Porttikielto hautajaisiin? Aikamoista.
Onpas omituista että tällaisiakin on olemassa.
Kellään kokemuksia?
Kuka sellaisen määrää kun vainaja on päähenkilö omissa hautajaisissaan.
Kommentit (71)
Pahin loukkaus ikinä : sua ei päästetä hautajaisiin.
En ole ikinä kuullutkaan moisesta. Porttikielto hautajaisiin.
Kumpa saisi porttikiellon omiin hautajaisiin.
Se, ettei Merilää päästetty hautajaisiin on taatusti Matin siskon/siskojen määräys, koska äiti ja leski lupasivat tulla. Ei kukaan kaukaisempi sukulainen voi tuollaista määräystä antaa.
Aika paljon on varmaankin tapahtunut, jos näin tehdään.
Paatuneimmat linnankunditkin saa yleensä vankilasta tulla saattamaan läheistään viimeiselle matkalle.
Vierailija kirjoitti:
Paatuneimmat linnankunditkin saa yleensä vankilasta tulla saattamaan läheistään viimeiselle matkalle.
Toki saattajan (vartijan) kanssa, mutta kuitenkin.
"Älä kuule tule mun hautajaisiin"
Noin kuulin erään vanhan mummun suutuspäissään tiuskaisevan vanhainkodissa jollekin toisele asukille.
Mutta siinäkin oli kyse rouvan omista hautajaisista.
Mut toinen sisko kutsui äitimme hautajaisiin että sai mieheni kantamaan arkkua. Toinen sisko olisi halunnut antaa mulle äidin hautajaisiin porttikiellon.
Miten läheisten välit kuuluu siihen millaiset välit on ollut vainajaan.
Esim. Ex-vaimolle annetaan porttikielto yhteisen lapsen hautajaisiin koska se oli niin pasca akka? Vain uusi vaimo kelpaa koska on aina ollut fiksu?
Vierailija kirjoitti:
Se, ettei Merilää päästetty hautajaisiin on taatusti Matin siskon/siskojen määräys, koska äiti ja leski lupasivat tulla. Ei kukaan kaukaisempi sukulainen voi tuollaista määräystä antaa.
Tai tyttären. Tyttärellä lienee vielä enemmän määräysvaltaa kuin siskoilla.
Hemmetin väärin, jotenkin.
Kyseessä kuitenkin hautajaiset ja toisen viimeinen matka maan poveen.
Halutaan vielä silläkin (porttikiellolla hautajaisiin) lyödä jotain tai kostaa jotain.
Siitäs sait.
Voiko kirkkoon antaa porttikiellon?
Porttikielto on ehkä vähän liioiteltu ilmaus. Jos hautajaiset ovat yksityistilaisuus kutsutuillle läheisille, niin ei sinne silloin tietenkään päästetä ketään, ketä ei ole kutsuttu.
Hyvää tekee kaikille hautajaisissa käynti niin Merilällekin. Ettei oikein käsitä
Vierailija kirjoitti:
Voiko kirkkoon antaa porttikiellon?
No tässä tapauksessa jätettiin antamatta kutsu kaiken lavertelevalle toimittelijasedällen. Ja sehän laverteli sitten myös tämän.
Periaatteessa pidetään kiinni siitä, että hautajaiset on kutsutilaisuus, johon omaiset kutsuvat joko lehti-ilmoituksella avoimesti, tai henkilökohtaisesti sitten suoraan.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kuullutkaan moisesta. Porttikielto hautajaisiin.
Kumpa saisi porttikiellon omiin hautajaisiin.
Etkö tosiaan ole kuullut kenenkään rajoittavan hautajaisten kutsuvieraiden määrää?
Eikö tämä tule vastaan jo usein kustannussyistä, on ihan eri asia järjestää 300 hengelle hautajaiset kuin 50 hengelle.
Meillä äidille järjestettiin pienimuotoiset hautajaiset ja kutsuvieraita oli 80 ja jo pelkät tarjoilut ja tilat maksoivat yli 7000€ ja lisäksi muut kulut.
Ja suurin osa hänen ystävistään jouduttiin karsimaan, tilan puutteen ja kustannussyistä.
Ehkä joku koki tämän porttikielloksi, kun ei saanut kutsua.
Vierailija kirjoitti:
Porttikielto on ehkä vähän liioiteltu ilmaus. Jos hautajaiset ovat yksityistilaisuus kutsutuillle läheisille, niin ei sinne silloin tietenkään päästetä ketään, ketä ei ole kutsuttu.
No ihan sama asiahan se on, toisin sanoin vain. Et tule sinne. Olet suljettu pois "yksityistilaisuudesta läheisille". Tässä tapauksessa yksityistilaisuus sattuu olemaan hautajaiset.
Aika kylmää touhua.
Toimittajasetä on eri juttu kuin toimittaja joka on ystävä.
Eikös kirkkoon saa kaikki mennä? Julkinen tila ja tilaisuus. Muistotilaisuus asia erikseen.
Siinä tapauksessa ohuesti ymmärtää jos on kyseessä joku raivohullu häirikkö tai tyyppi jonka takia suoraan vainaja makaa haudassa
Mutta ei oikein muuten .