaalta jos ei asioiden eteen tekisi mitään niin se pakottava ja väsyttävä tunne ristiriitoineen kahlitsisi vain enemmän ja tuottaisi lisää tuskaa.
Pitäisi muistaa kuitenkin vain että, eläisi tätä elämää kuten haluaa mahdollisimman paljon. Ilman paineita, ei liikaa vastenmielisiä suorituksia.
Ottaisi tutkimusmatkana ja koittaisi olla parhain mahdollinen versio itsestään sekä itselleen, että muille. Luultavasti se on se rikkaus joka tuo rauhan ja ilon elämään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kukaan maailmassa ei sano miten sun pitäisi elää ja miten ajatella. Paras tapa kestää on ymmärtää ettei kannata olla mitään odotuksia muita ihmisiä kohtaan. Itseäsikään kohtaan ei tarvitse olla mitään mullistavia odotuksia jollei tavoitteesi elämässä ole oikeasti sen arvosia että ne tekisivät sinut iloiseksi, silloin niiden eteen kannattaa tehdä työtä. Mutta tosiaan, pidä huoli vain itsestäsi ja niistä joita rakastat, ota joka päivä kerrallaan, elä hitaasti ja valitse taistelusi huolella. Jos jokin asia ei sinua kauheasti hyödytä niin älä tee sitä.
Itsekkin joskus mietin samoja asioita, olen vasta 25v mutta moni asia maailmassa ihmetyttää ja sekoittaa pään.
Kiitos sinullekin ♥
On paljon vielä opittavaa sen kanssa, että hyväksyy nykyhetken tai ei ainakaan vaadi mahdottomia sen korjaamiseksi. Antaisi vain luvan elämän olla sitä mitä on eikä liikaa tuskastuisi asioiden vuoksi joille ei voi mitään omalla panostuksellaan.
Oppisi näkemään enemmän hyviä puolia ja suuntamaan energian asioihin joista saa voimaa ja niin ollen myös pystyy tekemään enemmän hyviä asioita itselleen ja ympäristölleen.
Ap
Aina välillä tulee päiviä, jolloin turhautuu siihen, ettei saa korjattua asioita. Joskus tuntuu siltä, että on ainoa ihminen maan päällä, joka yrittää saada muutoksen aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko kertoa, että elämässäni on yksi ihminen, jolle voin silloin tällöin purkautua.
Tosin olen yrittänyt tehdä sen maltillisesti, etten liikaa vaivaa.
Näistä asioista kuitenkin juuri puhuin hänelle suoraan ja kuinka hyvä olo tulikaan kun ei tarvitse näytellä. Voi puhua asioista juuri kun ne ovat ja se ymmärrys sekä halu tukea, vastavuoroisuus ja lämpö, on todella arvokasta.
Jännä, että olen niin paljon halunnut työntää ihmisiä sisimmästäni mutta kun puhuu oikeiden ihmisten kanssa niin se antaa toivon kipinän tähän hetkeen.
Yksi ihminen voi olla jo niin merkittävä voimanlähde elämässä. ♥
Toivottavasti itsekin voin olla joskus hänen kaltainen.
Ap
Up