Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte tehdä työtä, josta ette pidä?
12.03.2019 |
Tullut totaalinen motivaatiopula. Teen neuvontatyötä puhelimessa. Työ ei vastaa koulutustani eikä vahvuuksiani. Olen vielä introvertti. Niin mistä te saatte motivaatiota kestää työtä, jota inhoatte? Miten jaksatte? Kertokaa kokemuksianne ja fiiliksiä. Vertaistukea kiitos! :)
Kommentit (59)
Päätin että en inhoa vaan olen kiitollinen siitä että mulla ylipäätänsä edes on työ. Meillä on niin kiire töissä että ei siinä edes ehdi ajatella tykkäänkö mä nyt tästä vaiko en. Tekee vaan ne hommat ajattelematta liikoja ja nauttii elämästä sitten vapaa-ajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä enemmän turtuu niin sitä vähemmän kärsii.
En enää inhoa työtäni. En enää kärsi yksinäisyydestä.
En enää elä. Joten mun työt sujuu ihan ok.
Palkkapäivästä palkkapäivään. Ja on tässä hyviäkin puolia, ja olen hyvä työssäni.
Puhumattakaan miten kestävät he, joilla on paska jobi ja päälle paska palkka. Täydellinen jämähtyneisyyden tuomio eikä mitään keinoa paeta tilanteestaan; ei rahaa, ei omaisuutta, nippa nappa elämiseen ja vuokranmaksamiseen rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päätin että en inhoa vaan olen kiitollinen siitä että mulla ylipäätänsä edes on työ. Meillä on niin kiire töissä että ei siinä edes ehdi ajatella tykkäänkö mä nyt tästä vaiko en. Tekee vaan ne hommat ajattelematta liikoja ja nauttii elämästä sitten vapaa-ajalla.
Joo, ei innostaisi olla "työllistämis" toimien kohteena. Itsellä vaan niin raskas työ, ettei vapaalla jaksa kuin levätä.
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan miten kestävät he, joilla on paska jobi ja päälle paska palkka. Täydellinen jämähtyneisyyden tuomio eikä mitään keinoa paeta tilanteestaan; ei rahaa, ei omaisuutta, nippa nappa elämiseen ja vuokranmaksamiseen rahaa.
Ihmeesti jaksaa. Eipä ole vaihtoehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkaverit vaikuttavat omalla kohdallani jaksamiseen ihan 6-0. Paljon helpompaa tulla töihin kun tietää että saa nähdä työkavereita siinä työnteon ohessa. Vaikka en olekaan kuin yhden kanssa töiden ulkopuolella tekemisissä.
Myös ne hetket auttavat kun saa onnistumisen tunteita töissä. Esimerkiksi se lisää motivaatiota, kun huomaan että asiakas on oikeasti kiitollinen työpanoksestani, ja saan positiivista palautetta.
Yksi on myös se, että olen nyt vakituisessa työssä eikä minun tarvitse huolehtia siitä että tuleeko rahaa säännöllisesti, ja niin paljon että pystyn varmasti elämään elämääni nykyisellään sillä rahalla. Jos jäisin työttömäksi, olisi päivät varmasti täynnä rahasta stressaamista.
Viimeisenä apuna ovat lomat ja muut vapaat. Vähänniinkuin koulussa aikaan, "enää kolme viikkoa kesälomaan"..
Onnetonta, että pitää tehdä työtä taloudellisista syistä eikä pääse käyttämään varsinaista vahvuusaluettaan työssä. Ja miten moni keikkuu samassa veneessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan miten kestävät he, joilla on paska jobi ja päälle paska palkka. Täydellinen jämähtyneisyyden tuomio eikä mitään keinoa paeta tilanteestaan; ei rahaa, ei omaisuutta, nippa nappa elämiseen ja vuokranmaksamiseen rahaa.
Ihmeesti jaksaa. Eipä ole vaihtoehtoja.
Kenties sinulla on jotain muuta mikä auttaa elämässä jaksamisessa? Toisilla kun ei ole sitäkään....
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan miten kestävät he, joilla on paska jobi ja päälle paska palkka. Täydellinen jämähtyneisyyden tuomio eikä mitään keinoa paeta tilanteestaan; ei rahaa, ei omaisuutta, nippa nappa elämiseen ja vuokranmaksamiseen rahaa.
Mulla on työn vastuullisuuteen ja vaativuuteen nähden pieni palkka. Ja koko ajan vastuualueita lisätään ilman, että palkka nousisi. No itse jaksan, kun mietin, että ahdistavimpaa olisi olla työtön. Ja no työni on määräaikainen, joten jaksan ajatuksella, että tämä on vain väliaikaista. Tuskaa se silti on, kun on aivan poikki jo ja joutuu pakottamaan itsensä tekemään työtä. Onneksi on edes yksi mukava työkaveri töissä ja muutkin ok. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt silmä käteen ja pää pois kaivosta.
