Lapsi "juksaa" paljon...missä menee normaalin raja?

Tuon ikäisellä mielikuvitus tuottaa ihan oman maailmansa joka voi olla hyvinkin todellista.

Relaa.

Naapurissa asuu noin viisikymppinen romanimies. Kuulisitpa hänen juttujaan.

Ehkä ekaluokkalaiselta vielä ok...? En osaa sanoa, mutta kerron oman kokemukseni siitä, miten voi käydä jos tuo ei kohta lopu.

Minulla oli ala-asteella luokkakaverina lapsi, joka satuili samalla tavalla vielä isompanakin, 3.-4. luokkalaisena. Se valitettavasti esti meitä muita suhtautumasta häneen "oikeana ihmisenä" ja kaverina. Satuili esimerkiksi vanhempansa ammatista, yksittäisistä tapahtumista jotka olivat hyvin epäuskottavia jne. Ikävä kyllä jotkut sitten ärsyyntyivät tuosta niin paljon, että häntä sitten alettiin kiusata ja kiusattiinkin koko ala-asteen loppumiseen saakka.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ekaluokkalaiselta vielä ok...? En osaa sanoa, mutta kerron oman kokemukseni siitä, miten voi käydä jos tuo ei kohta lopu.

Minulla oli ala-asteella luokkakaverina lapsi, joka satuili samalla tavalla vielä isompanakin, 3.-4. luokkalaisena. Se valitettavasti esti meitä muita suhtautumasta häneen "oikeana ihmisenä" ja kaverina. Satuili esimerkiksi vanhempansa ammatista, yksittäisistä tapahtumista jotka olivat hyvin epäuskottavia jne. Ikävä kyllä jotkut sitten ärsyyntyivät tuosta niin paljon, että häntä sitten alettiin kiusata ja kiusattiinkin koko ala-asteen loppumiseen saakka.

Tällaista juuri vähän pelkään! Haluaisin että lapsi alkaisi pikkuhiljaa oppimaan, ettei kannata liikaa sepittää tai kohta kukaan ei usko enää mitään. En ole mennyt hänen juttuihinsa mukaan, mutta en ole tyrmännytkään, välillä vain hienotunteisesti huomauttanut esim. etteivät vastasyntyneet osaa vielä puhua. En keksi puijaamiseen muuta syytä kuin että lapsi haluaisi tehdä vaikutuksen?

Ap

Saara Aallossa se raja ylitttyy jo.

up

Vanhan ketjun nosto. Lapsen kaveri, ekaluokkalainen, puhuu totena milloin mitäkin. Alkuun uskoin häntä, koska jutut ovat hyvinkin arkipäiväisiä, eli voisivat siis ihan hyvin olla totta. Sitten alkoi tulla liioittelua ja paremmaksi pistämistä aivan joka aiheesta, jos vaikka sanoin että luimme lomalla kaksi kirjaa, niin hän sanoi, että luki viisi kirjaa. Tai jos tuli puhetta, että eilen syötiin pitsat, niin hän oli syönyt kaksi pitsaa. Tai vaikka vaan kun nauroin, kun lapseni moikkasi kättä nostamalla traktorimiehelle, vaikkei edes tunne sitä, niin kaveri sanoi heti, että hän on moikannut jo monta kertaa traktorille viime viikolla. Sitten tämä keksii juttuja mistä meidän lapselle voisi tulla paha mieli, jos lapsi vaikka on koulusta pois niin sillä aikaa koulussa on muka syöty herkkuja. Tai keksii, että opettaja sanoi sillä välin, että lapsen lempiainetta ei ole enää koulussa kuin yhden kerran. Ja kun oma lapsi kysyy opettajalta ja kertoo, että kaveri on puhunut, niin kaveri kieltää sanoneensa mitään sellaista. Haluaisin ottaa lapsen vanhempien kanssa tämän puheeksi, mutta jotenkin alkaa jo nolottaa, kun on ollut jo muutakin mihin olen puuttunut. Syrjimistä ja haukkumistakin. Tiedän, että 7-vuotiaat on vielä hyvin pieniä ja tarvitsevat tukea kaverisuhteissa. Minusta tämän ikäisen kuitenkin pitäisi alkaa ymmärtää, miten ystävä käyttäytyy. Ei syrji, ei satuile/valehtele, ei tuota toiselle pahaa mieltä. Aivan kuin hän kokisi meidän lapsen jotenkin uhkana, että pitää olla tätä parempi kaikessa, jopa niin, että traktoriakin pitää moikata ensin. Kuitenkaan mitään syytä mihinkään alemmuuskompleksiin ei pitäisi olla, ihan samanmoisia keskiluokkaisia ollaan molemmat perheet ja kouluasioissa tämä kaveri on ikäiseen taitava.

up

Olin samanlainen lapsena, en osaa yhtään selittää miksi. Kasvoin siitä ulos ja nykyään olen raivorehellinen ja muutenkin kunniallinen kansalainen, ehkä lapsellesi käy samalla lailla.

