Oletko koskaan "jättänyt" ystävääsi? Kerro tarinat

Mulla on erittäin vakavassa harkinnassa "parhaan" ystäväni jättäminen. Olemme tunteneet toisemme koko ikämme, lähes 30 vuotta jo. Nyt vasta olen ymmärtänyt, että emme todellakaan olisi ystäviä, jos olisimme tavanneet myöhemmällä iällä. Olen koko ikäni saanut tuntea olevani paljon häntä huonompi, ihan kaikessa. Hirveää henkistä väkivaltaa ja jokaisen tilaisuuden tullen nöyryytystä joko porukassa tai ihan kahden kesken. Olen jättänyt paljon itselleni vaikeita ja myös ihania asioita kertomatta, koska tiedän että hän ei kykene empatiaan eikä iloon puolestani. 

Nyt kysymys sinulle: haluatko oikeasti ylläpitää suhdetta, jonka vakaus perustuu sinun alistuvuuteesi?

Omalla kohdallani vastaus on ei.

JJN; ei, en haluaisi. Pelottaa "yksin jääminen", vaikka olen jo 30+ ja naimisissa ja kaikkea. Hassu tunne kaikin puolin.

Aiotko itse sitten jättää kaverisi kokonaan vai vain "osittain"? Tätä vaihtoehtoa mietin itse, että alan jatkossa vedota työkiireisiin enemmän ja enemmän ja näen häntä koko ajan harvemmin.

Sitä kahakkaa en jaksa, että yrittäisin puhua hänelle näistä ongelmista. Yritin ensimmäisen kerran jo 12-vuotiaana sanoa hänelle, että hänen käytöksensä ei ole ok. Puhumisesta on ollut vain häviävän vähän apua vuosien varrella.. eikä ihmisen perusluonne muutu kuitenkaan

BFF, tutulta kuulostaa. Minäkin olen yrittänyt tämän "ystäväni" kanssa jutella asiasta mutta hän ei näe omassa toiminnassaan mitään väärää, vika on aina minussa. Kuulostan varmasti katkeralta ja inhottavalta mutta tämä on oikeasti puhtaasti itseni kunnioitusta. En suostu enää kynnysmatoksi ja jatkossa aion ylpeydellä pitää omat puoleni. 

En varmaankaan dramaattisesti katko välejä, mutta pidän hänet etäisenä kaverina. Ei ole edes vaikeaa, kun hänkin nykyään seurustelee --> ei siis pidä juurikaan yhteyttä (vaikka aina on minua syyttänyt, että unohdan ystäväni kun olen alkanut seukkaamaan). 

Etkä sinä jää yksin <3 Tulet huomaamaan, että kun etäännyt tästä ns. myrkyllisestä ystävästäsi, tilalle vapautuu positiivisempaa energiaa joka vetää samanlaista energiaa puoleensa. Yksi ovi kun sulkeutuu, toinen avautuu :)

Kiitos tuesta. <3 Noin minäkin olen kyllä miettinyt, että ehkä energiaa jäisi enemmän muille kavereille, jos ei antaisi itsestään niin paljon tälle yhdelle.

Huvittavaa on, että mulla on oman mieheni kanssa harvemmin riitaa kuin tämän ystävän.

Olen myös joutunut peittelemään riitojamme mieheltäni, koska hän pitäisi kaveriani (oikeutetusti) aivan hulluna, jos tietäisi edes murto-osan näistä kuvioista.

Yhden ystäväni kanssa tuntui siltä, että olisi huonossa parisuhteessa. Hän oli koko ajan läsnä, siis yhteydessä piti olla päivittäin ja soitteli monen tunnin puheluita. Mitään asiaa ei tarvinnut olla, saatettiin olla vaan hiljaa puhelimessa kunnes hän keksi jotai mistä puhua vielä puoli tuntia. Arvosteli vaatetustani, muita kavereitani ja harrastuksiani.

