Taas meni unelmatyö sivu suun

Joo. Noin on käynyt minullekin. Kyllähän se kirpaisee. Sittemmin on tullut pohdittua, että mikä lopulta on unelmatyö. Minulle on tärkeää, että tulen juttuun työkaverieni kanssa, koska olen sosiaalisesti jotenkin herkkis. Minulle ei sovi se, että minun tai muiden henkilökohtaisista ominaisuuksista puhutaan törkeyksiä huumorin varjolla. En myöskään pidä äijäporukoista, joissa käydään jatkuvaa kilpailua tai joissa puhutaan loputtomasti lätkästä, autoista, seksistä tai kapeakatseisista poliittisista kannoista.

Toinen seikka on työn sisältö. Olen tehnyt todella monenlaista. Olen tehnyt remonttihommia ja ollut huomattavan vaativassa ajattelua vaativassa työssä yliopistolla. Minulle ei sovi äärimmäisen käytännöllinen eikä äärimmäisen abstrakti työ. Vaihtelua pitää olla, eikä työpäivä missään tapauksessa saa kulua samalla työpisteellä.

Edelleen, minulle ei sovi kellokorttityö. Minulla on ammattiylpeyteni ja vastuuntuntoni. En ole panos- vaan tuloskeskeinen. Työssä tehdään ne hommat, jotka työnantajan tai esimiehen kanssa sovitaan. Kahvitauot pidetään silloin kun siihen on passeli hetki. En todellakaan jätä työtehtävää kesken siksi, että kello tulee 9.30. Enkä veny työpisteellä, jos työssä on välipää, mutta kello ei ole 9.30. Vessatauot päätän minä, ei pomo. Jos tämä ei käy, työpaikka ei ole minun. Toisaalta, minulle saa soittaa työasioissa illallakin. En pidä siitä, mutta jos minä odotan joustoa työajalla, voin vastavuoroisesti joustaa omalla ajallani. Toistaiseksi nuo illalla tulleet soitot ovat olleet lyhyitä ja asiallisia, joten on lopulta ollut minullekin helpompi hoitaa asia illalla kuin kohdata asian hoitamattomuudesta koituvat murheet seuraavana aamuna töissä.