Työtä kutsutaan työksi juuri sen takia, että se ei ole miellyttävää. Muuten sitä kutsuttaisiin vapaaksi tai vaikkapa "huvitteluksi", ja jengi tekisi sitä ilmaiseksi. Työstä maksetaan palkkaa korvaukseksi siitä, että työnteko ei ole nautinnollista!
Ja joo, on olemassa jotain harvoja työpaikkoja, joissa työ on melkein nautittavaa, mutta ne ovat harvinaisuuksia. Ellet sitten ole jossakin valtion virastossa töissä, missä palkkaa maksetaan, vaikka et tekisi mitään järkevää.
PS. Jos olisit mennyt sanomaan tuon otsikon "Miten jaksatte tehdä työtä, josta ette pidä?" isopapallesi aikanaan jossain maatilalla tai rakennustyömaalla, olisit saanut ympäri korvia. Ja ansaitusti.
Olen tehnyt sellaisiakin töitä, jotka ovat olleet yhtä kärsimystä, joten vaikka en voi sanoa että pitäisin työstäni, se on ollut viime aikoina ihan ok. Olen ollut työpaikassani nyt puolitoista vuotta. Pitkään oli hankalaa, mutta työpaikka on muuttunut sinä aikana paremmaksi ja itsekin olen oppinut homman paremmin. Saatan hakea tänä vuonna vielä erilaista työtä, mutta jos en pääse niin maailmani ei enää kaadu siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pala kerrallaan. Teen ensin paskimmat työt ja sitten kevyimmät. Toivon samalla, että jotain voi jättää tekemättäkin (siirtää huomiselle, jolloin itse olen vapaalla). Kyttään kelloa ja iloitsen kun "kitutunti", eli viimeinen tunti, on enää jäljellä. Pakoilen viimeisten minuuttien aikana esimiestä, ettei keksitä lisätehtäviä "kun sullahan näyttäis vielä olevan aikaa niin tuuppas kaveriksi...", koska näissä lisätehtävissä yleensä menee ylitöiksi kun puolet hommasta on lähinnä paskanjauhantaa.
En ole helposti saikuttavaa sorttia, mutta nykyään jos jostain oikeasti kolottaa, hakeudun kyllä saikulle jos siihen on syytä. Ennen olin "työnsankari" eli kipeenäkin töihin.
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan miten kestävät he, joilla on paska jobi ja päälle paska palkka. Täydellinen jämähtyneisyyden tuomio eikä mitään keinoa paeta tilanteestaan; ei rahaa, ei omaisuutta, nippa nappa elämiseen ja vuokranmaksamiseen rahaa.
*viittaa* Täällä. Minulla on yksitoikkoinen ja yksinkertainen tehdastyö, käteen jää kuukaudessa 1200 euroa. Mitään mahdollisuutta työpaikan vaihtoon ei käytännössä ole, sillä olen 55-vuotias nainen; työmarkkinoilla vain ongelmajätettä jota kukaan ei huoli.
"Alamäki" alkoi kymmenisen vuotta sitten kun jouduin lomautetuksi keskipalkkaisesta työstäni, en ole sellainen joka jää pyörittelemään peukaloitaan jotenkun muutamassa kuukaudessa ei työpaikalle tullut kutsua takaisin päätin vaihtaa alaa ja kouluttauduin ravintola-alalle ottamatta selvää palkkauksesta. Töitä kyllä riitti mutta vain osa-aikaisia - olisin tehnyt vaikka neljää osa-aikaista mutta kun kaikki alan työt ovat iltaisin ja viikonloppuisin niin eihän sitä pysty repimään itseään useaan paikkaan.
Sain onnenkaupalla tämän tehdastyön - onhan se kuitenkin kokoaikaista ja pikkuruinen tili tulee joka toinen perjantai. Mitään valoa ei tunnelin päässä näy, rahat riittävät juuri ja juuri laskuihin + säästäväiseen elämiseen ja siinä kaikki.
Pää leviäisi jos en olisi oppinut olemaan ajattelematta yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Nyt silmä käteen ja pää pois kaivosta.
Työtä kutsutaan työksi juuri sen takia, että se ei ole miellyttävää. Muuten sitä kutsuttaisiin vapaaksi tai vaikkapa "huvitteluksi", ja jengi tekisi sitä ilmaiseksi. Työstä maksetaan palkkaa korvaukseksi siitä, että työnteko ei ole nautinnollista!
Ja joo, on olemassa jotain harvoja työpaikkoja, joissa työ on melkein nautittavaa, mutta ne ovat harvinaisuuksia. Ellet sitten ole jossakin valtion virastossa töissä, missä palkkaa maksetaan, vaikka et tekisi mitään järkevää.
PS. Jos olisit mennyt sanomaan tuon otsikon "Miten jaksatte tehdä työtä, josta ette pidä?" isopapallesi aikanaan jossain maatilalla tai rakennustyömaalla, olisit saanut ympäri korvia. Ja ansaitusti.