Aloin tapailemaan erästä miestä ja ystäväni valitti omaa sinkkuuttaan jatkuvasti. Kerran hän sitten soitti minulle, että oli törmännyt kyseiseen mieheen baarissa ja mies oli hänelle ehdotellut jatkoja kahden kesken. Tietysti järkytyin ja kyselin taustatietoja, kuulemma mies oli ottanut häntä kainaloon ja flirttaillut muutenkin, yrittänyt kosketella. Ystäväni oli toki pitänyt puoliani eikä miehen matkaan lähtenyt. Itkin ja kiitin tiedosta. Miehen tavatessani otin asian puheeksi ja hän kielsi kaiken. Lopulta hän kertoi, että oli kyllä törmännyt kaveriini joka oli baarissa ollessaan itkenyt ja oli lohduttanut tätä. Jatkoista oli kysynyt pilkun aikaan kun olivat kaikki porukalla ulkona tyyliä "kenen luo mennään jatkamaan". En tietenkään uskonut ja riitahan siitä tuli.

Kaverini soitti parin päivän jälkeen, että mies oli laittanut hänelle viestiä kysyen, miksi minä olin niin vihainen asiasta. Kaverini oli hänelle vastaillut, että ei hän tiedä ollenkaan ja kai minä olen vain niin mustasukkainen ihminen. Mieshän sitten lähti kun ei halunnut hullun kanssa parisuhteeseen. Kysyin kaveriltani, miksi ihmeessä hän kertoi minulle miehen iskeneen häntä jos näin ei oikeasti tapahtunut ja kaveri väitti, että minä olin ymmärtänyt väärin. Siihen katkesi ystävyys.

Aina olen ajatellut, että ystävät menevät miehen yli, mutta tuon jälkeen oli hyvin vaikeaa luottaa keneenkään.

Ystäväni valehteli minulle kerran. Ei tarvinnut toista kertaa..

Ole hyvä <3 Voi olla mahdollista, että jostakin tällä hetkellä vähemmän läheisestä ystävästäsi kuoriutuu varsinainen sielunsisko tai-veli kun saat vapautettua aikaasi ja energiaasi :)

Veikkaan, että sinulle ei jää kovin hyvä olo tällä hetkellä, kun olet ollut tämän hankalahkon ystäväsi kanssa tekemisissä? Se olisi niin kovin tärkeää ystävyyssuhteissa, että saisi tukea ja ehdotonta rakkautta. Minä kyllä en itse edes ole kertonut omalle "ystävälleni" lapsen hankinnasta, enkä myöskään äskettäin tapahtuneesta keskenmenosta koska tiedän, että vähintään selkäni takana aloittaisi arvostelun. Olemme toki erilaisia muutenkin, hän ei edes halua omia lapsia joten siksikään ei arvostaisi perheenperustamissuunnitelmia.

Ymmärrän sen, ettet halua kuulla miehesi mielipidettä ystävästäsi kun tiedätkin varmaan sen, että hän on oikeassa. Itse sitä haluaisi aina katsoa sen viimeisenkin kortin mutta on myös hyvä osata suojella itseään tilanteelta, joka ei tuo elämään hyvää sisältöä <3

Ps. Olen myös tuo JNN, konttorirotan sormet taitaa olla vähän puuduksissa :P

Minulla on 15 vuotta vanhempi ystävä. Tai oli, sillä välimme ovat viilenneet. Olen matkustellut hänen kanssaan, käynyt kulttuuririennoissa, ulkona syömässä, jne. mutta enää viime aikoina hän ei ole jaksanut kanssani lähteä. Tai sitten menee ikäistensä kanssa. Olen sinkkunainen ja vedän miehiä puoleeni. Hän on kahteen otteeseen haukkunut ulkonäöltä minua kiinnostavaa miestä, mistä loukkaannuin. Olen myös kuulemma lihava (en ole). Tulin siihen tulokseen, että nyt 60-vuotiaana hän on kateellinen minulle työpaikastani, seuraelämästäni ja "nuoruudestani". Muulla syyllä en osaa tuota hänen käytöstään osaa selittää. Ei oikein huvita enää.

