Tiedän, olen kauhea ihminen. MINULLA ON KAUHEA TYTTÖ-KAIPUU.

Tarina on varmasti kaikille tuttu. Nainen on haaveillut lapsesta asti omasta tytöstä. Miettinyt nimiä, neulonut koulussa pinkkejä villasukkia ja ommellut mekkoja omaa tyttöä odottamaan. Tyttökuume on vain kasvanut aikuiseksi tultua ja nyt tuntuu että sydämessä on ainainen kivi.

Meillä on kaksi ihastuttavaa poikaa. Enempää lapsia emme tee, koska joutuisimme muuttamaan nykyisestä talosta, ostamaan uuden isommat auton ja en nää ideaa siinäkään että lapsia tehdään vain saadakseen tietyn sukupuolen. Täytyy kuitenkin myöntää että suru on valtava. Minulla tulee aina kyyneleet silmiin ajatellessa millainen tyttömme olisi ollut. Kirpaisee myös kuulla muiden odottavan tyttöä tai kertovan jotain äiti-tyttö-juttuja.

Onko täällä muita jotka kokevat tytär-kaipuuta? Miten siitä voi päästä yli ja mistä tämä voi kummuta? Kaipuuni tyttöä kohtaan ei ole pojiltani mitenkään pois, enkä halua kuulla mitään "anna poikasi pois"-juttuja.
Olen joutunut niin monelle ihmiselle puolustamaan poikieni arvoa tässä yhteiskunnassa (kun kyselleen missä tyttö viipyy) että tiedän kyllä kuinka ihania myös pojat ovat ja kuinka onnekas olen terveistä lapsistani.