Poika ei usko Jumalaan
No niin, nyt asia on varma. En ollut suoraan asiasta kysynyt, mutta monesta merkistä olen osannut päätellä asian oikean laidan. Poikani, jonka siis minä olen tuonut tähän maailmaan ja parhaan kykyni mukaan kristillisesti kasvattanut, aivan täysin avoimesti kertoo, että ei usko Jumalan olemassaoloon.
Helpommalta tuntuisi, jos poikani olisi kuollut tai jos hän ei olisi koskaan syntynytkään. Nyt hän on hengellisessä mielessä kuollut, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki hänen tekemänsä on täysin turhaa, sillä hän on joka tapauksessa omasta valinnastaan siirtynyt siihen suureen joukkoon, joka ei pelastusta osakseen saa vaan päättymättömän tuskan. Poikani on ikään kuin "elävä kuollut"; hänessä ovat elämän pinnalliset tunnusmerkit, mutta se ns. elämä menee hukkaan, sillä elämälle merkityksen antaa Jumala, jonka varjelusta hän on itse luopunut.
En ehkä äitinä saisi olla näin jyrkkä, mutta tässä tilanteessa toiminkin kristittynä, en äitinä. Välini poikaan tulevat jatkossa olemaan hyvin muodolliset ja aion tavata häntä vain niissä tilanteissa, joissa sen käytännössä välttämättömäksi koen. Tämä on minulle raskasta, mutta koen tekeväni oikean valinnan, sillä luopio uskovan seurassa käytännössä vain haluaa houkutella uskovankin valitsemalleen tuhon tielle. Joskus uskon tähden joudumme luopumaan meille tärkeistä maallisista asioista ja tämä on juuri sellainen tilanne. Liian läheisten välien ylläpitäminen poikani kanssa saattaisi iankaikkisen autuuteni vaakalaudalle, eikä itseään kunnioittava kristitty aseta mitään tästä maailmasta pelastuksensa yläpuolelle. Vaikka tilanne tuottaa minulle tuskaa, lohtua suo ajatus ikuisuuskohtalosta, joka tämän jälkeen on ehkä tavallistakin suurenmoisempi, koska Herran silmissä osoitan näin suurella uhrauksella uskoni lujuuden. Toivon ja rukoilen, että Herra tulee olemaan minulle suosiollinen.
Ensi yö tulee olemaan raskas, mutta olen varma siitä, että maallisten asioiden tuottama tuska sentään hiipuu ajan myötä. Turha täältä on mitään ikuista ja täydellistä etsiä.
Kommentit (23)
Tasapeli. Jumalakaan ei usko poikaan.
Vierailija kirjoitti:
Usko ei ole valinta, et voi myöskään todistaa että hän tulee kärsimään joten typerää tuhota lapsen elämä alkuunsa uskon takia.
”Lapsi” voi olla hyvinkin jo aikuinen - eihän tuossa pojan iästä sanota mitään.
Kylläpä osaa olla äiti itsekeskeinen.
Olet henkisesti sairas ap tai todella mauton provo...Veikkaan jälkimmäistä
Ateismi lähtee lapsesta hakkaamalla.
Poika on varmaankin huojentunut, kun ei tarvitse olla tekemisissä noin takapajuisen ihmisen kanssa.
Olisit onnellinen, että olet kasvattanut pojastasi itseäsi viisaamman. Pojasta polvi paranee, sanoi vanha kansa.
Tässä tapauksessa poika on voittaja.
Poikasi on onnekas, kun ei joudu enää olemaan tekemisissä noin sekopäisen ihmisen kanssa.
Osoittaa vaan että poikasi on normaaliälyinen. Hassumpaa minusta on jos joku aikuinen tosissaan uskoo.
Mitäs se Jeesus opettikaan lähimmäisenrakkaudesta ap? Koetko noudattavasi Jeesuksen ohjetta jos hylkäät oman poikasi tuolla tavalla?
Kyllähän ihminen voi myöhemmin aikuisenakin tulla uskoon, vielä vanhuksenakin.
Vaikka aloitus varmaan onkin provo.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Just tuollaiset itseään kristittynä pitävät ihmiset ovat pahimpia tuomitsijoita maailmassa .Häpeä ap.
Miksi kaikki uskovaiset ovat tuollaisia ihmispaskoja?!?
Lapseni ja lapsenlapseni saavat itse päättää uskomuksistaan, jopa uskonnoistaan.
- Minulle riittää, kun uskovat, ettei sohvalla hypitä eikä katolle kivuta putoomaan.
Onko tämä provo vai onko ap todella noin sekaisin?
Tunnen lestadiolaisperheen, jossa joulua vietetään yhdessä, uskossa olevat ja pakanat.
Usko ei ole valinta, et voi myöskään todistaa että hän tulee kärsimään joten typerää tuhota lapsen elämä alkuunsa uskon takia.