JJN kirjoitti:

Mulla on erittäin vakavassa harkinnassa "parhaan" ystäväni jättäminen. Olemme tunteneet toisemme koko ikämme, lähes 30 vuotta jo. Nyt vasta olen ymmärtänyt, että emme todellakaan olisi ystäviä, jos olisimme tavanneet myöhemmällä iällä. Olen koko ikäni saanut tuntea olevani paljon häntä huonompi, ihan kaikessa. Hirveää henkistä väkivaltaa ja jokaisen tilaisuuden tullen nöyryytystä joko porukassa tai ihan kahden kesken. Olen jättänyt paljon itselleni vaikeita ja myös ihania asioita kertomatta, koska tiedän että hän ei kykene empatiaan eikä iloon puolestani. 

Nyt kysymys sinulle: haluatko oikeasti ylläpitää suhdetta, jonka vakaus perustuu sinun alistuvuuteesi?

Omalla kohdallani vastaus on ei.

Ei se ystävyyttä ole koskaan ollutkaan. Satutte vain tuntemaan toisenne lapsuudesta lähtien.

Aikuisen ei tarvitse sietää mitä tahansa. Ei mitään draamailua tarvita, yhteisiä tapaamisia ei vain enää järjesty kun aikatauluihin ei mitenkään sovi ainakaan ennen ensivuotta.

Vierailija kirjoitti:

JJN kirjoitti:

Mulla on erittäin vakavassa harkinnassa "parhaan" ystäväni jättäminen. Olemme tunteneet toisemme koko ikämme, lähes 30 vuotta jo. Nyt vasta olen ymmärtänyt, että emme todellakaan olisi ystäviä, jos olisimme tavanneet myöhemmällä iällä. Olen koko ikäni saanut tuntea olevani paljon häntä huonompi, ihan kaikessa. Hirveää henkistä väkivaltaa ja jokaisen tilaisuuden tullen nöyryytystä joko porukassa tai ihan kahden kesken. Olen jättänyt paljon itselleni vaikeita ja myös ihania asioita kertomatta, koska tiedän että hän ei kykene empatiaan eikä iloon puolestani. 

Nyt kysymys sinulle: haluatko oikeasti ylläpitää suhdetta, jonka vakaus perustuu sinun alistuvuuteesi?

Omalla kohdallani vastaus on ei.

Ei se ystävyyttä ole koskaan ollutkaan. Satutte vain tuntemaan toisenne lapsuudesta lähtien.

Aikuisen ei tarvitse sietää mitä tahansa. Ei mitään draamailua tarvita, yhteisiä tapaamisia ei vain enää järjesty kun aikatauluihin ei mitenkään sovi ainakaan ennen ensivuotta.

En ihan täysin kärjistäisi, on ollut hyviäkin aikoja. Valitettavasti vain muistissani enemmän niitä huonoja ainakin tällä hetkellä. Onneksi silmäni ovat nyt avautuneet ja kykenen kunnioittamaan itseäni enemmän, enkä anna enää kohdella huonosti. Valitettavaa on, että kun kasvaa yhdessä vahvasti alistavan henkilön kanssa, alkaa itseään määrittää muiden kautta. Nyt aikuisena onkin opeteltavaa kun tutustuu itseensä.

Jos ystävyyssuhteesta ei saa enemmän hyvää kuin mielipahaa, se kannattaa lopettaa. Mutta antakaa armoa ja toiselle mahdollisuus parantaa tapansa. Se olisi reilua kaikissa ihmissuhteissa, ja samalla toiselle tulee myös selväksi, miksi ero tapahtui, jos siihen päädytään.

Toki, harva muuttaa olennaisesti käytöstään aikuisiällä. Mutta sitäkin tapahtuu.