Olipa harvinaisen typerä kommentti. Kukaan ei ole väittänyt, että työnteon pitäisi olla nautinnollista. Tottakai se on työtä eikä sen ole tarkoitus olla kivaa. Mutta saa työltä vaatia sitä, että se vastaa edes jotenkin omaa osaamista ja siinä on edes jotain mikä hieman kiinnostaa. Työ on kuitenkin niin iso osa elämää ja vie päivästä leijonan osan, joten ei tuo ole liikaa vaadittu. Ps. Olen juurikin virastossa töissä ja meillä kyllä joutuu tekemään ihan niska limassa hommia palkkansa eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan miten kestävät he, joilla on paska jobi ja päälle paska palkka. Täydellinen jämähtyneisyyden tuomio eikä mitään keinoa paeta tilanteestaan; ei rahaa, ei omaisuutta, nippa nappa elämiseen ja vuokranmaksamiseen rahaa.
Mulla on työn vastuullisuuteen ja vaativuuteen nähden pieni palkka. Ja koko ajan vastuualueita lisätään ilman, että palkka nousisi. No itse jaksan, kun mietin, että ahdistavimpaa olisi olla työtön. Ja no työni on määräaikainen, joten jaksan ajatuksella, että tämä on vain väliaikaista. Tuskaa se silti on, kun on aivan poikki jo ja joutuu pakottamaan itsensä tekemään työtä. Onneksi on edes yksi mukava työkaveri töissä ja muutkin ok. Ap
Entäpä siinä tapauksessa, että saisit työstäsi melkein saman kuin ollessasi työtön? Mikä tarkoittaa niin pieniä summia rahaa, että sitä ei jää mihinkään ylimääräiseen. Et voi muuttaa minnekään sieltä missä olet, et ostella juuri edes uusia vaatteita vanhojen tilalle, et koskaan matkustaa mihinkään eikä koskaan jää säästöön mitään, minkä turvin suunnitella muutosta ja erilaista tulevaisuutta.
Heikkoa on. Olen myöskin rauhaa kaipaava intovertti. Työssäni joudun puhelinkontaktiin ja eräs lähipomo kommentoi ja kyttää koko ajan. Oletin tästä työstä ihan muuta. Kansainvälinen firma jäänyt 80-luvulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan miten kestävät he, joilla on paska jobi ja päälle paska palkka. Täydellinen jämähtyneisyyden tuomio eikä mitään keinoa paeta tilanteestaan; ei rahaa, ei omaisuutta, nippa nappa elämiseen ja vuokranmaksamiseen rahaa.
*viittaa* Täällä. Minulla on yksitoikkoinen ja yksinkertainen tehdastyö, käteen jää kuukaudessa 1200 euroa. Mitään mahdollisuutta työpaikan vaihtoon ei käytännössä ole, sillä olen 55-vuotias nainen; työmarkkinoilla vain ongelmajätettä jota kukaan ei huoli.
"Alamäki" alkoi kymmenisen vuotta sitten kun jouduin lomautetuksi keskipalkkaisesta työstäni, en ole sellainen joka jää pyörittelemään peukaloitaan jotenkun muutamassa kuukaudessa ei työpaikalle tullut kutsua takaisin päätin vaihtaa alaa ja kouluttauduin ravintola-alalle ottamatta selvää palkkauksesta. Töitä kyllä riitti mutta vain osa-aikaisia - olisin tehnyt vaikka neljää osa-aikaista mutta kun kaikki alan työt ovat iltaisin ja viikonloppuisin niin eihän sitä pysty repimään itseään useaan paikkaan.
Sain onnenkaupalla tämän tehdastyön - onhan se kuitenkin kokoaikaista ja pikkuruinen tili tulee joka toinen perjantai. Mitään valoa ei tunnelin päässä näy, rahat riittävät juuri ja juuri laskuihin + säästäväiseen elämiseen ja siinä kaikki.
Pää leviäisi jos en olisi oppinut olemaan ajattelematta yhtään mitään.
Mikset hakisi työkokeiluun jonnekin? Tekisit 4-5 tuntisia päiviä ja mahdollisesti lyhempiä työviikkojakin. Sinullehan jäisi about sama raha käteen kuin nykyisestä työstäsikin, mutta vapaa-aikaa olisi enemmän, voisit mahdollisesti saada matkakorvaukset ja lääkekulut ovat työkokeilijalle melkein ilmaiset. Samoin oikeusapu, mikäli sattuu tarvitsemaan.
Mietin samaa joka päivä. Sitten kun katselen uusia töitä, mietin, ettei omani sittenkään ole niin huono. Ja jaksan taas jatkaa.
Pienet goalsit auttaa myös tyyliin kk pääsiäislomaan, sitten kuukausi päivään X, siitä kohta loma jne.