Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä lapsen kanssa voi olla YKSINÄINEN?
12.02.2019 |
Avatkaapas tätä hieman, koska en voi kuvitelle ihmisen kanssa tilannetta jossa on muka yksin, sehän on aina vuorovaikutusta, tunnetta ja erittäin intensiivinen aika olla lapsen kanssa. Masennusko?
Kommentit (9)
Aapee ei tajua, kun on itse kolmivuotiaan tasolla henkisesti.
Kaikki aikuiset tajuavat, ettei lapsen kanssa voi tehdä samoja juttuja kuin aikuisten. Kirjaimellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen ja aikuisen suhde on erilainen kuin kahden aikuisen. Lapsi ottaa enemmän, koska aikuinen on vastuussa hänestä. Ideaali aikuisten välinen vuorovaikutussuhde toimii tasapainoisesti molempiin suuntiin. Ja onhan se lapsen maailma ihan erilainen. Jotain tällaista?
Se yksinäisyys iskee aina kun lapsi lähtee äidilleen.
On taas vain tyhjä hiljainen talo.
Joskus katselin nukkuvaa vauvaa ja ajattelin että se saa hyvän lapsuuden, molemmat vanhemmat, hyvä koti ok-talossa ja koko elämä edessä, mutta vähän ajan päästä selvisikin että lapsen äiti ei ollut ikinä pitänyt minusta, seksi ei ollut ikinä tuntunut miltään ja halusi minusta eroon.
Uutta naista en ole löytänyt enkä tiedä haluaisinko edes? Pitäisi ainakin kolahtaa todella kovasti.
Yksinäisyys on ennen kaikkea tunne. Yksinäisimmäksi mä olen tuntenut itseni isossa porukassa. Mieheni kuoleman jälkeen en tuntenut kuuluvani mihinkään ja olo oli orpo.
Muistan kun itte olin lapsi siinä oli ne lelut toki mutta tärkeämpää oli se itsee tarina mikää pohjusti srn leikin niiillä leluillla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään esikoinen kiusasi, härnäsi ja läppäisi toistuvasti kuopusta. Tein alkuun kaikkeni, kielsin jämäkästi ja kyselin onko mustasukkainen olo. Yritin pienemmän unien aikaan antaa erityistä huomiota, luettiin paljon kirjoja , leikittiin lempileikkejä jne.
Noh sama jatkui ja jatkui, iltaa kohti alkoivat minun hermot mennä. Tuli sanottua tosi pahasti ja aivan liian kovakouraisesti estettyä läpsäisyt. Lopun kruunasi kun jouduin itse vetäytymään toiseen huoneeseen rauhoittumaan - jättäen esikoisen yksin oman tunnemylläkkänsä kanssa. Mies tuli vasta myöhään kotiin, joten hänkään ei ollut apuna.
Oloni on pettynyt ja.. yksinäinen. On niin yksinäistä ottaa päivästä toiseen toisen tunteet vastaat niin "raakana", on niin yksinäistä päivästä toiseen kokea syyllisyyttä omasta (huonosta) vanhemmuudesta. On niin yksinäistä olla suurimman osan päivästä yksin vanhempi, "johtaja", joka huolehtii että kaikilla on hyvä olla ja kaikki saavat kokea olonsa yhtä rakastetuksi.
Eihän tätä ymmärrä kuin toinen samassa tilanteessa oleva äiti. Sinä et taida sellainen olla.
Myös parisuhteessa voi kokea olevansa yksinäinen. Jos toiselta ei saa kaipaamaansa henkistäyhteyttä, mikä se nyt sitten kenellekin on, voi aivan hyvin tuntea olevansa yksinäinen. Tai on parisuhde, muttei yhtään ystäviä. Ei minulle ainakaan pelkkä ydinperheen riittäisi, olisin todella yksinäinen ilman ystäviäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on vähän kuin sanoisi ettei Lontoon metrossa voi olla aamuruuhkan aikaan yksinäinen.
Uskoisin että kyse on tuolloin eri tason yksinäisyydestä. Lapsi on lapsi ja aikuinen on aikuinen. Lapsen kanssa voi olla haasteellista jutella esim. maailmanpolitiikasta yms...