Ap:n tapauksessa tulee mieleen hakemattakin, että sinun olisi pitänyt heti alusta alkaen puolustaa itseäsi paremmin. Jos nöyrryt ottamaan vastaan tuollaisia ansiotta tulevia syyttelyitä, olet itse antautunut suhteessa syntipukiksi ja roskakoriksi. Joten jos olet kumminkin vähän itsekin osasyynä tuohon asetelmaan, olisi reilua peliä myös ilmaista toiselle, missä on vika.

Eli ei, en hyväksy mitään välttelemisen ja valehtelemisen kautta tapahtuvia pesäeroja. Ystävyyden takia pannaan itsensä alttiiksi ja nähdään vaivaa, melkein samassa määrin kuin parisuhteessakin, eikä niitä ihmissuhteita panna poikki feidaamalla tai tekstarilla.

Minusta sinun ap on nyt syytä ottaa asia pöydälle. Mieti valmiiksi muita esimerkkejä ja aloita. Kerro, että ystäväsi on sinusta raivonnut sinulle vuosien mittaan aivan epäoikeudenmukaisista ja itsekkäällä tavalla. Joku baarireissu on hemmetin yhdentekevä asia verrattuna isoon toiveeseen saada lapsi. Sitä paitsi siellä baarissa voi käydä vallan selvin päinkin, moni käy. Kysy, muistaako ystäväsi edes, millaisista asioista on sinulle kilahdellut - ja onko hän oikeasti sitä mieltä, että on ok esimerkiksi vaatia ystävältä ajatustenlukua oman muuttopäätöksensä aiheuttamien fiilisten suhteen tai uhrautumista, kun hän haluaa iskeä ukkomiehen.

Ja nyt pidät sitten pintasi. Sanot, että olet pyytänyt anteeksi turhaan aiemmin, saadaksesi mielestäsi oudot suuttumiset liennytettyä, mutta nyt et enää siihen alennu ja vaadit ystävältäsi anteeksipyyntöä ja muutosta käytökseen. Hän on sinulle arvokas ystävä, mutta jos hän ei ala osoittaa arvostusta ja kunnioitusta sinua kohtaan käyttäytymällä asiallisemmin, ystävyyssuhde päättyy.

Ole rauhallinen, tilanne on varmasti epämiellyttävä, mutta siitä VOI myös suhteenne parantua. Ainakaan se ei voi pahemmaksi muuttua, tuollaisen ihmisen kanssa et jatka joka tapauksessa ystävyyttä pitkään. Hän on täysin itsekäs mölö. Normaali ihminen kunnioittaa kavereitaan, eikä vaadi mahdottomia. Sinulla on oma, arvokas elämä ja hänen on se hyväksyttävä. Et ole mikään kaverin pikku taskuterapeutti, jonka voi ottaa esille silloin, kun siltä sattuu tuntumaan.

N52

Kyllä ihmiset oppii, jos vaikka huomaavat, että toinen ei enää siedä kiukuttelua. Oppii pitämään syytökset sisällään tai vähintäänkin ottamaan ne esille lievemmällä tavalla. Minä esim. olen omassa parisuhteessani opetellut olemaan rauhallisempi, en enää huuda vähästä miehelle, koska siitä hän menee moneksi päiväksi lukkoon ja mököttää.

N52; Olen samaa mieltä kanssasi, että tämä olisi oikea menetelmä.

Yritin tätä keinoa viimeksi n. Vuosi sitten, kun olimme yhdessä viettämässä iltaa ja hän sai jälleen selittämättömän kiukkupuuskan. Aloitin keskustelun mielestäni jämäkästi (en enää muista sanatarkasti) ja puhuin siitä, että en aina ymmärrä miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Kaverini kiepautti keskustelun aivan päälaelleen ja oli sitä mieltä, että "tunteiden puiminen" ei kuulu lainkaan aikuisiin ystävyyssuhteisiin ja hän ei ole valmis käymään kanssani läpi vanhoja asioita. Se kuulemma kuormittaa häntä liikaa.

Aina kun hän on alakynnessä jostain syystä, hän löytää keinon kääntää koko tilanne päälaelleen. En tykkää nimitellä ihmisiä typerillä termeillä kuten "narsisti", mutta jotain sellaista tässä kyllä on...