Mielikuvitus on rikkautta ja tuokin piirre toivottavasti muuntuu joksikin hedelmällisemäksi ominaisuudeksi, kun ikää karttuu. En vielä paljoakaan huolestuisi, mutta seuraisin tilannetta.

Voisithan yrittää keksiä leikin lapsen kanssa, jolloin vuorotellen arvaatte, mikä juttu on satua ja mikä totta. Sitten kun kertoo noita juttujaan, voisit kysyä, että onkos nyt siitä leikistä kyse. Tai keksi jotain muuta. Keskustella ainakin voit lapsen satuillessa ja kysellä tarkemmin ja johdatella juttua niin, että mielikuvituksen ja todellisuuden raja löytyy. Mitäs tapahtuisi, jos pistät bensaa liekkeihin ja menet itse mukaan satuiluun ja liioittelet oikein, mitenkähän lapsi silloin reagoisi?

Alkuperäinen viesti on vanha, vastasin vanhaan ketjuun. Vastaukseen nro 7 lähdin hakemaan kommentteja, satuileva kaveri.

t. nro 7

Mulla oli ala-asteikäisenä kaveri joka sepitti juttuja. Alkuun ne oli ihan uskottavia juttuja mutta ajan myötä muuttuivat sellaisiksi että ne tiesi valheeksi. Jossain vaiheessa alkoi tympimään koko tyttö, enkä enää jaksanut kuunnella. Varasti myös lelujani meillä käydessään.

Ihan rehtoria myöten näitä juttuja selviteltiin, kun hän väitti kerran vanhempien poikien tehneen hänelle seksuaalista väkivaltaa. Oli sitten jossakin vaiheessa myöntänyt keksineensä koko jutun. en tiedä mikä on totuus. Paha vaan jos olisikin jossain vaiheessa todella joutunut uhriksi, ei kukaan olisi enää ottanut häntä todesta.

Aloittajan kannattaisi ottaa lapsen kanssa puheeksi, että vaikka vanhemmat antaa pikku valheet anteeksi, ei kavereita kannata jekuttaa, koska siinä voi sitten käydä niin ettei kukaan enää halua olla valehtelevan lapsen kaveri.

Mun veljen 7v lapsi satuilee myös. Mulle menisi ne jutut hyvin läpi, mutta jos 4v pikkusisko käräyttää valeesta, tuo juksaava lapsi saa silmittömän raivarin. Se on jo huolestuttavaa. Miten teidän tuntemat reagoi käräyttämiseen?

Lapsi ei koe kelpaavansa sellaisena kuin on. Siksi narraa.

Ei ymmärrä tekemäänsä pahaa.

Keskustele!

Olikin vanha ketju. Mutta nostajalle sanoisin että neuvo myös lastasi pitämään puoliaan ja kertomaan kaverilleen ettei valehtelu tunnu kivalta. Juttelisin myös niiden vanhempien kanssa, eihän ne välttämättä tiedä että lapsi satuilee kavereilleenkin.

Kun katsoo Atlantin ylitse, näkee, että patologisesta valehtelijasta voi tulla jopa suurvallan presidentti.

Puheissa ei ole tolkun hiventäkään, valehtelee lisäksi niin paljon kuin pystyy ja heittelee törkeitä loukkauksia kaikkiin ilmansuuntiin.

Selvää presidenttiainesta on kasvamassa!

Mikä on patologinen valehtelija suomeksi?

^No ihan se. Suomea tuo on. Pakonomainen valehtelija. Tapavalehtelija

Joo täytyy ottaa kaverin vanhempien kanssa puheeksi. Noi on ihan pikkujuttuja, mutta kurjaa kun ei lapsi aina tiedä onko kaverin jutut totta vai ei. Toinen tapaus on erityislapsi, joka vastaa kaikkeen aina "joo". Siis jos kysyy tuletko vaikka jonkun yhteisen kaverin synttäreille tai tuletko kylän talviriehaan. Pian huomasin, että vastaus on aina joo oli tulossa tai ei. Mutta siihen on muut syyt, selvis myöhemmin. Tämä toinen joka satuilee hakee selvästi sillä jotain, niin erikoisa on noi tilanteet.

Auttaisikohan poika ja susi -sadun, tai vastaavan, lukeminen yhdessä lapsen kanssa ja siitä keskusteleminen?