Miehen mielestä seksi exän kanssa oli parempaa
Mies ei ole koskaan ylistänyt seksiä kanssani. Eilen kysyin miksi ja kuulemma seksi exän kanssa oli parempaa. Kuulemma sitä oli paljon ja se oli leikkisämpää. Kyse oli puolen vuoden seksisuhteesta opiskeluiden alussa. Miehen kanssa olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja meillä on yhteinen 2-v. lapsi.
Omasta mielestäni seksi on parasta sen kanssa, jota olen eniten rakastanut. Ja luonnollisesti tämä on nykyinen kumppanini.
Miten pääsen yli ajatuksesta, että edes meidän alkuhuuman seksi ei ole miehen mielestä yltänyt tuolle tasolle? Tietty kokonaisuus ratkaisee ja mies on päätynyt naimisiin minun kanssani. Silti vaivaa etten miehen mielestä ole hänelle se sopivin seksipartneri. Ulkoisesti olen viehättävä ja aiemmat kumppanini ovat olleet haltijoituneita seksistä kanssani.
Otin asian puheeksi, koska olen koko suhteemme ajan tullut koko ajan vain epävarmemmaksi seksin suhteen. Olen vaistonnut etten ehkä ole hänen "ykköspanonsa".
Toivoin täysin erilaista vastausta, kun olin ensin selventänyt että huonontunut seksuaalinen itsetuntoni johtuu siitä, ettei ylistystä tullut edes suhteen alussa. Vastaus kuulemma oli mikä oli, koska se on totuus eikä mies halunnut valehdella. Itse aiheuttamani ongelma siis, mutta oletin keskustelun poistavan ongelman, en syventävän sitä.
Kommentit (117)
Otan osaa, mutta ehkäpä jos avaisit vähän millaista se teidän seksi sitten on?
Vain tollo kertoo vaimolle tuollaisen asian
Typerä mies kun sanoo tuollaisen asian ääneen. Moukka. Missä hienotunteisuus?
Onpas moukkamainen mies.
Jättäisin yksinään unelmoimaan eksästä.
En tiedä, miten pääset yli, itse tuskin pääsisin mitenkään.
En ymmärrä miten seksi voi olla muka niin erilaista eri ihmisten kanssa? Jos siis jätetään kaikki kinkyt jutut pois, niin sitähän samaa se on. Toki voi joskus yllättää jollain sexyillä vaatteilla tai sitomisella ja tietty ihmisillä on omat mieltymyksensä asentojen suhteen, mutta perusseksi on perusseksiä. Minä kyllä nautin mieheni kanssa seksistä ja sitä on melkein joka päivä, mutta silti se on aika pitkälti samaa.
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa, mutta ehkäpä jos avaisit vähän millaista se teidän seksi sitten on?
Eiköhän se ole sitä selällään olemista rautakankena ja ei ota suihin ikinä. Hyi yökk pippeli. Myönnän itsekin kaipaavan exäni kanssa sitä seksiä, kun sen kanssa pysty tekee kaikenlaista ja kaikenlainen jäi meidän väliseksi eikä niistä huudeltu ympäriinsä. Eikä sen kanssa ero ollut huono. Päinvastoin hyvä ero ja elämän suunta vaikutti siihen. Nyt sekin on palannut maisemiin ja on sinkkuna ja oma suhde rakoilee pahasti. Jos se soittaisi, niin menisin heti.
Mitä mies sitten odottaa seksiltä? Mitähän tarkoittaa leikkisyydellä jne?
Vierailija kirjoitti:
Eihän sille mitään voi, ettet ole samaa tasoa edellisen kanssa, mutta kyllä todellinen suuri moka mennä tuollaista kyselemään.
Erityisen iso moka on vastata ap:n miehen tyylillä.
Aika paskaa jätkältä sanoa noin. Jos joku pielessä/ei miellytä ni eikös sit pitäis sanoa? Mun mielest ainaki miehen tossa tilanteessa pitäis sanoa, ,mutta mistä minä mitään tiedän kun ei kokemusta oo ollenkaa kyseisestä aiheesta
:)
Ei voi mitään, aina ei voi olla se "paras pano".
Voit vastavuoroisesti sitten sanoa miehellesi ihan suoraan että exälläsi oli isompi varustus että kyllä itsekin tyydyt nyt huonompaan.
Tollasia kannata kysellä, jos ei halua kuulla vastausta!
Minullakin oli exän kanssa parempaa seksiä ja sitä oli paljon enemmän kuin nykyisin. Kaikkea ei voi saada, mutta sen seksin haluaisin takaisin.
No tyhmänä odotin että vastaus olisi ollut tyyliä: "Seksi kanssasi on ihanaa, alkuaikoina ehkä oli vähän ihanampaa, kun kaikki oli uutta jne. Olet ihanin seksikumppani mitä olla voi, anteeksi etten ole tajunnut kertoa sitä sinulle."
Yllä olevan vastauksen jälkeen olisin saanut vuosia ihmetystä aiheuttaneet ajatukset päästäni ja uskaltautunut paremmin palata alkusuhteen fiiliksiin, jolloin en vielä tiennyt etten saa sellaista positiivista vastakaikua, mitä jäin kaipaamaan.
No ei kyllä ole samaa!!! Ihmiset ja heidän tapansa olla ja koskettaa ovat täysin erilaisia. Mitä ihmettä?!
No jo on sulla MOUKKA mies! Pitää olla joko ilkeä tai yksinkertaisesti tyhmä, että sanoo tuollaista omalle vaimolle. Joo, rehellisyys on tärkeää, mutta tällaisessa asiassa mieluummin saa pitää päänsä kiinni ennen kuin vertailla exään...
Ääliö ukko.
ei kyllä arvosta sua kovin paljon kun vertailee exään
exä oli varmasti kuuma pakkaus sitten mutta ole onnellinen että kuitenkin kelpasit miehellesi.
Se oli kyllä varmaan nyt siinä toi teidän seksielämä. Itse en ainakaan enää avaisi haaroja tuossa tilanteessa.
Eihän sille mitään voi, ettet ole samaa tasoa edellisen kanssa, mutta kyllä todellinen suuri moka mennä tuollaista kyselemään.