JJN kirjoitti:

Mulla on erittäin vakavassa harkinnassa "parhaan" ystäväni jättäminen. Olemme tunteneet toisemme koko ikämme, lähes 30 vuotta jo. Nyt vasta olen ymmärtänyt, että emme todellakaan olisi ystäviä, jos olisimme tavanneet myöhemmällä iällä. Olen koko ikäni saanut tuntea olevani paljon häntä huonompi, ihan kaikessa. Hirveää henkistä väkivaltaa ja jokaisen tilaisuuden tullen nöyryytystä joko porukassa tai ihan kahden kesken. Olen jättänyt paljon itselleni vaikeita ja myös ihania asioita kertomatta, koska tiedän että hän ei kykene empatiaan eikä iloon puolestani. 

Nyt kysymys sinulle: haluatko oikeasti ylläpitää suhdetta, jonka vakaus perustuu sinun alistuvuuteesi?

Omalla kohdallani vastaus on ei.

Tässä kirjoitit kysymyksen, jonka äärellä olen viime ajat pyörinyt.

BFF kirjoitti:

N52; Olen samaa mieltä kanssasi, että tämä olisi oikea menetelmä.

Yritin tätä keinoa viimeksi n. Vuosi sitten, kun olimme yhdessä viettämässä iltaa ja hän sai jälleen selittämättömän kiukkupuuskan. Aloitin keskustelun mielestäni jämäkästi (en enää muista sanatarkasti) ja puhuin siitä, että en aina ymmärrä miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Kaverini kiepautti keskustelun aivan päälaelleen ja oli sitä mieltä, että "tunteiden puiminen" ei kuulu lainkaan aikuisiin ystävyyssuhteisiin ja hän ei ole valmis käymään kanssani läpi vanhoja asioita. Se kuulemma kuormittaa häntä liikaa.

Aina kun hän on alakynnessä jostain syystä, hän löytää keinon kääntää koko tilanne päälaelleen. En tykkää nimitellä ihmisiä typerillä termeillä kuten "narsisti", mutta jotain sellaista tässä kyllä on...

Ystävälläsi on selkeästi jonkinlaista kyvyttömyyttä peilata itseään, eikä hän huomaa käytöstään sinua kohtaan. Lienet hänelle niin vakaa ja turvallinen ihminen, että kokee turvalliseksi lapsellisesti kiukutella sinulle. Hyvä silti, että olet ottanut asian puheeksi. Kannattaa kyllä jatkossakin mikäli olette tekemisissä, huomauttaa epämiellyttävästä käytöksestä. Ei ainakaan tule sitten yllätyksenä kun jonain päivänä olet vetänyt rajasi niin tiukalle, ettei hän enää kuulu lähipiiriisi.

Vierailija kirjoitti:

JJN kirjoitti:

Mulla on erittäin vakavassa harkinnassa "parhaan" ystäväni jättäminen. Olemme tunteneet toisemme koko ikämme, lähes 30 vuotta jo. Nyt vasta olen ymmärtänyt, että emme todellakaan olisi ystäviä, jos olisimme tavanneet myöhemmällä iällä. Olen koko ikäni saanut tuntea olevani paljon häntä huonompi, ihan kaikessa. Hirveää henkistä väkivaltaa ja jokaisen tilaisuuden tullen nöyryytystä joko porukassa tai ihan kahden kesken. Olen jättänyt paljon itselleni vaikeita ja myös ihania asioita kertomatta, koska tiedän että hän ei kykene empatiaan eikä iloon puolestani. 

Nyt kysymys sinulle: haluatko oikeasti ylläpitää suhdetta, jonka vakaus perustuu sinun alistuvuuteesi?

Omalla kohdallani vastaus on ei.

Tässä kirjoitit kysymyksen, jonka äärellä olen viime ajat pyörinyt.

Eikö olekin hyvä kysymys? Pätee ihan jokaiseen elämän ihmissuhteeseen, jossa toista pidetään kynnysmattona tai muutoin epäkunnioittavasti kohdellaan. 

JJN kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

JJN kirjoitti:

Mulla on erittäin vakavassa harkinnassa "parhaan" ystäväni jättäminen. Olemme tunteneet toisemme koko ikämme, lähes 30 vuotta jo. Nyt vasta olen ymmärtänyt, että emme todellakaan olisi ystäviä, jos olisimme tavanneet myöhemmällä iällä. Olen koko ikäni saanut tuntea olevani paljon häntä huonompi, ihan kaikessa. Hirveää henkistä väkivaltaa ja jokaisen tilaisuuden tullen nöyryytystä joko porukassa tai ihan kahden kesken. Olen jättänyt paljon itselleni vaikeita ja myös ihania asioita kertomatta, koska tiedän että hän ei kykene empatiaan eikä iloon puolestani. 

Nyt kysymys sinulle: haluatko oikeasti ylläpitää suhdetta, jonka vakaus perustuu sinun alistuvuuteesi?

Omalla kohdallani vastaus on ei.

Tässä kirjoitit kysymyksen, jonka äärellä olen viime ajat pyörinyt.

Eikö olekin hyvä kysymys? Pätee ihan jokaiseen elämän ihmissuhteeseen, jossa toista pidetään kynnysmattona tai muutoin epäkunnioittavasti kohdellaan. 

Kyllä vain! :)

Kun hyvä ystäväni väitti muuttuneensa lesboksi ja ihastuneensa minuun (olen bi) ja kaikkien pussailujen ja söpöilyjen jälkeen pitkän ajan päästä väitti ettei ole koskaan tuntenut niin.

Oli miten oli, jossain kohtaa valehteli enkä luota enää, eikä muutenkaan kiinnosta että kohteli minua noin.

upppp

BFF kirjoitti:

N52; Olen samaa mieltä kanssasi, että tämä olisi oikea menetelmä.

Yritin tätä keinoa viimeksi n. Vuosi sitten, kun olimme yhdessä viettämässä iltaa ja hän sai jälleen selittämättömän kiukkupuuskan. Aloitin keskustelun mielestäni jämäkästi (en enää muista sanatarkasti) ja puhuin siitä, että en aina ymmärrä miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Kaverini kiepautti keskustelun aivan päälaelleen ja oli sitä mieltä, että "tunteiden puiminen" ei kuulu lainkaan aikuisiin ystävyyssuhteisiin ja hän ei ole valmis käymään kanssani läpi vanhoja asioita. Se kuulemma kuormittaa häntä liikaa.

Aina kun hän on alakynnessä jostain syystä, hän löytää keinon kääntää koko tilanne päälaelleen. En tykkää nimitellä ihmisiä typerillä termeillä kuten "narsisti", mutta jotain sellaista tässä kyllä on...

Kieltämättä.

Kirjoita kirje, ja ilmaise selkeästi, että ystävyyssuhde on nyt siinä, jos isoa muutosta ei tapahdu.

Kirjoita tuo mukaan esimerkkinä siitä, miten olet yrittänyt ottaa asian esille, mutta hän on kieltäytynyt ottamasta mitään palautetta vastaan.

On aika uskomatonta bullshittiä, että hän ei voi "puida tunteita", mutta silti hän voi vuodattaa vihan, kateuden ja kaunan tunteitaan sinuun koska tahansa.

Et varmaan tule saamaan mitään muutosta aikaan, mutta on silti reilua ilmaista, miksi välinne kariutuvat.

Toivottavasti sinä otat myös asiasta opiksesi, etkä enää suostu sylkykupiksi. On toki vaikeaa saada sanotuksi omaa kantaansa, kun toinen ihan yllättäen käy päälle henkisesti. Mutta sitä taitoa kannattaa opetella, että ei ala turhaan pyydellä anteeksi tai anna asioiden vaan hautautua unholaan.

N52